Paanajärvi 2014
Sallasta Vienaan 17.-20.07. 2014
Teksti ja kuvat, Ari Paukkunen
Ajoimme torstaina iltapäivällä Sallaan yöksi ystäväni mökille. Olimme Kelloselän rajanylityspaikalla heti klo 8.00 kun raja avautui eikä ruuhkaa ollut. Raja ylitettiin ja siirryttiin vanhan Sallan puolelle. Rajavyöhyke ulottuu täällä melko kauas rajalta eikä alueelle saa pysähtyä ilman erillistä lupaa. Emme lupia hakeneet joten pysähdykset jäivät tekemättä Sallan vanhassa kirkonkylässä ja saksalaisten sotilashautausmaalla.
Saksalaisten sotilashautausmaa Sallassa
Alakurtin ankea kyläkokonaisuus tutkittiin, kanneltaan laho, teräsrunkoinen silta ylittämällä.
Silta Alakurtissa
Jos olisimme käyneet katsomassa sillan kuntoa etukäteen, yliajaminen olisi jäänyt tekemättä. Alakurtti on alueen ainoa varsinainen asuttu kylä. Siellä oli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen suuri sotilastukikohta joka kuitenkin on nyt tyhjä. Uudet suunnitelmat sen käyttöönotosta ovat kuulemma kuitenkin vireillä, pohjoista puolustusta lisättäessä.
Pysähdymme Vermajoella johon myös saksalaisten hyökkäys pysähtyi jatkosodan aikana. Kivikkoisessa maastossa oli nähtävissä saksalaisten rakentamat asemat. Juoksuhautojen reunat oli korotettu kivillä koska kaivaminen oli hankalaa.
Juoksuhauta Vermajoella
Alueella oli useita massiivisia Neuvostoliiton pystyttämiä sotamuistomerkkejä. Maastosta löytyi myös paljon sodanaikaista materiaalia, mitä ei tietenkään saisi tuoda Suomeen.
Tie Sallasta Muurmanskin valtatielle on sorapintaista ja osittain korjauksen alla. Tielle oli levitetty isokokoista mursketta jossa auton renkaat olivat kovilla. Selvisimme kuitenkin ilman haavereita Kantalahden kaupunkiin Vienanmeren pohjukkaan. Synkän oloisessa teollisuuskaupungissa on noin 40 000 asukasta eikä paljon nähtävyyksiä. Ajoimme kuitenkin kaupungin itäpuolella olevalle vuorelle josta oli komea näköala kaupunkiin.
Kantalahden kaupunki
Kantalahdesta matka jatkui etelän suuntaan M18 valtatietä ja siirryimme Muurmanskin Oblastin alueelta Karjalan Tasavaltaan. Maisemat ovat jylhiä mutta mitään erityistä katseltavaa matkan varrella ei ole. Suunnittelimme yöpyvämme Louhen kaupungissa jossa ennakkotietojen mukaan pitäisi olla kaksi hotellia. Toisen ovesta löytyi iso munalukko ja toisessa venäläinen nainen puisteli päätään kun kysyimme yösijaa. Ei siis löytynyt paikkaa majatalossa Suomen pojille. Matkaa oli jatkettava kohti Pääjärveä, jossa olisi seuraava mahdollinen majoituspaikka.
Käännymme länteen melko isolle soratielle jolta löytyi huonokuntoisia siltoja ilman suurempia liikennemerkkejä.
Kohti Kiestinkiä ja Pääjärveä
Kiestinkin kylä sijaisee suuren Tuoppajärven pohjoisrannalla ja sieltä löytyy pari kyläkauppaa. Myös Sohjanan kylä on tuttu jatkosodan taisteluista. Vanhan sillan jäänteet Sohjanajoen yli ovat havaittavissa uudemman sillan vieressä. Lehmät laidunsivat tienvarsilla ja kyläraitti on hiljainen.
Saavumme Pääjärven kylään ja tovin haeskelun jälkeen löydämme tankkauspaikan hiljaisen metsäkombinaatin yhteydestä.
Tankkauspaikka Pääjärvellä
Kylä on osittain suomalaisten -70 luvulla rakentama ”pikku-Kostamus”. Sahatoiminta näyttä loppuneen ja 2500 asukkaan kylä on melko ankean oloinen paikka. Kylän ainoa ”hotelli” sijaitsee suomalaisten rakentamassa ostoskeskuksessa. Siellä meitä palveli hyvin suomea puhuva, erittäin kohtelias nainen. Saimme huoneen ja totesimme olevamme paikan ainoat asiakkaat. Myös kylällä sijaitseva Paanajärven kansallispuiston opastuskeskus on suomalaisten rakentama ja sielläkin puhuttiin suomea. Ostimme opastuskeskuksesta pääsyliput kansallispuiston alueelle seuraavaksi päiväksi. Kysyimme myös mökkimajoitusta kansallispuiston alueelle mutta kaikki mökit olivat varattu. Tulemme siis illaksi takaisin Pääjärvelle. Ruokapaikkaa ei kylältä löytynyt joten tekaisimme pöperöt trangialla huoneemme suihkusyvennyksessä.
Paanajärven kansallispuistoon on matkaa Pääjärveltä reilut 80 km pientä soratietä. Alueelle on mahdollista matkata myös venäläisellä pikkubussilla. Tien ja linja-autojen kunto huomioiden se matkustustapa ei välttämättä ole kovin suositeltava. Siltojen kunnossapito ei näytä olevan etusijalla eikä varoitusmerkkejäkään juuri näkynyt. Sillan kannet olivat usein lahoja ja maatuet eivät näyttäneet kovin vahvoilta.
Silta matkalla Paanajärvelle
Siltojen kunnossapito ei ole etusijalla
Kansallispuiston rajalla oli puomi jossa ostetut luvat tarkastettiin. Alueelle sai ostaa myös kalastuslupia ja vuokrata veneitä. Vuokramökeissä näytti olevan innokkaita venäläisiä kalamiehiä joita tuli polulla vastaan isot hauet käsissä roikkuen. Me vaelsimme ensiksi 4 km Oulankajoen vartta Kivakkakoskelle. Kivakkatunturi näkyi komeana kosken partaalta.
Kivakkatunturi
Itse koski pauhaa vapaana ja oli mahtava näky näin kuivanakin aikana. Kuohuja riitti parinsadan metrin matkalle ja pienempiä koskipaikkoja oli joen varrella useita.
Kivakkakoski
Kivakkakoskelta kuljimme Oulankajoen yläjuoksun suuntaan Paanajärven itäpäässä olevalle Niskakoskelle. Täältä avautui mahtava näköala itse Paanajärvelle.
Paanajärvi
Vuokramökit nähtyämme palaamme hyvillä mielin ”hotelli majoitukseen”. Olisimme joutuneet ehkä jakamaan mökin venäläisten ystävien kesken. Oulankajoen ylittävän sillan kansi oli nähnyt myös parhaat päivänsä.
Vuokramökki Paanajärvellä
Oulankajoen silta
Pysähdyimme vielä kahvipaussille ja retkilounaalle ennen paluuta Pääjärvelle.
Hotellimme vieressä oli paikallinen ”yökerho” johon piti tietysti illalla tutustua ja tavata paikallista väestöä. Jostain sitä väkeä vain ilmestyi baariin, jonka diskomainen sisustus toi mieleen 70-luvun lopun bilepaikat. Suomenkielinen keskustelumme aiheutti hiukan vilkuilua nuorison keskuudessa. Kotvan kulttua pöytäämme lyöttäytyi ”varttuneempi” herrasmies joka suomenkielellä kysyi: ”Saanko liittyä seuraanne”. Hän osoittautui läheisen raja-aseman juuri eläköityneeksi majuriksi. Suomenkielinen keskustelu oli hänestä kovin mukavaa ja taisi olla juttukaverit harvassa. Toivottavasti emme paljastaneet mitään sotasalaisuuksia loppuillasta ?!
Hiukan tahmean herätyksen ja niukan aamupalan jälkeen matkasimme etelään kohti Kostamusta. Röhörannan sinisilta piti käväistä katsomassa ja tekaisimme trangialla ruokaa Röhöjärven rannassa. Kalevalan kaupunki joka myös Uhtuan nimellä tunnetaan ohitettiin. Kis-kis kukkulan muistomerkki oli paikallaan kukkulan laella ja tie oli huomattavasti paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin keväällä. Vuonnisen kylästä erkanee tie länteen, Suomen puolella olevaan Justusrantaan. Rajanylitysmahdollisuutta ei täällä kuitenkaan ole. Ponkalahdesta poikkeamme yhteen Vienan kauneimmista kylistä eli Venehjärvelle. Ns. päätieltä on kylään 12 kilometriä melko hyvää pientä hiekkatietä. Venehjärven kylässä asuu ympärivuoden enää yksi Lesosen perhe. Kuvankaunis Kalmisniemi työntyy idylliseen järvimaisemaan. Niemessä on nimensä mukaisesti ollut ja on edelleen hautausmaa.
Kalmisniemen hautausmaa
Santeri Lesonen oli vaimonsa kanssa heinänteossa ja vilkutti vieraille pelloltaan. He ovat aina erittäin ystävällisiä ja voivat myös tarvittaessa majoittaa vieraita. Ladon seinustalle on kerättynä paikallishistoriaa pitkältä ajalta. Siitä löytyy esineitä karhunraudoista pikakiväärin lippaisiin ja kypäriin.
Paikallishistoriaa Venehjärvellä
Karhunraudoista kypäriin
Kylän pienen tsasounan läheisyydessä sijaitsee sota-ajan muistokivi jossa on vainajien nimiä, 43 kertaa Lesonen eikä ketään muita !
Matka jatkuu Vuokkiniemeen josta myös erkani tie aikanaan Suomen puolelle Raatteen kylään. Raatteen tie on Suomen puolella tunnettu ja täällä täysin tuntematon, eikä enää ajokuntoinen lähempänä rajaa. Vuokkiniemestä jatkuu melko hyvä soratie perille Kostamukseen. Jälleen yöpyminen Kostamuksen hirsimökeissä ja seuraavana päivänä kotisuomeen.
Paanajärvelle täytyy matkata vielä uudestaan, ehkä joskus !
Ari Paukkunen
