Kuntohiihto 14.3.2015

 

Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja lämmitti keväistä luontoa kun puolen päivän aikaan
starttasimme Kanasen Maurin pihasta luistaville laduille hänen kotijärvensä maisemiin.
Öinen pakkanen oli kovettanut edellisenä päivällä pehmenneen ladun sopivasti: suksi luisti ja
keskisuomalainen järvimaisema häikäisi loistollaan.

kuntoh_1

Siinä hiihtelimme varjorantaa pitkin kohti järven lahden pohjaa missä odotti tulipaikka
jyhkeän kallion kainalossa. Eipä siinä kauan mennyt kun nuotiosta nouseva savu opasti
meidät tulipaikalle. Sinne oli Mauri kelkallaan siirtänyt tulipuut ja penkit paraatipaikalle.

kuntoh_2

Tulipaikalla hiihtäjien muonituksen järjesti Kymönkosken diakoniatoimikunta, ja hyvin
järjestikin: tarjolla oli mehua, kahvia ja pullaa sekä tietenkin makkaraa paistettavaksi.
Kukin hiihtäjä maksoi vapaaehtoisen eväsmaksun mielellään, sillä rahat menivät hyvään
tarkoitukseen: yhteisvastuukeräykseen. Aurinko lämmitti selkää ja roihuavat tulet naamaa
makkaraa paistaessa. Monenlaiset jutut ja tarinat kuultiin ja kerrottiin siinä tulien loisteessa
erinomaisia eväitä maistellessamme. Kiirettä ei ollut kellään, siinä lämpimässä istuttiin ja
nautittiin jyhkeästä luonnosta ja kevätauringosta, sekä ystävien seurasta.

kuntoh_3

Mauri laitteli siinä makkarakepit valmiiksi ja eväspöydän täyteen syötävää.

kuntoh_4

Mukava siinä oli levätä tulien loisteessa ja nauttia kevätauringon lämmöstä.
Suuret kiitokset Kanasen perheelle ja diakoniatoimikunnalle hiihdon järjestelyistä !
Oli ilo olla mukana.

Kari Hämäläinen

Kuntohiihto Kymönkoskella 14.3.2015 (tulostettava versio)