Vierailut

Yhdistys järjestää vuosittain maanpuolustusaiheisia vierailuja. Viime vuosien aikana on vierailtu muun muassa Ilmavoimien viestitekniikkalaitoksella Tikkakoskella, Lievestuoreen varikolla, Jalkaväkimuseossa Mikkelissä. Lisäksi pyritään järjestämään esitelmätilaisuuksia, joiden puhujat liittyvät maanpuolustukseen ja yleensä ajankohtaisiin aiheisiin, esimerkiksi kevät- ja syyskokousten yhteyteen. Vierailuista ja esitelmistä tiedotetaan painetussa jäsentiedotteessa sekä sähköisesti kotisivuilla ja sähköpostilistalla.

Viimeisin retki ennen korona-aikaa suuntautui Mikkeliin, jossa tutustuimme Jalkaväkimuseossa jatkosodan vaiheisiin. Museokierroksen jälkeen siirryimme Mikkelin Klubille, jossa nautimme illallisen itsensä Marsalkka Mannerheimin seurassa. Vorscmakin ja Kuha Walewskan sekä asiaankuuluvien ruokajuomien siivittämänä ilta sujui erinomaisen rattoisasti sota-ajan päämajakaupungin tunnelmissa Marsalkan tarinoidessa aikakauden tapahtumista.

Hauskana yksityiskohtana kerrottakoon, että tiedustellessamme Marsalkalta mielipidettä yhdistyksemme vuosittaisen 5-ottelun vuosittain vaihtuvan jokerilajin suhteen, hän mainitsi pistoolikaksintaistelun olevan ainoa oikea tapa setviä upseereiden paremmuutta. Hieman kakistellessamme sitä, että yhdistyksemme liitolta saamat tukirahat ovat sidoksissa jäsenmäärään ja kaksintaistelu saattaisi näin ollen olla varsin hupa laji jäsenmäärän ja tukieurojen suhteen, niin onneksemme hän kuvasi meille paremmin nykyaikaan soveltuvan version kaksintaistelusta.