Uutisia
60 + -seniorit syysretkellä Säkylässä ja Raumalla
4.11.2025
Lokakuun 30. päivän aamuna suuntasi Valkeakosken Liikenteen tilausbussimme keula Valkeakosken linja- autoasemalta kohti Toijalaa ja edelleen Säkylään tutustumaan Porin prikaatin Huovinrinteen varuskuntaan ja sieltä Rauman Merimuseoon. Kokeneen matkan valmistelijan ja johtajan Peter Gorschelnikin mielenkiintoinen matkasuunnitelma ja -kutsu kokosi 27 VUK:n, 7 Akaan Reserviupseerikerhon ja kahden muun senioriupseerin ryhmän tämän vuoden toiselle ”maakuntamatkalle”. Tästä kerhojen välisestä yhteistyöstä olemme saaneet syntymään jatkuvuutta ja ennen kaikkea hyviä kokemuksia jatkoakin ajatellen.
Bussi saapui lähes täydellisesti aikataulussa Niinisalon varuskunnan pääportille, jossa meitä oli vastassa isäntämme ja oppaamme kapteeni Marko Heino. Ensimmäinen kohteemme siellä oli tietenkin paikallinen Sotilaskoti, jossa nautimme perinteiseen tapaan kahvin ja munkin. Tämän jälkeen meille esiteltiin PorPr ja pääsimme tutustumaan varuskuntaan ja osaan harjoitusalueesta bussikierroksella. Kierroksella huomion arvoista oli järjestys, siisteys, asevelvollisten liikkuminen selkeissä ryhmissä ja erilaisten ajoneuvojen määrä. Kierroksen jälkeen pääsimme toteamaan perinteiden jatkuvan siitä, että edelleen armeija marssii vatsallaan. Torstaiseen tapaan mekin saimme varmistuksen siitä, että se on edelleen hernerokkapäivä, jonka lisänä on pannari mansikkahillolla ja siihen lisänä kermavaahtoakin.
Seuraavaksi matkamme jatkui kohti Raumaa ja sen Merimuseota, jonne saavuimme taas aikataulun mukaisesti. Paikan päällä Museon johtaja Anna Meronen otti meidät vastaan, esitteli se yleisesti ja tämän jälkeen kahteen ryhmään jaettu joukkomme sai mielenkiintoiset opastukset vahvasti merihenkisen museon kokoelmiin. Erityisinä valkeakoskelaisina kytkentöinä museosta löytyi ainakin kaksi kohdetta. Ensimmäinen näistä on ex -pääministeri Jukka Rangellin (1941-1943) veljen, merikapteeni Jaakko Veikon (Veikka) muotokuva tarinoineen, ja tästä veljesparista (JR) on jälkipolvikytkentä VUK:n jäsenistöön. Toinen kytkentä on Valkeakosken uimahallin aulassa olevaan, retkemme johtajan Peterin organisoimaan sukeltajaan (siis puku ja sukeltajanvarusteet ilmapumppuineen) Iisakkiin, jonka ”serkun” tapasimme sijoituspaikallaan museon tiloissa. Toki hieman kotiin päin vetäen on todettava, että meidän Iisakkimme on ainakin kookkaampi ja ehkä hieman ryhdikkäämpikin.
Kotimatka käynnistyi hieman ennakoitua varhaisemmin, mutta se mahdollisti juuri talvinopeusrajoitusten voimaan astumisen johdosta ennakoitua hitaamman, toki myös pimeän ja sateisen ajokelin hidastaneen matkamme saapumisen perille Valkeakoskelle täsmälleen Peterin laskeneen aikataulun mukaisesti. Näin osa matkalaisista jatkoi suoraan matkaa kohti kerhon Iso Herityn majaa, jossa ennätimme syyskokoukseen, ja kuulemaan Joni Tikkalan mielenkiintoista raporttia kokemuksistaan.
Niin meno- kuin paluumatkan aikana järjestettiin tälläkin kerralla perinteistä aktivointiohjelmaa osanottajille. Näistä ei tässä yhteydessä kerrota enempää, vaan niihin pääsee tutustumaan ja osallistumaan myös tulevilla 60+ -senioriretkillä. Tule sinäkin mukaan seuraavalle matkalle, joka järjestetään tulevan vuoden kesäkuun toisella viikolla. Tarkemmin asiasta kerrotaan myös kerhon jäsenkirjeessä kevättalvella 2026.
Retken aikana johtajamme ja moottorimme Peter Gorschelnik kertoi, että tämä matka järjestelyineen on hänen toistaiseksi viimeinen. Peter on järjestänyt jo perinteiseksi kahdesti vuosittain (kesä- ja syysretket) järjestetyt ryhmäretket ainakin vuodesta 2022 alkaen mielenkiintoisiin, vaihteleviin ja opastettuina monella tavalla sotahistoriallisesti avartaneisiin kohteisiin. Peter on luvannut jatkossakin avustaa mahdollisuuksien mukaan tulevien retkien valmisteluissa. Haluamme lämpimästi kiittää Peteriä tästä hänen tekemästään arvokkaasta VUK:n 60+ -seniorityöstä.
Timo Suurnäkki
***
VUK:n kuntohaaste kannustaa Korkeakankaan kuntoportaille elokuussa!
***
Muistokirjoitus, Juhani Pura – Kunnianosoitus poikkeukselliselle reserviläisuralle 1940–2025
Juhani Pura (s. 1940) oli suomalaisen vapaaehtoisen maanpuolustustyön merkittävimpiä vaikuttajia. Hänen elämäntyönsä Valkeakosken Reserviupseerikerhossa (VUK) ja laajemmassa reserviläisjärjestökentässä jätti pysyvän jäljen, joka kantaa hedelmää vielä pitkään hänen jälkeensä. Keskeisimmät tehtävät olivat Valkeakosken ulkopuolella Reserviupseeriliiton liittovaltuuston ja MPK:n puheenjohtajuus.
Reserviupseerikerhon uudistaja ja johtaja
Pura toimi VUK:n puheenjohtajana vuosina 1994–2000. Hän oli ensimmäinen puheenjohtaja, joka ei ollut Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n palveluksessa, mikä merkitsi merkittävää murrosta kerhon historiassa.
Hänen johdollaan VUK kehittyi entistä avoimemmaksi, aktiivisemmaksi ja monipuolisemmaksi maanpuolustusyhteisöksi.
Puheenjohtajakaudellaan Pura panosti erityisesti:
∙ Nuorten upseerien aktivointiin
∙ Koulutustoiminnan kehittämiseen
∙ Veteraanien arvostuksen vahvistamiseen
∙ Kerhon tiedotuksen ja historiatyön edistämiseen
Hänen johdollaan VUK saavutti useita valtakunnallisia tunnustuksia, mm. sijoittui Reserviupseeriliiton toimintakilpailussa kärkisijoille useana vuonna.
Kunniajäsenyydet ja tunnustukset
Juhani Pura nimitettiin Valkeakosken Reserviupseerikerhon kunniapuheenjohtajaksi tunnustuksena hänen pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstään kerhon hyväksi. Lisäksi hänet kutsuttiin Etelä-Hämeen Reserviupseeripiirin ja Suomen Reserviupseeriliiton kunniajäseneksi, mikä on yksi liiton korkeimmista huomionosoituksista. Hänen panoksensa huomioitiin laajasti niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Juhani on saanut mm. tunnustuksena Vapaudenristin 4. lk rauhanajan ansioista ja Suomen Leijonan 1. luokan ritarimerkin.
Historiankirjoittaja ja perinteen tallentaja
Pura oli intohimoinen historiantutkija ja -kirjoittaja. Hän kirjoitti useita merkittäviä historiikkeja, mm. VUK:n 50-vuotishistoriikin ja sitä täydentävän jatko-osan 80-vuotishistoriikin muodossa.
Vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen rakentaja
Pura oli keskeinen vaikuttaja Maanpuolustuskoulutus ry:n perustamisessa ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Hän johti yhdistystä vuosina 1994–1996 ja oli ratkaisevassa roolissa sen hallinnollisen ja koulutuksellisen rakenteen luomisessa. Hänen johdollaan MPK ry vakiinnutti asemansa vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen valtakunnallisena toimijana.
Johtajuus, yhteisöllisyys ja perhe
Pura korosti ihmisläheistä johtamista, vastuunkantoa ja yhteisön voimaa. Hän näki puheenjohtajuuden vaativana tehtävänä, jossa tärkeintä oli ihmisten motivointi ja tukeminen.
Hän arvosti erityisesti puolisonsa Irja Puran tukea, joka toimi itsekin aktiivisesti mm. maanpuolustusnaisten toiminnassa toimien mm. yhdistyksen puheenjohtajana.
VUK puheenjohtaja Jussi Häyrynen
***
Ammuntaan tutustuminen 5.4.2025 klo 10-15.
VUK:n kevätkokous 20.3.2025 klo 18
VUK:n 85v. vuosijuhla 15.11.2025
RUL Liittokokous Tampereella 22.11.2025
Etelä-Hämeen Ilveksen viimeisin numero on luettavissa täällä.
Menneet tapahtumat
VUK:n Vuosijuhla 16.11.2024
Toiminnallinen hätäensiapukoulutus 26.10.2024 Klo12-15 Iso-Heritty
VUK:n järjestämä SRA kurssi Iso-Herityn majalla 6.10.2024
VUK:n järjestämä SRA Tuomarikurssi Iso-Herityn majalla 25.2.2024
VUK:n järjestämä SRA Kurssi Iso-Herityn majalla 28.1.2024
VUK syyskokous 7.11.
VUK 82. Vuosijuhla 18.11. klo. 1900
22.4.2023 Asehuoltokoulutus
21.3.2023 VUK kevätkokous
20.11.2022 TA-Toimintapäivä Hätilän ampuma-alueella
VUK:n Tuomas Kuusivaara valittu RUL:n 1. varapuheenjohtajaksi
TA (Tarkka-Ammunta) toimintapäivä Hätilässä 20.11.2022
Liikettä koronapandemian aikana!
Kaupassa käynti apua VUK:n jäsenistölle koronapandemian aiheuttamien rajoituksien vuoksi
22.9.2019 Iso Herityn majalla järjestettävä SRA ampujankurssi
13.4.2019 NUT ampumapäivä
SRA tutustuminen 18.5. TSE radalla
26.5.2019 Iso Herityn majalla järjestettävä SRA ampujankurssi
10.2.2019 Iso Herityn majalla järjestettävä SRA ampujankurssi
Loppiaiskilpailu 5.1.2019 TSE radalla
VUK:n 1. joukkue voitti Antin malja kiväärikilpailun. Kypäräkameralla kuvattu joukkueen suoritus löytää täältä. 2019 vuoden kilpailusta lisätietoa tapahtumista.
Hätilä 18 SRA -kilpailu järjesttiin Hätilässä nyt 8. kerran, kilpailuun osallistui yli 150 SRA ampujaa Suomesta ja Virosta. Kisavideo ja tulokset löytyvät kisasivuilta
Nijmegenin 4 päivän marssi 17.7.-20.7.2018, Hollanti.
Suomi 100 itsenäisyyspäivän marssi
Sovelletun Reserviläisammunnan SM kilpailut 2017
SRA SM kilpailut saivat paljon näkyvyyttä myös Seura-lehdessä
