Kuutamohiihto

Kuutamohiihto pe 26.2.2021 klo 17 alkaen ABC:n rannasta lähtö ja tulo samaan paikkaan

Voimme valita sään mukaan saaren ympäri hiihdon tai paikalla jaettavan
kartan mukaan hiihtoreitin lisättynä saaren sisäosan lenkillä. Tai
sitten voisimme patikoida saareen ajettuja reittejä myöten tilanteen
mukaan. Saaressa on kuutamohiihdon illan ajan kaksi nuotiopaikkaa,
joista toinen on tuttu saaren länsirannalta, toinen saattaa olla
Hiekkalahdessa, joka on itärannalla ja sinne on avattu hiihtolatu saaren
poikki, eli Kulmavuoren eteläpuolelta. Kulmavuoren pohjoisreunan alla on
vanha ampumarata, joka näkyy vanhoissa peruskartoissa ja sen alueen
kautta myös jokin osa patikkareittejä kulkee.

Vanhasta hyppyrimäestä, ABC -aseman vastapäätä olevan Nurmen huvilan
vasemmalla puolella, ei ole juuri muuta jäljellä kuin alastulokouru
maahan kaivettuna ennen järvenpintaa, yläpuolella kalliolla olevat
rakenteet ovat lahonneet ja puretut vuosikymmeniä sitten.

Tervetuloa!

Alkaa26 helmi 2021 17:00 SijaintiVanha kirkkosaari / ABC:n ranta
Loppuu26 helmi 2021 21:30 OsoiteKokkosalmentie 7, Viitasaari
Kartta latautuu...