Ammunta
Jokainen LORUn jäsen on oikeuttettu osallistumaan yhdistyksen järjestämiin ammuntoihin.
Ampumatoiminta on käynnistetty uudelleen. Koko ammuntoja koskevan materiaalipankin löydät tästä linkistä. Materiaalipankista löydät lajisäännöt, kilpailukutsut ja tulostettavia ampumapäiväkirjoja. Ammuntapäiviä järjestetään kaksi kertaa kuukaudessa. Pääosa ammunnoista ammutaan Toramon ampumaradalla, Rovaniemen kaupungin välittömässä läheisyydessä. Kyyditykset ampumaradalle pyritään järjestämään kimppakyyteinä yhdistyksen taholta.
ILMOITTAUDU AMMUNTOIHIN AINA AMMUNTOJA EDELTÄVÄNÄ PÄIVÄNÄ TÄÄLTÄ.
Jos tulet ensimmäistä kertaa radalle, ole hyvä ja lue turvallisuutta koskeva ohje täältä ennen saapumistasi. Ei haittaa, vaikka sinulla ei olisi lainkaan aiempaa ampumakokemusta, sillä LORUn konkarit opettavat mielellään myös uusia harrastajia turvallisessa aseiden käsittelyssä. Tulevien ammuntojen tavoitteena on kouluttaa jäsenistöä turvalliseen aseenkäsittelyyn ja parantaa jäsenistön ampumataitoa pistooli- ja kivääriaseilla.
Ammuntoihin osallistuvat voivat kerryttää ammunnoissamme ampumapäiväkirjaa, jonka perusteella ampuma-asekouluttajamme voi kirjoittaa todistuksen oman aseluvan hankkimista varten.
Et tarvitse mitään omia varusteita osallistuaksesi ammuntoihin, vaikkakin omat kuulosuojaimet ja suojalasit ovat suositeltavat. Nekin voit kuitenkin lainata yhdistykseltä. Pyrimme järjestämään kyytiä tarvitseville kimppakyydin ampumaradalle.
Ammunnoissa käytettävät aseet saattavat vaihdella ammuntapäivästä ja jäsenistön toiveista riippuen.
YHDISTYKSEN ASEET
Yhdistyksellä on käytössään mm. seuraavat aseet:
-2kpl Arsenal SAR-M1 7.62×39 kiväärejä
-AR 15 .223 kivääri
-2kpl CZ-85 9×19 pistooli
-2kpl Glock 17 9×19 pistooli
-Walther P99 9×19 pistooli
-Heckler & Koch USP 9×19
-Smith & Wesson 686 .357 magnum revolveri
-FAS CF603 32 S&W long pistooli
Lisäksi yhdistyksen ampumavuorolla on mahdollista kokeilla ampumista muillakin aseilla. Tarjolla on mm. erilaisia kivääreitä, vanhoja perinneaseita, revolvereja yms.
VAKUUTUKSET
Vuodesta 2022 eteenpäin jokaisen ammuntaan osallistuvan jäsenen on hankittava RUL Plus vakuutus. RUL Plus on ampujan turva vahingon sattuessa. Henkilökohtainen RUL Plus vakuutus maksaa 25 euroa/ vuosi. Vakuutus tullaan tarkistamaan vuoden alussa kaikilta ampujilta ja tarvittaessa kaikilta uusilta ampujilta jatkossa. Pidä siis vakuutuskortti tai tosite vakuutuksen maksusta mukanasi ratavuoroilla. Vakuutuksesta lisätietoja saat täältä.
Lisätietoja ammunnoista ja vakuutuksista saat tarvittaessa ammunnanjohtajilta.
Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa
Olemme tiivistäneet hedelmällistä yhteistyötä erityisesti Rovaniemen Reserviläisten eli RoiResin kanssa. He pitävät säännöllisesti kursseja, ammuntoja ja kilpailuja, joihin lorulaisillakin on mahdollisuus osallistua. Rovaniemen Reserviupseerikerho eli RoiResUps tukee lorulaisia usein mahdollisuudella osallistua heidän ampumaratavuoroilleen kesäisin kun LORUlla ei ole omia ratavuoroja. Olemmepa päässeet erikoisammuntoihin myös Puolustusvoimain ja MPK:n kanssa.
Ampuma-asekouluttajan todistus aselupaa varten
Lorun ampuma-asekouluttaja kirjoittaa todistuksia aselupien hakemista varten. Todistus on yhdistyksen jäsenelle ilmainen, muille todistus on maksullinen.
Ampuma-asekouluttajan todistus vaaditaan jos haet aselupaa seuraaville asetyypeille:
Pistooli, pienoispistooli, revolveri, pienoisrevolveri Ja ns. erva-pistooli (yli 20ptr lippaat).
– Harrastuneisuutta vähintään 24kk (2 vuotta).
– Harrastuskertoja vähintään 10 kpl.
– Harrastuskertojen tulee ajoittua tasaisesti 2 vuoden ajalle. Jos harrastuskertojen välissä on yli 4kk, ei todistusta voida kahdelta vuodelta kirjoittaa.
– Ensimmäisen ja viimeisen harrastuskerran välissä oltava vähintään 24kk.
Kivääri (ei pienoiskivääri) ja ns. erva kiväärit (yli 10ptr lippaat).
– Harrastuneisuutta vähintään 12 kk (1 vuosi)
– Harrastuskertoja vähintään 5 kpl
– Harrastuskertojen tulee ajoittua tasaisesti 1 vuoden ajalle. Jos harrastuskertojen välissä on yli 3 kk, ei todistusta voida kirjoittaa.
– Ensimmäisen ja viimeisen harrastuskerran välissä oltava vähintään 12kk.