Toiminta

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

 

 

 

 

 

Varkauden Reserviupseerikerhon jäsenille on tarjolla toimintaa, joka ylläpitää ja kehittää reserviupseerien valmiuksia toimia sodan- ja rauhanajan tehtävissään. Toimintamuotoja ovat mm ampumatoiminta, perinnetoiminta ja koulutustoiminta.

Ampumatoiminnassa kerho järjestää puulaakiammunnat syys-talvikaudella Kuljetusliike Welinin terminaalin sisäampumaradalla ja osallistuu niihin omilla joukkueillaan. Kerho osallistuu myös paikallisten reserviläisjärjestöjen välisiin  haasteotteluihin kilpailujoukkueilla ja järjestäjänä.

Puulaakiammunnan säännöt ja järjestelyt.

Perinnetoiminta käsittää kunniavartioiden asettamisen ja osallistumisen seppeleenlaskuihin Kansallisena veteraanipäivänä, Kaatuneitten muistopäivänä sekä Itsenäisyyspäivänä ja Jouluaattona Varkauden Pirtinniemen ja Kangaslammin sankarihaudoilla. Kerho järjestää vuosittain tutustumiskäyntejä alueen perinne- yms kohteisiin.

Koulutus toteutetaan käytännössä yhteistoiminnassa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Kuopion koulutuspaikan kanssa.

Varkauden Reserviupseerikerho ry:n säännöt.

Kerhon toimintasuunnitelma vuodelle 2018.

Kerhon toimintakertomus vuodelta 2017.