Four Day March 9.5.2024
Four Day MArch 2024
No niin, neljän päivän marssitapahtuman ensimmäinen päivä takana. Raejärven kierto muuttui Ellun lenkiksi. Ja tällä marssilla tuli matkaa yhteensä 52 kilsaa ja sen toteuttivat Kimmo, Matti, Ossi ja Hilla. Ja selvennykseksi mukanamme ollut naaras on Suomen pystykorva ja marssireitin pituudeksi tuli siis 13 km.
Säähän oli mitä mainioin startatessamme klo 10 Sotkan parkkipaikalta, jonne olisi kyllä sopinut reserviläisten autoja enemmänkin. Reitti seurasi pääosin hiihtouraa, jossa paikoin oli vielä paksu jääkerros talven lumien jäljiltä mutta kulku oli siinäkin helppoa. Reitillä oli muutama vastaantuleva aamulenkkeilijä ja kevätlintujen konsertti kulki mukana koko ajan. Hilla pongasi vielä yhden pyynkin reitin varrelta ja olisi mieluusti lähtenyt tekemään parempaa tuttavuutta sen kanssa.
Reilun tunnin liikunnan jälkeen saavuimme Ellun päälle tulipaikalle ja näppäsimme makkaranpaistotulet. Makoisat olivat eväät ja kun Kimmolla oli vielä talvisen hiihtomarssin jäljiltä ”pervitiiniä”, niin mikäs oli lähteä paluumatkalle. Sääkin oli jo lämmennyt päivän edetessä, joten kainalot kastuivat tälläkin reissulla. Taukoineen marssi kesti 4 tuntia ja olimme siis takaisin p-paikalla klo 14.
marssi on osa RESULin Four Day March -tapahtumaa.
Kovasti kannustamme kaikkia mukaan ainakin RESUL Four Day March -tapahtumaan 9. – 12.5.2024! Lyhin mahdollinen matka on yhteensä 10 km neljän päivän aikana ja sen suorittamiseen lienee voimaa meistä useimmilla? Kirjaamalla oman suorituksensa oman yhdistyksensä nimiin on mukana kerryttämässä yhteistä pottia.
Tästä linkistä Four Day March sivuille (muista rekisteröityä ja valita oma yhdistyksesi)
Raesärkät metsähallituksen luontopalvelujen sivuilla.
RESUL FOUR DAY MARCH
SÄÄNNÖT
Reserviläisurheiluliiton kenttäkelpoisuustoimikunta on päivämäärällä 25.5.2021 hyväksynyt nämä säännöt käytettäväksi RESUL Four Day March –tapahtumassa.
- RESUL Four Day March ei ole kilpailu. Marssilla ei ole häviäjiä, vaan jokainen osallistuja on voittaja.
- Tapahtumaan voi osallistua henkilö, joka kykenee liikkumaan turvallisesti ja säädetyllä tavalla.
- Lasten tulee liikkua aikuisten seurassa.
- Tapahtuma kestää määritetyt neljä päivää torstaista sunnuntaihin.
- Marssisuoritukset tulee lähettää järjestelmään viimeistään kahden päivän kuluttua tapahtuman päättymisestä.
- Marssisuorituksesta tulee käydä ilmi vähintään seuraavat tiedot:
- Päivämäärä, reitti, matka ja aika.
- Marssireittiä ei tarvitse esittää erityisistä perustelluista syistä.
- Suorituksen voi tehdä perinteisen marssimisen lisäksi myös kävelemällä tai juoksemalla yksin tai osana ryhmää. Muulla tavoin liikkumista sisältäviä suoritteita ei hyväksytä järjestelmään.
- Suoritus hyväksytään, kun henkilökohtainen kokonaismarssimatka on vähintään 10,00 km.
- Suoritusluokat, joita käytetään palkitsemisjärjestelmässä, ovat 10,00–39,99 km, 40,00–99,99 km, 100,00–159,99 km ja 160,00 km tai yli.
- Osallistujan varustus on vapaa. Reserviläinen voi käyttää tapahtumassa maastopukua ja arvomerkkejä Pääesikunnan logistiikkaosaston HPALV 002 normin (HK905/3.12.2014) luvun 2.5 nojalla.
- Halutessaan marssija voi kantaa 10 kg lisäpainoa, mikä merkitään erikseen tuloksiin.
- Marssille ei tule osallistua sairaana, eikä suorittaa omaan kuntoon nähden liian pitkää tai vaikeaa reittiä. Mikäli oma terveydentila tai fyysinen kunto arveluttaa, tulee jokaisen olla henkilökohtaisesti yhteydessä lääkäriin.
- Marssireitti ei saa olla yleiseltä liikkumiselta kielletyllä alueella ilman asianmukaista lupaa.