2025 Runonlausunta

Lainattu tekijän sivustolta:

Videotallenne runoesityksestä: https://www.youtube.com/watch?v=s-laY_1JMSg

Runo: Ei saa jäädä tuleen makaamaan
Kirjoittanut: Kuunvaara

Puren hammasta ja murahdan:
Ei saa jäädä tuleen makaamaan.
Muistutan itseäni, tuhahdan.
Mene eteenpäin, vaikka maa polttaa.
Katson upottavaa suota silmiin,
Muistot palaa suomifilmiin.
”mennäänpä tuon suon yli niin että heilahtaa.”
Toistan hymyillen hiljaa.

Nyt liiku. Anna käsky.
Älä missään nimessä pysähdy.
Sydän hakkaa maata vasten,
miksi minä ja mitä varten?
Tiedänhän minä sen,
tunnen valan ja velvollisuuden.

”Tasalle!” Aliupseeri käskee
takana oksat rapsahtelee
Nielen hiekkaa ja havunneulasia
katseeni on teräviä peilin palasia,
seitsemän vuoden epäonnea,
ei sodassa onneksi lasketa.
Ei sellaista voi edes ajatella,
kun on käskettävä, edettävä
tilanteen tasalle ja johdettava esimerkillä

Kun tykistön ryske viimein lakkaa,
kannan mielessäni taakkaa
odotan hiljaa lukuja,
joita kukaan ei halua kuulla.
”neljä haavoittunutta, kaksi kaatunutta.”
Nimet, jotka yliviivataan vahvuudesta.

Me teimme sen mitä piti.
Vaikka todellisuuden tuska raastaa ihon rikki.
En tiedä, mitä sanoisin,
miten motivoisin,
väsyneitä sotilaita, jotka näkivät jo liikaa.
Joukkoni ei saa hajota,
vaikka kaikki valittaa silmissään olevan likaa.
Pyyhin silmäkulmaa, en itke tai myönnä ainakaan.

Uusi käsky, uusi tehtävä,
emme ehdi taaskaan levätä.
Käsikirjoitus kuin sotaelokuvasta,
jostain niin epäreilusta,
että jopa todellisuus tuntuu lattealta,
kun nostan paleltuneen sormeni kartalta.

Tämä tie ei ole helppo, ei yksinkertainen,
Tiedän sen nyt, paremmin kuin ennen.
vaan miten saan heidät seuraamaan?
Kunnioitus on jotain, joka ansaitaan
Se palaa kiinni kengänpohjaan,
Kun joukon edessä marssitaan.
Joku marssi tämän polun jo kauan ennen minua,
kantoi samaa vastuuta, pelkoa, ja univormua.
Hän ei jättänyt ohjeita, ei kertonut miten kestää,
vain askelmerkit, jotka täytyy itse ymmärtää.

Tämä maa vaatii puolustajaa,
Ja minä tahdon johtaa,
joukkoani niin hyvin kuin ikinä osaan.
Olla oikeudenmukainen ja kannustaa,
pyrkiä olemaan sellainen,
joka vielä huomenna muistetaan.

”Annan valmistautumiskäskyn,”
karkotan mielestäni kaiken hälyn,
nyt minä keskityn.
Puhun jokaiselle joukkoni jäsenelle,
silmästä silmään,
Minä näytän suunnan
ja sitten mennään.

Ei saa jäädä tuleen makaamaan.
mennäänpä tuon suon yli niin että heilahtaa.
Toistelen taas, mutta hiljempaa,
Mennään yhdessä vaikka pelottaa,
Ja jos hyvin käy
joku keittää kahvia, kun palaan.