Ajankohtaista



Loppuvuoden kunniavartiot

Järjestämme kunniavartiot jouluaattona tiistaina 24.12. ja joulupäivänä keskiviikkona 25.12. Naantalin sankarihautausmaalla. Kaikki oman maastopuvun hankkineet jäsenet ovat tervetulleita mukaan. Yhdistykseltä löytyy myös lainattavia maastopukuja. Tiedustelut ja ilmoittautumiset perinneupseeri Pekka Laadulle, p. 040 705 8633, .




Menneet tapahtumat:

Itsenäisyyspäivän kunniavartiot

Itsenäisyyspäivän seppeleenlaskutilaisuuksiin Meriristillä ja Naantalin sankarihautausmaalla osallistui yhdistyksen jäsenten lisäksi Naantalilaisten järjestöjen ja yhdistysten lippulinna.

Meidän poikamme merellä – Laivaston soittokunnan 100-vuotisjuhlakiertue

Laivaston soittokunnan 100-vuotisjuhlakiertue Meidän poikamme merellä perjantaina 22.11. klo 19.00 Turun Logomossa on humoristinen revyy, joka perustuu Suomen ensimmäisen musikaalielokuvaan Meidän poikamme merellä (1932). Tarina kertoo nuoren merisotilaan, Jaakon, ihastuksesta sairaanhoitaja Leilaan ja esteistä lemmen tiellä. Revyyssä esiintyvät Laivaston soittokunnan lisäksi Jukka Nylund (Jaakko), Jennie Storbacka (Leila), Mikael Haavisto (Puosu), mieskuoro Naskalit sekä tanssiryhmä, jonka koreografiat on laatinut Reija Wäre. Revyyn käsikirjoituksesta vastaa Niina Repo, musiikin sovittaa soittokunnalle Jussi Vahvaselkä ja revyyn ohjaajana toimii Mikko Kouki. Konsertin kesto on noin 2 h 15 min sisältäen väliajan. Konsertin johtavat Laivaston soittokunnan kapellimestarit Petri Junna ja Jarkko Aaltonen. Yhdistys tarjoaa lipun jäsenilleen hintaan 28 € (22 € eläkeläinen/opiskelija) sisältäen väliajalla kahvin / teen ja kylmäsavulohileivän / täytetyn croissantin tai mustaherukka-valkosuklaaleivoksen / porkkanakakun tyrni-fluidilla. Lippuja voi varata myös aveceille, mutta avecien väliaikatarjoilu maksaa 9,50 – 10,50 €. Sitovat ilmoittautumiset tiedotusupseeri Tomi Hoppelalle, p. 044 588 6588, , mahdollisimman pian, viimeistään sunnuntaihin 10.11. mennessä.

Saunailta Kesti-Maariassa

Yhdistys järjestää jäsenillan Kesti-Maariassa keskiviikkona 27.11. klo 18.00 alkaen. Tarjolla on pientä purtavaa ja keskustelua hyvässä seurassa. Sauna on myös lämpimänä, joten ota oma pyyhe mukaan. Tiedustelut ja ilmoittautumiset koulutusupseeri Juhani Auraselle, p. 0400 469 078, .

RUL:n liittokokous Turussa

Suomalaiset maanpuolustusjärjestöt RUL, Reserviläisliitto, Maanpuolustusnaisten liitto, Maanpuolustuskiltojen liitto ja ReSUL järjestävät yhteisen liittokokoustapahtuman Turussa 15. – 17.11. RUL:n liittokokous valitsee lauantaina uuden puheenjohtajan Suomen Reserviupseeriliitolle seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi.

Piirin syyskokous

V-S Reserviupseeripiirin syyskokous järjestetään Heikkilän sotilaskodissa torstaina 7.11. klo 17.30 alkaen. Kaikki viisi Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtajaehdokasta osallistuvat syyskokouksen yhteydessä järjestettyyn paneeliin, jota juontaa liiton nykyinen puheenjohtaja Mikko Halkilahti.

Syyskokous 30.10.2019

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 30. lokakuuta kello 18.00 alkaen Luolalan paloasemalla, os. Luolalantie 1, 21110 Naantali. Ennen kokousta on yhteinen osuus Naantalin Reservinaliupseerit ry:n kanssa, jonka yhteydessä tutustumme paloasemaan ja Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen suunnittelija Heikki Niemi pitää esitelmän yhteiskunnan varautumisen nykytilasta. Kahvitarjoilun vuoksi toivomme ilmoittautumista sihteeri Anssi Heikkilälle, p. 050 570 8325, , sunnuntaihin 27.10. mennessä.

Ajomieheksi hirvijahtiin

Yhdistyksen jäsenille tarjotaan mahdollisuutta osallistua ajomiehiksi Luonnonmaan Hirviseurue ry:n hirvijahtiin viikonloppuna 26. – 27.10. Voit osallistua joko molempiin päiviin tai vain toiseen. Varustuksena on oltava oranssi päähine ja oranssi liivi. Kokoontuminen osoitteessa Käköläntie 416 (konehallin edessä) klo 8.00. Tiedustelut ja ilmoittautumiset metsästyksen johtaja Heikki Jyrkälle, p. 040 846 8027, .

Ampumataitopäivä 21.9.2019

Reserviläisten syksynampumataitopäivä järjestetään lauantaina 21. syyskuuta klo 12:00 alkaen Nikulanvuoren ampumaradalla Luonnonmaalla. Opastus Haijaisten toimintakeskukselta, os. Suutarintie 5. Osallistujilla on mahdollisuus ampua yhdistyksen aseilla, joten oma ase ei ole välttämätön. Yhdistys tarjoaa patruunat. Paikalle voi tulla, vaikka edellisestä ammunnasta olisi kulunut pitkäkin aika, eli saat tarvittaessa opastuksen aseen käsittelyyn. Ilmoittautumiset ampumaupseeri Kimmo Qvistille, p. 050 463 0912, kimmo.qvist [at] gmail.com.

Minijotos 18.9.2019

Naantalin Reserviupseerit järjestää minijotoksen keskiviikkona 18.9.2019 Luonnonmaalla. Lähtö Haijaisten toimintakeskuksen P-paikalta (os. Suutarintie 5) klo 18:00 ja paluu samaan paikkaan klo 22:00 mennessä. Varustus: säänmukainen ulkovaatetus, kompassi, vesipullo. Jotoksen reitti on noin 12 km ja kulkee osittain myös poluttomassa maastossa. Kuljemme koko reitin yhdessä ja reitin varrella on muutamia sotilastaitoihin liittyviä tehtäviä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Anssi Heikkilälle, p. 050 570 8325, anssi.heikkila [at] gmail.com ti 17.9. mennessä.

Panssarilaiva Ilmarisen muistotilaisuus 16.9.2019

Panssarilaivojen perinneyhdistys järjestää panssarilaiva Ilmarisen mereen jääneiden miesten muistotilaisuuden Naantalissa Laivaston muistoristillä kuparivuorella sunnuntaina 15.9.2019. Päivä alkaa klo 10.00 jumalanpalveluksella Naantalin kirkossa. Rannikkolaivaston komentaja / sijainen ja kapteeniluutnantti  Saku Heinonen laskevat Merivoimien muistoseppeleen Laivaston muistoristillä klo 11.45 alkaen. Laivaston soittokunta osallistuu tilaisuuteen. Klo 12.15 siirrytään Naantalin kaupungintalolle, jossa on Panssarilaivojen perinneyhdistyksen vuosikokous.

Luonnonmaan iltamarssi 21.8.2019

Luonnonmaan marssi järjestetään keskiviikkona 22.9.2018 Haijaisten toimintakeskuksen ympäristössä Naantalin Luonnonmaalla. 10 – 20 km marssireitin varrella on toimintarasteja, kuten ammuntaa. Järjestäjä toimittaa paikalle aseet ja muut rasteilla tarvittavat välineet. Kokoontuminen Haijaisten toimintakeskuksella klo 17:30 (os. Suutarintie 5). Marssi on osallistujille ilmainen. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: urheilu-upseeri Heikki Tegelberg, p. 050 458 3303, heikki.tegelberg [at] neste.com, ke 19.9. mennessä. Ilmoittautumiseen osallistujan nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.

Unikeonpäivät 25. – 28.7.2019

Osallistumme Unikeonpäiville, jotka ovat tänä vuonna 60-vuotisjuhlavuoden vuoksi kolmipäiväiset. Tarvitsemme runsaasti talkoolaisia yhdistyksestä. Tarkemmat ohjeet on lähetetty sähköpostitse.

Cooper- ja kuntotesti 12.6.2019

Cooper- ja kuntotesti järjestetään keskiviikkona 12. kesäkuuta. Tapahtuma järjestetään MPK:n kurssina. Tarkemmat tiedot ilmoitetaan myöhemmin sähköpostitse.

Meripelastusalukseen tutustuminen 29.5.2019

Tutustuminen järjestetään keskiviikkona 29. toukokuuta. Tarkemmat tiedot ilmoitetaan myöhemmin sähköpostitse.

Ampumataitopäivä 4.5.2018

Reserviläisten kevään ampumataitopäivä järjestetään lauantaina 4. toukokuuta klo 12:00 alkaen Nikulanvuoren ampumaradalla Luonnonmaalla. Opastus Haijaisten toiminta- keskukselta, os. Suutarintie 7. Osallistujilla on mahdollisuus ampua yhdistyksen aseilla, joten oma ase ei ole välttämätön. Yhdistys tarjoaa patruunat. Paikalle voi tulla, vaikka edellisestä ammunnasta olisi kulunut pitkäkin aika, eli saat tarvittaessa opastuksen aseen käsittelyyn. Ilmoittautumiset ampumaupseeri Kimmo Qvistille, p. 050 463 0912, kimmo.qvist [at] gmail.com.

Kansallinen veteraanipäivä 27.4.2018

Mikäli haluat osallistua kunniavartioon / lippukulkueeseen, ota yhteyttä Pekka Laatuun, p. 040 705 8633, pekka.laatu [at] turku.fi.

Viisi ilmaista uintikertaa Ulpukassa toukokuun loppuun asti

Yhdistyksen jäsenet saavat viisi ilmaista uintikertaa Raision uintikeskus Ulpukkaan 1.3 – 31.5. välisenä aikana. Edun saat näyttämällä voimassaolevan jäsenkortin Ulpukan kassalla.

Juhlaseminaari 30.3.2019

Naantalin Maanpuolustusnaiset ja Naantalin Reserviupseerit järjestävät yleisölle avoimen Kriisitilanteet ja Turvallisuus -seminaarin Heikkilän sotilaskodissa lauantaina 30.3.2019 klo 12:00 – 16:00.
Ohjelma:
12:00-12:15 Puheenjohtajien tervehdys
12:15-13:00 Kriisipsykologiaa: Kriisi ja ihmismieli, PsT, neuropsykologian erikoispsykologi Sari Laatu
13:00-13:15 Tauko
13:15-14:00 Arjen kriisitilanteet: Poliisin näkökulma, ylikonstaapeli evp Markku Suonenvirta
14:00-14:30 Kahvi
14:30-15:45 Suomen turvallisuusympäristö: Uhka ja siihen varautuminen, Lounais-Suomen aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Joni Lindeman
15:45-16:00 Keskustelua päivän aiheista ja päätös

Yhdistyksen 70-vuotisjuhlat 23.3.2019

Naantalin Reserviupseerit ry:n 70-vuotisjuhlat järjestetään lauantaina 23.3.2019 klo 12:00 alkaen Naantalin seurakuntakeskuksessa (os. Piispantie 2).
Toivotamme kaikki jäsenemme tervetulleiksi tilaisuuteen.
Aikataulu:
12:00 Tervehdykset ja juhlaruokailu
13:30 70-vuotisjuhla
Juhlan tarkempi ohjelma ilmoitetaan myöhemmin. Juhlapuhujaksi on lupautunut eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva.
Pyydämme osallistujia ilmoittautumaan tapahtumaan 15.3.2019 mennessä, joko
• sähköpostilla osoitteeseen
• puhelimitse numeroon 050 570 8325 (siht. Anssi Heikkilä)
• tai kirjeitse osoitteeseen Anssi Heikkilä, Oravanmarjantie 8, 21110 NAANTALI.
Tarjoilujen ja tilajärjestelyjen vuoksi sitova ennakkoilmoittautuminen on välttämätöntä.
Tumma puku ja isot kunniamerkit. Kutsu on kahdelle.

Yhdistyksen kuukausitapaaminen – Kevätkokous 20.3.2019

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 20. maaliskuuta klo 18:00 alkaen Naantalin kaupungin keskusvarikolla, os. Rautakatu 7. Ennen kokouksen alkua keskustelemme ampumarataa koskevista asioista. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Talvisodan päättymisen muistopäivä 13.3.2019

Mikäli haluat osallistua kunniavartioon, ota yhteyttä perinneupseeri Pekka Laatuun, p. 040 705 8633, pekka.laatu [at] gmail.com.

Veteraanikeräyksen tempauspäivä 9.3.2019

Suoritamme lipaskeräystä yhteistyössä Naantalin Reservinaliupseerit ry:n kanssa Naantalin S-marketin ja K-supermarket Ukko-Pekan aulassa lauantaina 9. maaliskuuta klo 12-16. Tarvitsemme kerääjiä klo 14-16 vuoroihin. Mikäli haluat osallistua, ota yhteyttä tiedotusvastaava Tomi Hoppelaan, p. 044 588 6588, tomi.hoppela [at] turku.fi.

Keräyksen tuotto oli tänä vuonna 727,73 €.

Yhdistyksen kuukausitapaaminen – Tammisauna 23.1.2019

Naantalin Reserviupseerien vuosi käynnistyy yhdistyksen jäsenten osalta perinteisellä Tammisaunalla Naantalin Reservinaliupseerit ry:n kanssa Kesti-Maariassa (os. Maariankatu 2, Naantali) keskiviikkona 23. tammikuuta klo 18:00 alkaen. Tilaisuuden alussa yhdistyksen nuorisoupseeri Niklas Suupohja pitää esityksen patruunoista ja ballistiikasta. Tilaisuudessa on tarjolla iltapalaa. Ota oma pyyhe mukaan! Ilmoittautumiset p. 044 588 6588, viimeistään pe 18.1. mennessä.

Samassa veneessä – i samma båt – Suomen Merivoimat 100 vuotta – konsertti 24.11.2018

Suomen Merivoimien 100-vuotisjuhlan kunniaksi Turun konserttitalossa koetaan historiallinen hetki lauantaina 24.11.2018 klo 17:00 alkaen, sillä Suomen ja Ruotsin Laivaston soittokunnat yhdistävät voimansa. Orkesterien kotipaikkakunnilla järjestettävissä konserteissa soittokunnat nousevat vuorotellen lavalle ja lopuksi kuullaan molempien soittokuntien juhlava yhteisesitys. Konsertin kesto on
noin 2 h 15 min sisältäen 25 min väliajan. Konsertin johtavat Laivaston soittokunnan kapellimestarit Petri Junna ja Jarkko Aaltonen sekä Marinens Musikårin Alexander Hanson. Yhdistys tarjoaa lipun jäsenilleen hintaan 17,50 € (9,50 € eläkeläinen/opiskelija) sisältäen väliajalla kahvin/teen ja makean/suolaisen lajitelman. Aveceille väliaikatarjoilu 12 €. Sitovat ilmoittautumiset tiedotusupseeri Tomi Hoppelalle, p. 044 588 6588, , sunnuntaihin 11.11. mennessä.

Syyskokous 31.10.2018

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 31. lokakuuta klo 18:00 alkaen Kesti-Maariassa. Ennen kokouksen alkua Jouko Fossi pitää esitelmän Turun suojeluskuntakomppania taistelussa 1918. Ilmoittautumiset kahvitarjoilun vuoksi: sihteeri Anssi Heikkilä, p. 050 570 8325, anssi.heikkila [at] gmail.com. Tervetuloa!

Ajomieheksi hirvijahtiin 27.10.2018

Yhdistyksen jäsenille tarjotaan mahdollisuutta osallistua ajomiehiksi Luonnonmaan Hirviseurue ry:n hirvijahtiin lauantaina 27.10. Varustuksena on oltava oranssi päähine ja oranssi liivi. Kokoontuminen osoitteessa Käköläntie 416 (konehallin edessä) klo 8:30. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Heikki Jyrkälle, p. 040 846 8027, .

Yhdistyksen kuukausitapaaminen – Metsästys ja riistanhoito 17.10.2018

Yhdistyksen hallituksen jäsen Heikki Jyrkkä käsittelee metsästystä ja riistanhoitoa keskiviikkona 17.10.2018 klo 18:00 alkaen Kesti-Maariassa. Ilmoittautumiset kahvitarjoilun vuoksi sihteeri Anssi Heikkilälle, p. 050 570 8325, .

Yhdistyksen kuukausitapaaminen – Hakkapeliitat 19.9.2018

Yhdistyksen hallituksen jäsen Pekka Laatu esitelmöi aiheesta Hakkapeliitat Kolmikymmenvuotisessa sodassa keskiviikkona 19.9.2018 klo 18:00 alkaen Kesti-Maariassa. Pekka kertoo hakkapeliitoista, heidän sotaretkestään ja päälliköistään. Tilaisuudessa on mahdollista hankkia Pekan kirjoittama kirja Alter Schwede – vanhat ruotsalaiset omistuskirjoituksella. Ilmoittautumiset kahvitarjoilun vuoksi: sihteeri Anssi Heikkilä, p. 050 570 8325, anssi.heikkila [at] gmail.com.

Luonnonmaan marssi 22.9.2018

Peruuttiin liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi!

Luonnonmaan marssi järjestetään lauantaina 22.9.2018 Haijaisten toimintakeskuksen ympäristössä Naantalin Luonnonmaalla. 20 km marssireitin varrella on toimintarasteja, kuten ammuntaa. Järjestäjä toimittaa paikalle aseet ja muut rasteilla tarvittavat välineet. Kokoontuminen Haijaisten toimintakeskuksella klo 9:30 (os. Suutarintie 5). Marssi on osallistujille ilmainen. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: urheilu-upseeri Heikki Tegelberg, p. 050 458 3303, heikki.tegelberg [at] neste.com, ke 19.9. mennessä. Ilmoittautumiseen osallistujan nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.

Ampumapäivä 22.9.2018

Syksyn ampumapäivä järjestetään lauantaina 22.9.2018 klo 11:00 alkaen Nikulanvuoren ampumaradalla Luonnonmaalla. Mahdollisuus ampua yhdistyksen aseilla ilmaiseksi. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: ampumaupseeri Kimmo Qvist , p. 050 463 0912, kimmo.qvist [at] gmail.com, ke 19.9. mennessä. Huom! Mikäli osallistut Luonnonmaan marssille, sinun ei tarvitse erikseen ilmoittautua ampumapäivään.

Käsityöläismarkkinat ja Unikeonkestit 26. – 27.7.2018

Osallistumme tänäkin vuonna Unikeonkesteille yhdessä Naantalin Maanpuolustusnaisten kanssa. Tarvitsemme vapaaehtoisia teltan pystytykseen ja vartiointiin, makkaranpaistajiksi, teltan purkuun yms. Tarkemmat aikataulut ilmoitetaan myöhemmin. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: tiedotusupseeri Tomi Hoppela, p. 044 588 6588, tomi.hoppela [at] turku.fi.

Yhdistyksen kuukausitapaaminen – Liikuntapäivä 13.6.2018

NaRU:n liikuntapäivä järjestetään keskiviikkona 13.6.2018 klo 18:00 alkaen Kuparivuoren urheilukentällä. Tilaisuudessa on mahdollisuus juosta Cooper-testi tai suorittaa UKK-kävelytesti. Varustuksena ulkoliikuntaan sopiva asu + jalkineet. Ei peseytymismahdollisuutta. Yhdistys tarjoaa virvokkeita. Huomioi, että osallistujat ovat omalla vastuulla, harjoitus ei ole esim. MPK:n vakuuttama tapahtuma. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: varautumisupseeri Timo Ylikärppä, p. 040 573 3416, timo.ylikarppa [at] windowslive.com.

Naantalin Reserviupseerit ry onnittelee 4.6.2018 ylennettyjä yhdistyksen jäseniä!

kapteeniksi Juha Kuokkanen
kapteeniluutnantiksi Timo Ylikärppä
luutnantiksi Marko Malmi
luutnantiksi Juho-Ville Saarela

Kaatuneitten muistopäivä 20.5.2018

Mikäli haluat osallistua kunniavartioon / lippukulkueeseen, ota yhteyttä Pekka Laatuun, p. 040 705 8633, pekka.laatu [at] turku.fi.

Ampumataitopäivä 5.5.2018

Reserviläisten kevään ampumataitopäivä järjestetään lauantaina 5. toukokuuta klo 12:00 alkaen Nikulanvuoren ampumaradalla Luonnonmaalla. Opastus Haijaisten toiminta- keskukselta, os. Suutarintie 7. Osallistujilla on mahdollisuus ampua yhdistyksen aseilla, joten oma ase ei ole välttämätön. Yhdistys tarjoaa patruunat. Paikalle voi tulla, vaikka edellisestä ammunnasta olisi kulunut pitkäkin aika, eli saat tarvittaessa opastuksen aseen käsittelyyn. Ilmoittautumiset ampumaupseeri Kimmo Qvistille, p. 050 463 0912, kimmo.qvist [at] gmail.com.

Kansallinen veteraanipäivä 27.4.2018

Mikäli haluat osallistua kunniavartioon / lippukulkueeseen, ota yhteyttä Pekka Laatuun, p. 040 705 8633, pekka.laatu [at] turku.fi.

Yhdistyksen kuukausitapaaminen – Laavutalkoot 18.4.2018

PERUTTU – Talkoot on päätetty siirtää toiseen ajankohtaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi.

Yhdistyksen Hyypiänvuorella Luonnomaalla sijaitsevaa laavua kunnostetaan keskiviikkona 18.4.2018 kl0 18:00. Ilmoittautumiset huolto- ja logistiikkaupseeri Jyrki Paavaselle, p. 0400 555 641, j.pawa [at] dnainternet.net.

Naantalin suojeluskunnan perustamisen 100-vuotisseppeleenlaskutilaisuus 14.4.2018

Naantalin suojeluskunnan perustamista juhlistetaan huomenna lauantaina 14.4.2018 kello 11:00 suojeluskuntapäällikkö Aarne Peltosen muistopaadella Kuparivuorella. Muistopaasi sijaitsee Kuparivuoren urheilukentän pohjoispäässä kevyen liikenteen väylän reunassa, Kuparivuorentie 1.

Tilaisuus alkaa klo 11:00 puhallinyhtye VG-Brassin esittämän Jääkärien marssin sävelin. Marssin jälkeen ohjelmassa on suojeluskunnan perinteitä vaalivan Varsinais-Suomen Maakuntasäätiön sekä Naantalin Reserviupseerien seppeleenlasku. Seppeleenlaskun jälkeen Naantalin Reserviupseerien puheenjohtaja Jan Kaitaniemi kertoo lyhyesti Naantalin suojeluskunnan historiasta sekä jääkärieverstiluutnantti, piiripäällikkö Aarne Peltosesta. Tämän jälkeen lauletaan Naantalin seurakunnan kirkkoherran Jani Kairavuon johdolla yhteisvirsi 577 ”Sun kätes Herra voimakkaan”. Tilaisuus päättyy VG-Brassin esittämään Finlandia-hymniin. Tilaisuuden kesto n. 30 minuuttia. Seppeleenlaskutilaisuus on kaikille avoin.

Aarne Peltosen muistopaasi siirrettiin uuden voimalaitoksen alueelta Kuparivuoren urheilukentälle vuonna 2017. Urheilukenttä on Naantalin suojeluskunnan rakentama ja vihittiin käyttöön vuonna 1925. Kenttä luovutettiin kaupungille suojeluskunnan lakkauttamisen yhteydessä vuonna 1944.

Naantalin suojeluskunnan virallinen perustamispäivä on 15.4.1918. Turun suojeluskunnan perustamisen 100-vuotispäivää juhlitaan 14.4., joten seppeleenlaskut päätettiin yhdistää.

Yhdistyksen kuukausitapaaminen – Kevätkokous 21.3.2018

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 21. maaliskuuta klo 18:00 alkaen Naantalin kaupungin keskusvarikolla, os. Rautakatu 7. Ennen kokouksen alkua MPK:n koulutuspäällikkö Tino Puhakka pitää esityksen MPK:n ajankohtaisista asioista. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Talvisodan päättymisen muistopäivä 13.3.2018

Mikäli haluat osallistua kunniavartioon / lippukulkueeseen, ota yhteyttä Pekka Laatuun, p. 040 705 8633, pekka.laatu [at] turku.fi.

Veteraanikeräyksen tempauspäivä 10.3.2018

Keräyksen tuotto oli 1001,93 €.

Mikäli haluat tulla lipaskerääjäksi klo 12-16 (2 h vuoro), ota yhteyttä Tomi Hoppelaan, p. 044 588 6588, tomi.hoppela [at] turku.fi.

Aluetoimiston vuosipäivän konsertti ti 20.2.2018

Naantalin Reserviupseerit ry on varannut lippuja Laivaston soittokunnan Kuumat tangot! -konserttiin hiihtolomaviikolla ti 20.2. klo 19:00. Lipun hinta on 17,50 € (eläkeläinen/opiskelija 9,50 €). Yhdistys tarjoaa jäsenilleen väliaikakahvituksen, jonka arvo on 10 €. Vaihtoehtoina on kahvi/tee ja makea/suolainen lajitelma.

Lounais-Suomen aluetoimiston vuosipäivän kunniaksi Turun konserttitalossa järjestettävässä konsertissa  juhlistetaan aluetoimiston ja Maavoimien vuosipäivää. Laivaston soittokunta vie konserttiyleisön tulisten tangojen maailmaan yhdessä Maria Tyysterin ja Juha Hostikan kanssa. Perinteisten tulisten tangojen lisäksi konsertissa kuullaan myös uudempaa viihteellistä musiikkia.

Konsertin kesto on n. 2 h, sisältäen väliajan 25 min.

Ilmoittautumiset puhelimitse Tomi Hoppelalle, p. 044 588 6588 tai sähköpostilla osoitteeseen tomi.hoppela [at] turku.fi viimeistään tämän viikon perjantaihin 16.2. klo 15 mennessä! Huomioi lyhyt ilmoittautumisaika! Avecin lipun ja kahvituksen voi myös varata yhdistyksen kautta, mutta molemmat pitää maksaa itse. Ilmoittautuneille lähetään erillinen ohje maksun suorittamisesta.

Yhdistyksen kuukausitapaaminen – Tammisauna 24.1.2018

Perinteinen Tammisauna Naantalin Reservinaliupseerit ry:n kanssa järjestetään Kesti-Maariassa (os. Maariankatu 2) keskiviikkona 24. tammikuuta klo 18:00 alkaen. Illan aiheena on keskustella ampumaupseeri Kimmo Qvistin johdolla Puolustusvoimien kanssa tehdystä sopimuksesta, joka mahdollistaa yhdistyksen jäsenille Säkylän ja Raasin ampumaratojen käytön. Tilaisuudessa on tarjolla iltapalaa. Oma pyyhe mukaan! Ilmoittautumiset: tiedotusupseeri Tomi Hoppela, p. 044 588 6588, tomi.hoppela [at] turku.fi, viimeistään su 21.1. mennessä.