Asekätkentä
Esitelmän piti ye-evl Jussi Lukkari kerhon vuosikokouksessa 21.4.2019.
Esitelmän pohjalta kirjoittanut Ilkka Mattila.
ASEKÄTKENTÄ
Klaukkalan reserviupseerien jäsen, ye-evl Jussi Lukkari piti mielenkiintoisen sotahistoriallisen esitelmän kerhon vuosikokouksen yhteydessä. Asekätkentää käsittelevä alustus lähti liikkeelle henkilökohtaisesta päätyen asekätkennän yhteiskunta- ja puolustuspoliittiseen merkitykseen. Jussi Lukkarin isä majuri, Mannerheimin ristin ritari Reino Lukkari ja kummisetä everstiluutnantti U. S. Haahti olivat operaation pääarkkitehteja. Monien tuntema operaatio sai esitelmässä erityistä elävyyttä, sillä Jussi Lukkari kertoili myös tuntemiensa kätkijöiden ja heidän perheidensä kohtaloista
Aseiden hajavarastointi
Nimityksen ”Asekätkentä” keksi sanomalehdistö operaation paljastuttua. Sen virallinen nimi oli ”Hajavarastointi”. Sodan vielä ollessa käynnissä, loppukesästä 1944 ideoivat Päämajan upseerit everstiluutnantti U. S. Haahti ja majurit Reinot Arimo ja Lukkari ratkaisua pahimman vaihtoehdon varalle. Salaisella aseiden hajavarastoinnilla pyrittiin mahdollistamaan sissisodankäynti, mikäli Neuvostoliitto olisi miehittänyt maamme. Suunnitelma ymmärrettiin Suomen pelastamiseksi. Kätkentä alkoi lokakuussa 1944 ja oli valmis vuoden loppuun mennessä. Kuhunkin suojeluskuntapiiriin oli tarkoitus varastoida aseet ja tarvikkeet yhtä pataljoonaa varten.
Operaatio toteutettiin suojeluskuntapiireittäin piirin hyvin tuntevan 2. ye-upseerin johdolla. Heidät valittiin tehtävään tiheällä kammalla upseereiden parhaimmistosta, mistä kertoo, että heistä yhdeksän oli Mannerheim-ristin ritareita. Hanke yritettiin pitää salassa, koska se voitiin tulkita Moskovan välirauhansopimuksen vastaiseksi. Paljastumista nopeutti tehty virhe, sillä kaikki 2. ye-upseerit määrättiin piireihin samalla käskykirjeellä. Hallinnollisella tehokkuudellakin on omat haittansa.
Kätkön aseita raivattuna Muhokselta matkustajakoti Mimmiteekistä vuonna 1987. Mimmiteekki toimi entisessä Pyhälinnan suojeluskuntatalossa ja aseet olivat kellariin muuratuissa ovettomissa komeroissa. Kuva: Ilta-sanomat
Liikekannallepanosalaliitto?
Asekätkennän paljastuttua esitettiin, että operaatio olisi ollut ”liikekannallepanosalaliitto”. Pitkään keskusteltiin siitä, tiesikö Puolustusvoimien ja maamme johto operaatiosta vai oliko se yksittäisten upseerien kansalaisaktiiviuutta. Kuka siis tiesi?
Päämajaan operatiivisen osaston päällikkö Valo Nihtilä kertoi asiaa A. F. Airolle esitellessään, että katsoi parhaaksi pitää marsalkka Mannerheimin hankkeen ulkopuolella Neuvostoliiton paineen, erottamisten ja rangaistusten pelon vuoksi. Airo hyväksyi suunnitelman, joka jäi Nihtilän toteutettavaksi. Airo kuitenkin informoi asiasta marsalkkaa ja tiedustelupäällikkö Reino Hallamaata jo seuraavana päivänä. Mannerheim siis tiesi, hyväksyi ja kehotti varovaisuuteen. Hanke oli siten Puolustusvoimien suunnitelma miehityksen varalle, ei salaliitto. Asian tultua ilmi, Nihtilä otti kuitenkin vastuun Valpon kuulusteluissa.
Jättioperaatio
Suojeluskunnat lakkautettiin syksyllä 1944. Suojeluskuntalaiset tekivät kuitenkin vielä yhden palveluksen Isänmaalleen. Toimintaan asekätkennässä osallistui 5 000 – 10 000 henkilöä. Kun alun tavoite oli varastoida aseet ja varusteet 8000 sotilaalle, varastoitiin materiaalia peräti 35000 miehelle. Erityisesti maaseudun miehet, viljelijät kunnostautuivat. Kätkijöistä heitä oli peräti 39%.
Asekätkennän lukuja. Kuva: Ilta-sanomat
Hankkeen laajuutta vasten on ymmärrettävää, ettei se säilynyt pitkään salaisuutena. Muutamia yksittäisiä kätköjä paljastui jo loppuvuodesta 1944. Koko laajuudessaan hanke alkoi paljastua seuraavana keväänä, kun sotamies Lauri Kumpulainen tavoitettiin kaupittelemasta kätköstä varastamiaan muonapakkauksia Oulussa. Erinäisten tuloksettomien kiristysyritysten jälkeen hän teki kätköistä ilmiannon Valvontakomissiolle ja SKDL:n piiritoimistoon.
Punainen Valpo osoitti tutkimuksissa osaamattomuutensa, joten lopulta tutkimukset suoritti sisäministeri Yrjö Leinon (SKDL) perustama Sisäministeriön tutkintaelin. Se kuulusteli 5 870 henkilöä ja kirjaili kuulustelukertomuksia 45 000 sivua. Valpon osuudesta ei ole tietoa.
Menetetty kunnia?
Neuvostoliiton puuttumiset ja laitavasemmiston aktiivisuus saivat Mauno Pekkalan (SKDL) hallituksen antamaan elokuussa 1946 esityksen laista ”Aseellisen toiminnan luvattoman valmistelun rankaisemisesta eräissä tapauksissa”. Laki oli samankaltainen oikeusmurha maamme historiassa kuin sotasyyllisten tuomitsemiseen johtanut taannehtiva lainsäädäntö.
Kaikkiaan pari tuhatta ihmistä oli jossain vaiheessa pidätettynä asekätkentään liittyen. Nuorin syytteeseen asetuista oli 16-vuotias, vanhin 78-vuotias. Rangaistuksia sai 1488 henkilöä. Noin puolet upseerikätkijöistä jatkoi sodan jälkeen Puolustusvoimien palveluksessa, jonka johto 1966 muodostui vankeuteen jutussa tuomituista. Joukosta nousi 30 kansanedustajaa ja yksi piispa, evl Jukka Malmivaara. Kenenkään paluu vankilasta rauhantöihin ei ollut helppo ja osa – mm. ev Alpo Marttisen johtamat ”Marttisen miehet” – poistuivat ensin Ruotsiin metsätöihin ja sieltä USA:han Venezuelan viisumilla.
Aseiden hajavarastointioperaatio oli poliittisesti vaarallinen. Sen ansiosta Suomi välttyi miehitykseltä. Se oli viesti myös naapurillemme: vaikka sota hävittiin, Suomea ei ole lyöty. Aina silloin tällöin puhutaan asekätkijöitten kunnian palauttamisesta. Ehkäpä suomalaisesta oikeustajusta kertoo kuitenkin toteamus: ”Sellaista ei voi palauttaa, jota ei koskaan menetetty.”
