RUL- Toimintapäivä 31.8.2013

Maanpuolustushenkinen RUL-Toimintapäivä Porvoossa

Porvoossa järjestettiin lauantaina 31.8 RUL (Reserviupseeriliitto) Toimintapäivä.
Yläkuvassa Toimintapäivän tapahtumarastilla (ekoase) ampumassa kilpailu-upseeri Antti Pennane, tulosmonitoria vieressä seuraa urheilu-upseeri Juha Liukkonen ja vasemalla tuloslistaa sela Kari Kangas. Oikealla suoritusta seuraamassa kerhon puheenjohtaja Erkki Naumanen. (kuva: Tapani Seppänen/Uusimaa)

Tapahtumapaikkana oli aluksi Munkkalan ampumarata, josta ammuntasuoritusten jälkeen siirryttiin Hasselholman ulkoilualueelle viettämään päivää rastitehtävien merkeissä.

Varsinaisen Toimintapäivän rastitehtävät oli suunniteltu yhdessä Sipoon ja Porvoon Reserviupseerikerhojen kesken ja osallistujia olikin molemmista kerhoista.

Säänhaltija oli suosiollinen vielä näin syksyisenä päivänä osallistujat nauttivat etenkin iltapäivällä lämpöisestä syyskelistä.
Toimintapäivän suunnittelutoimikuntaan kuului Sipoosta Reserviupseerikerhosta Christer Lindroos ja Pertti Ruponen. Toimikunnan koollekutsujana ja vetäjänä toimi Juha Liukkonen Porvoosta ja muut porvoolaiset reserviupseerit olivat Erkki Naumanen, Pekka Kunnas sekä Antti Pennanen.

Porvoon Reserviupseerikerho (PRUK ry) järjesti Toimintapäivän yhteydessä kerhon avoimet pistooliammuntamestaruuskilpailut.

Kilpailu käytiin hyvässä hengessä kannustaen ja avustaen toinen toista. Ja ennen kaikkea turvallisuuden kannalta on tärkeä olla hyvin johdettu ammuntatapahtuma. Kilpailujohtajana toimi PRUK ry:n kilpailu-upseeri Antti Pennanen ja hänen kanssaan kilpailutapahtuman turvallisuudesta vastasi Teppo Luoto. Päivän aluksi hörpittiinkin PRUK ry:n puheenjohtajan Erkki Naumasen tarjoamat kahvit ja samalla kuunneltiin tarkka turvallisuusluento ammuntapäivän tueksi.

Ammunta suoritettiin 22 kaliiberin ruutiaseilla ja mukana oli niin Porvoon kerhon jäseniä kuin Sipoon Reserviupseereita sekä pari ulkopaikkakuntalaistakin. Kohdistusten jälkeen suoritettiin 3 kertaa kymmenen laukauksen kilpasarja. Mukana oli 13 kilpailijaa, ja kiitos talkootyön (erityisesti Matti Leivo) ammuntapaikalla oli riittävä määrä taulukehikoita käytössä ja näin ammunta voitiin suorittaa yhdessä ryhmässä.

Tuloksellisesti saavutettiin erittäin hyviä tuloksia ja kilpailun kärjessä käytiinkin tiukkaa pistekamppailua. Voiton ja samalla Porvoon Reserviupseerikerhon mestaruuden vei Kari Vainio, yhteistuloksella 256p. Toiseksi sijoittunut Matti Leivo jäi ainoastaan yhden pisteen (255p), mutta Leivon meriittinä voi lisäksi mainita päivän kovin yksittäinen sarja. Hänen keskimmäisen kilpasarjan (10 laukausta) tuloksensa oli nimittäin 91p. Kolmanneksi sijoittui Mats Blomberg (236p) ja vastaavasti hänestä jäi ainokaisen pisteen Pekka Kunnas (235p). Edellisen vuoden mestari Pekka Elomaa jätettiin tällä kertaa viidenneksi (231p).
Sipoon Reserviupseereiden mestaruuden arvoisesti tähtäsi Pertti Ruponen tuloksella 249p. Tiukan kilpailun toisen sijan otti Peter Ingman (245p) ja kolmanneksi sijoittui Christer Lindroos (133p).

Tällä hetkellä Munkkalan ampumaradan vuokrasopimus on katkolla ja rataa käyttävät reserviläisyhdistykset sekä metsästysyhdistykset käyvät neuvotteluja kaupungin kanssa vuokrasopimuksen jatkamisesta. Esimerkiksi PRUK ry järjestää joka toinen keskiviikko ammuntaharjoituksia Munkkalassa ja mukana käy reserviläisiä myös Sipoosta ja Loviisasta. Aika näyttää miten käy, mutta jatkoa sopimukselle laajalti toivotaan.

Porvoon Reserviupseerikerhon avoimet pistooliammuntamestaruuskilpailut
Tulokset:

Porvoon Reserviupseerit ry (PRUK)

  1. Kari Vainio 256p
  2. Matti Leivo 255p
  3. Mats Blomberg 236p
  4. Pekka Kunnas 235p
  5. Pekka Elomaa 231p
  6. Kristian von Bonsdorff 226p
  7. Erkki Naumanen 183p
  8. Kari Kangas 166p

Sipoon Reserviupseerit ry (SRU)

  1. Pertti Ruponen 249p
  2. Peter Ingman 245p
  3. Christer Lindroos 133p

Naiset

  1. Tiina Kurki (Askola) 185p
  2. Maria-Helena Mononen (Vantaa) 148p

RUL-Toimintapäivää jatkettiin ammuntojen jälkeen Hasselholman ranta-alueella. Tapahtumassa oli varsinaisina toimintarasteina neljä eri pistettä, jotka olivat läheisesti maanpuolustukseen sekä jokamiehentaitoihin sovellettavissa.
Kilpailujohtajan toimi PRUK ry:n urheilu-upseeri Juha Liukkonen ja rastivalvojina Lars Heinonen, Tiina Kurki, Pertti Ruponen sekä Mats Blomberg.
Paikalla olleet jaettiin kahden hengen ryhmiin ja he taistelupareina lähtivät suorittamaan alla mainittuja rastitehtäviä.
Etäisyyden arviointina suoritettiin kaksi erilaista matkaa ja maastossa sekin osoittautui yllättävän haastavaksi.

Ensi-aputehtäviksi oli pari toiminnallista tehtävää, painesiteen laitto vuotavan haavaan sekä jokamiehen taitoihin kuuluva kylkiasento. Lisäksi selvitetävä teoriassa onnettomuuspaikalla toimiminen.

Käsikranaatinheitto oli myös mukana kuvioissa ja sitä piti tarkkuusheittona heittää sekä polvelta, että makuulta.
Ammuntaosuus suoritettiin eko-ase rastina, joka osoittautuikin varsin mielenkiintoiseksi välineeksi.
Eko-aseesta: Eko-Aimsin tekniikka perustuu kameroissakin käytettävään optroniikkaan. Kun ampuja tähtää tauluun, järjestelmä tunnistaa taulun keskellä olevan led-pisteen, muodostaa siitä koordinaatit ja lähettää ne reaaliajassa erilliselle näytölle tai tietokoneelle. Näytöltä ampuja näkee välittömästi graafiset tähtäys-, osuma- ja tulostiedot. Kun palaute tulee välittömästi laukauksesta ja suorituksesta tässä on varsin hyvä ja viihdyttävä harjoittelumuoto.
Kilpailussa palkittiin kaikki esinepalkinnoin ja palkintoja oli saatu lahjoituksin yhteistyökumppaneilta ja RUL:lta.
Pääpalkintona ollut RUL:n lahjoittama retkikirves arvottiin kaikkien osallistujien kesken ja onni suosi Tiina Kurkea, Askolasta.
Toiminnallinen ja tiivis päivä päättyi grillaukseen ja saunomiseen leppoisassa syysillassa ja urhoollismmat uskaltautuivat uimaankin.

Toimintapäivän tulokset:

Ryhmätehtävät:

  1. Pertti Ruponen (SRU)) ja Maria-Helena Mononen (Vantaa) 19p
  2. Pekka Nurmi ja Teppo Luoto (PRUK) 17p
  3. Kari Kangas ja Erkki Naumanen (PRUK) 10p
  4. Axel Blomberg (Porvoo) ja Mats Blomberg (PRUK) 9,5p

Eko-aseammunnan (10 laukausta) tulokset:

1. Pertti Ruponen (SRU) 94,2p

2. Antti Pennanen (PRUK) 93,3p

3. Maria-Helena Mononen (Vantaa) 80,9p

4. Tiina Kurki (Askola) 78,2p

5. Teppo Luoto (PRUK) 76,7p

6. Mats Blomberg (PRUK) 72,8p

7. Juha Liukkonen (PRUK) 69,1p

8. Axel Blomberg (Porvoo) 56,4p

9. Kari Kangas (PRUK) 53,4p

10. Erkki Naumanen (PRUK) 45,9p

11. Pekka Nurmi (PRUK) 45,5p

 

Juha Liukkonen, pruk ry tiedottaja