Historia

TamRU:n 80-vuotispäivää 27.3.2010 vietettiin monen juhlan merkeissä. Yllä kuvassa pääjuhla Klassillisella koululla. Juhlapuheen piti kenraalimajuri Kalervo Sipi. Katso kuvasarja päivän tapahtumista: Tässä on linkki Picasa-diaohjelmaan. Valitse ensimmäisen kuvan yläpuolelta kohta ”diasarja”. Kuvat: Tommi Kinnunen.

 

TamRU:n puheenjohtajat 1930-2014

Nämä puheenjohtajat ovat luotsanneet yhdistystämme läpi vuosikymmenten.

 

TamRU:n hallituksia 1959-2014

Hallitusten jatkumossa on valitettavasti dokumentaarisia aukkoja.

 

Pajarin kova koulutus loi miesten valmiuden – TamRU:n 75 vuotta

Reserviupseerikoulutus alkoi maassamme vuonna 1920 Haminassa – jos ei oteta huomioon eräitä aikaisempia tilapäisiä sotakouluja ja kursseja. Kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1930 tamperelaiset reserviupseerit päättivät järjestäytyä ja perustivat Tampereen Reserviupseerikerhon. Haminassa oli silloin käynnissä jo 17. kurssi. Nimi muuttui myöhemmin Tampereen Reserviupseerit ry:ksi, mutta käytän esityksessä kerho-nimitystä, koska yhdistys on ollut kerho-nimisenä suurimman osan ajasta. ­Tampereen Reserviupseerikerhon ensimmäisen vuosikymmenen toimintaa arvioitaessa on otettava huomioon 1930-luvulla Suomen maanpuolustuksessa tapahtuneet suuret muutokset. Puolustusvoimien rakentamiseen 30-luvulla sisältyi mm. aluejärjestön perustaminen 1932. Tällöin syntyivät muun muassa sotilaspiirit. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö, Suojeluskuntajärjestö kehittyi voimakkaasti. Reserviupseerit joutuivat 30-luvulla etsimään omaa paikkaansa puolustusvoimien ja sk-järjestön muodostamassa kentässä.
Tampereen kerhon ohjelmaan tulivat välittömästi sittemmin perinteisiksi muodostuneet toimintamuodot kuten ammunta, urheilun sotilaslajit, leirit, tutustumisretket varuskuntiin, erityisesti Karjalan kannakselle sekä esitelmätilaisuudet. Kerhon jäsenistä 95 % kuului v 1939 suojeluskuntaan. Kerhon 30-luvun taustan haluan kiteyttää lähinnä kolmeen henkilöön, joiden työ loi pohjan ja perustan näiden seutujen koko maanpuolustustyölle. Kerhon kunniajäsen nro 1 kenraalimajuri, kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari Aaro Pajari toimi 1930-luvulla silloin everstiluutnanttina Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin päällikkönä. Hän asetti itselleen korkeat tavoitteet, joihin pyrkiminen merkitsi suojeluskuntien sotilaallisen tason nostamista.
Tampereen Reserviupseerien toimintaa Pajari seurasi läheltä ja tuki kerhon pyrkimyksiä niin rauhan kuin sodan aikana. Hän oli kerhon järjestämissä tilaisuuksissa toivottu ja arvostettu kunniavieras, jonka puheilla ja esitelmillä oli aina erityistä kantavuutta. Kerhon kunniajäseneksi nro 2 kutsuttiin 1947 everstiluutnantti Hannes Raikkala, erinomainen kouluttaja, oivallinen organisaattori ja loistava puhuja. Kolmas vaikuttaja, Tampereen sotilaspiirin päällikkö vuoteen 39 jääkärieversti Heikki Rautiainen hoiti yhteydet puolustusvoimiin. Hän toi toimintaan jääkäriliikkeen parhaita avuja, jotka hyvin sopivat myös Aaro Pajarin ratkaisuihin. Jääkärithän olivat ainoalaatuinen ja loistava periodi Suomen maanpuolustuksen historiassa. Olen esitellyt nämä kolme upseeria siksi, että ymmärtäisimme Tampereen Reserviupseerikerhon toiminnan 30-luvun perustan. Ei voida unohtaa myöskään niitä kerhon upseereita, jotka pitivät yllä käytännön koulututusta ja järjestötoimintaa. Sigurd Örmälä, Ville Solja, Aimo Simola, Jussi Kirjavainen, Reino Reiska, Albert Peltonen, Martti Siukosaari jne. Kaikkia on mahdoton luetella.
Sotavuodet olivat kerhon toiminnassa poikkeuksellista aikaa, sillä toimihenkilöt olivat rintamalla. Vuoden 1941 kesäkuusta vuoden -42 loppuun saakka johtokunta ei kokoontunut kertaakaan. Kuitenkin kotipaikkakunnalla olleet vastuuhenkilöt ja lomalaiset joutuivat järjestämään erilaisia tilaisuuksia, hoitamaan avustustoimintaa ja kerhon osuutta sankarihautauksissa. Tolvajärvellä, Suursaaressa, Tali-Ihantalassa Tampereen reserviupseerit ja kaikki muutkin osoittivat talvi- ja jatkosodassa, mikä merkitys ja arvo oli aikanaan Pajarin koulutuksessa vuodatetulla hiellä. Se oli monen, monen pelastus. Kuvassa (ei netissä) Pirkkahämäläisiä Marskin ritareita- edessä kaksi kerhon jäsentä kenr Pajari ja kapt Eero Kivelä, takana kapt Juho Pössi ja sotamies, tässä alik Vilho Rättö – Pajarin miehiä hekin.

 

Talvisodassa kaatui 19 ja jatkosodassa 67 kerhon upseeria. Marraskuussa 1977 paljastettiin nykyisen kunniapuheenjohtajan majuri Jorma Kotisaaren aloitteesta kerhon kaatuneiden upseerien muistomerkki Siivikkalassa olevan majan kukkulalla suunnittelijana Kimmo Kaivanto. Muistopatsaassa on 86 nimeä. Ensimmäisenä kaatuneena kerhon pj Albert Peltonen. – Toisena kuvana (ei netissä) kenraali Pajarin hautamuistomerkki Kalevankankaalla aseveljiensä tuntumassa. Välirauhansopimus syyskuussa 1944 johti suuriin muutoksiin maanpuolustuksen kentällä. Tampereella seurattiin huolestuneina, kun valvontakomissio suoritti tarkastuksia Reserviupseeriliitossa ja myös paikallisissa kerhoissa, mutta yllättäen jo vuoden 1945 lopulla valvontakomissio ilmoitti, ettei sillä ollut huomauttamista Reserviupseeriliiton toiminnasta. Valvontakomission taholta vaara oli ohi, mutta uusi uhka ilmestyi valtiollisen poliisin ja kotikommunistien juonittelusta. Liiton lakkautusuhka kesti pitkään, aina vuoden 1948 loppuun saakka, kunnes presidentti Paasikivi kyllästyi syytöksiin ja tutkitutti oikeuskanslerilla liiton toiminnan. Mitään sopimusten vastaista ei ilmennyt. Tosin äärivasemmiston sanomalehdet hyökkäsivät kiivaasti myös Tampereen kerhon kimppuun, ja vielä -70-luvulla kerhon puheenjohtaja oli tulilinjalla.
Jäsenmäärän jatkuva kasvaminen sodan loppuvuosina ja sotien jälkeen antoi uskoa tulevaisuuteen. Ensimmäisen kerran tuhannen raja ylitettiin 1956 ja sen jälkeen tuhat on ollut keskimääräinen vakio. Nuoret perustivat vänrikkien osaston, naiset oman jaoston. Kerho sai oman lipun, ja itsenäisyyspäivänä 1953 kerho aloitti Olavi Tannerin aloitteen pohjalta oman marssin sankarihaudoille. Tästä tulikin ainoalaatuinen perinne. Jo vuonna 1949 aloitettiin jouluaaton kunniavartiot sankarihaudoilla.

 

Kerhon mittavin saavutus koko 50-luvulla oli oman kerhomajan rakentaminen Siivikkalaan. Arkkitehti Paavo Tiitolan suunnitteleman mahtavan hirsimajan rakentaminen oli yksituumaisen yrittämisen ja talkoohengen loistava saavutus. Siivikkalan majan vihkiäisjuhlaa vietettiin 1956. Nyt vuonna 2005 elämme ajassa, jolloin olosuhteet ovat valtavasti muuttuneet. Kerhomajan saattaminen nykyajan vaatimuksia vastaavaksi ja kannattavaksi toimintakeskukseksi, on ylivoimainen tehtävä. Kerhon on etsittävä muita ratkaisuja. Siivikkalan majasta ollaan luopumassa murheellisin mielin muistaen sen valtavan työn ja uhraukset, joilla maja rakennettiin.

 

Sunnuntaina toukokuun 8. päivänä 1960 vietettiin Haminassa juhlaa arvovaltaisen kutsuvierasjoukon läsnäollessa. Tasavallan presidentti ja puolustusvoimain komentajan johdolla kenraalikunta lähes kokonaisuudessaan osallistui RUK:n 40-vuotisjuhliin. Jo hyvissä ajoin vuoden 1959 puolella Tampereen Reserviupseerikerho oli tehnyt puheenjohtajansa majuri Martti Siukosaaren aloitteesta esityksen, että RUK:n kursseilla 1-100 oppilaina olleet upseerit keräisivät varat rynnäkkökiväärien hankkimiseksi koululle. Kurssien edustajat marssivat kentälle, jossa he luovuttivat lahjan RUK:lle, sata suomalaista rynnäkkökivääriä mallia 60, yksi ase jokaiselta kurssilla. Tilaisuudessa voitiin tuoda Haminaan vasta 11 ensimmäistä rynnäkkökivääriä ja loput toimitettiin heti, kun tehdas sai ne valmiiksi. Tapahtuma sykähdytti maamme maanpuolustusväkeä. Aloitteen tekijästä majuri Martti Siukosaaresta, tuli sittemmin kerhon kunniapuheenjohtaja numero 1.

 

Ampumatoimikunta on aina ollut kerhon lippulaiva. Lukuisat ampujainliiton, reserviupseeriliiton ja piirin mestaruudet ovat siitä osoituksena. Maanpuolustajien peruslajissa tähtäys on ollut tarkka ja aseet hyvissä kantimissa.Myös urheilu osoitti voimansa 1960-luvulla. Maastokilpailu eli kukoistuskauttaan. Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa kerholle kertyi edustuskertoja liki sata vuoteen 1980 mennessä. Jorma Syrjänen, Harri Rantala ja Antti Ylitalo olivat huippuja, ja kapt Mikko Koskelle on kertynyt yli 30 vuoden maastokilpailu-ura osanottajana, joukkueen johtajana, valmentajana ja Pohjoismaisen urheiluneuvoston jäsenenä.

 

Vuoden 1960 mestarijoukkue ja 1999 avajaisten upseeristoa, keskellä pv komentaja kenraali Hägglund. Vuoden 1960 mestarijoukkueessa kilpailivat kerhon Valde Siiri, Harri Rantala, Raimo Vehviläinen ja Kangasalan Jouko Tiitola. Siitä kuva (ei netissä). Tampereen kerho on kolmasti eli vuosina 1960, -79 ja -99 järjestänyt Pohjoismaiden maastomestaruuskilpailut. Kuvassa vuoden -99 kisojen avajaisten upseeristoa, keskellä kisojen suojelija pv komentaja kenraali Hägglund.
Vuonna 1962 perustettu kerhon meriosasto yllätti jo toisena toimintavuonna 1963 voittaessaan aluksi Suomen ja kohta perään Pohjoismaiden merikilpailumestaruuden. Vuonna 1987 meriosasto yhdessä aliupseerien kanssa pääsi toteuttamaan oman alansa koulutusta, kun hankittiin puolustusvoimien rekisteristä poistettu yhteysalus, erinomaiseen kuntoon saatettu ja huollettu m/s Pirkanmaa. Erittäin ammattitaitoisen ja ahkeran ryhmän ansiosta aluksen koulutuksellinen merkitys on, voidaan sanoa, tässä maassa ainoalaatuinen.

Kansainvälistymisen vuosikymmeneksi voidaan sanoa 1970-lukua, kun kerho solmi ystävyyssuhteet Itä-Göötanmaan reserviupseereihin. Yhteydenpito vakiintui käytännöksi, jonka mukaan joka toinen vuosi vieraillaan isännyyttä vaihtaen. Tammisunnuntain juhlakokouksessa 1987 vieraili Ruotsin maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Erik ja rouva Bengtsson. Neuvostoliiton vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestön Dosaafin delegaatio teki vastavierailun Suomeen, liiton lähetystön tutustuttua edellisenä vuonna Dosaafiin. Jorma Kotisaari liiton varapuheenjohtajana ja Mikko Koski urheilun asiantuntijana olivat näissä yhteyksissä mukana. Majuri Kotisaari osallistui 1989 RUL:n matkaan Yhdysvaltoihin tutustumaan sikäläiseen reserviläistoimintaan. Seuraavana vuonna myös Tampere sai olla mukana vastavierailun järjestelyissä, kun USA:n apulaispuolustusministeri vieraili täällä. Yhteydet Viroon ja auton lahjoittaminen Tarton Kaitseliitille kuuluivat 90-luvun ohjelmaan. Tähän liittyvät kuvat (ei netissä): Rosön 40-vuotisjuhlista Ruotsissa ja Suomalaiset Dosaafin vieraina Moskovassa.

 

Reserviupseeriliitossa oli 1970-luvulla pantu merkille reserviläisten etääntyminen luonnosta. Tampereen kerhossa järjestetyt kaksi toiminnallista maastoretkeä olivat mallina, kun vuonna 1973 oli kerhon vuoro järjestää liiton retkeilyseminaari. Johtoryhmä Olavi Harala, Jorma Kotisaari, Aimo Simola ja Yrjö Suunnittu rakensivat Kurun ja Ruoveden erämaaseudulle tapahtuman, joka oli alkuna suuren suosion saaneille maastojotoksille. Pitkät hiihtovaellukset Lapissa tulivat kerhon ohjelmaan nuorten osaston aloitteesta jo 50-luvulla. Oman lukunsa muodostavat liiton 50-vuotisjuhlaviesti ja 10 vuotta myöhemmin Rajojen jotos, joissa kerho on ollut mukana. On vaellettu myös vuoristoissa, mm. Alpeilla. Suomalaisessa yhteiskunnassa 1960-luku oli radikaalisten aatteiden aikaa. Reserviupseeriliitto lähti mukaan keskusteluun. Mitä liitto voisi tehdä. Tällaiseksi motivoivaksi toimintamuodoksi todettiin sellainen johtamiskoulutus, joka tähtäsi siviilielämän johtamistoimissa tarvittavien valmiuksien kehittämiseen. Sotilas- ja siviilijohtamisen kädenlyönti on osoittautunut mitä onnistuneimmaksi toiminnaksi.

 

Valtakunnallisten tapahtumien, juhlien ja kilpailujen järjestämiseen kerho on aina paneutunut tunnollisesti. Taito ja talkoomieli ovat saaneet aikaan yleensä onnistuneen lopputuloksen. Vuonna 1991 kerho otti vastuulleen liiton 60-vuotisjuhlien järjestämisen Tampereella. Suomi 80 -juhlaseminaarissa Tampere-talon pieni juhlasali täyttyi kuulijoista päävieraana ja esitelmöitsijänä Latvian Helsingin-suurlähettiläs Anna Zigure.
– Kuvat kerhon 60-vuotisjuhlasta ja Suomi 80-juhlaseminaarista, jossa eturivissä suurlähettiläs Zigure.Vapaaehtoiselle maanpuolustuskoulutukselle viime vuodet ovat olleet etsikkoaikaa. Ennen vuotta 1990, jolloin noudatettiin Pariisin rauhansopimuksen koulutusrajoituksia otettiin irti kaikki mahdollinen eri tasoilla ja toimintasektoreilla. Odotettiin koulutuksen vapautumista. Kun sitten muurit murtuivat ja idän ideologia kaatui, otettiin uudet tulkinnat innostuneesti vastaan, mutta oltiin ymmällä, mitä pitäisi ja voitaisiin tehdä. Toki tehtiinkin. Kenraalien Ilmolan ja Valtasen työryhmien raportit saivat paljon edistystä aikaan, mutta vasta kenr Simolan toimikunnan selvitys veti mukaan puolustusvoimat, puolustusministeriön ja yhteistyösopimukseen järjestöjen rinnalle myös muiden ministeriöitten tason. Uusitulla Maanpuolustuskoulutus ry:llä on jatkuvasti haasteellinen tehtävä edessään, mutta mielestäni perinteisten järjestöjen aktiivisella panoksella järjestelmän hyväksi on ratkaiseva merkitys kokonaisuuden onnistumiselle. Järjestöjen tärkeä tehtävä on mm. maanpuolustushengen ja aatteen vaaliminen ja vahvistaminen.Viisi vuotta sitten yhdistys juhli 70 vastuun vuottaan. Niistä juhlista eteneminen tähän päivään olisi oman pitkänkin kertomuksen arvoinen, mutta jääköön se myöhempien juhlien tarkasteltavaksi. Oman hienon sävähdyksen toimintaan tuovat ne kymmenkunta reservin upseerinaista, jotka kuuluvat yhdistykseen, heistä ltn Pinja Viheriälehto 2. varapuheenjohtajana.
Erittäin merkittävä uudistus koettiin kaksi- kolme vuotta sitten Reservipiirien toimitalossa, jossa yli 400 neliön suuruinen kellaritila saatiin yhteistoiminnassa Pirkanmaan Maanpuolustuksen tuen kanssa kunnostetuksi ajanmukaiseksi arkistointi- ja varastotilaksi. Siellä toimii myös perustettu Suojeluskunta- ja lottamuseo, jonka arvokkaat perinnekokoelmat saavat jatkuvasti täydennystä. Tämän perinnetyön toteutuminen tuli mahdolliseksi Antti ja Airi Soljan lahjoituksen ansiosta. Tällä hetkellä yhdistys etenee hyvässä yhteistyössä puolustusvoimien ja Maanpuolustuskoulutus ry:n kanssa. Olemme valmiit reserviupseerien jatkokoulutukseen, mitä se kulloinkin on, ja MPK:n kurssi- ja koulutustoiminta on tehokas väylä sotilas- ja kriisinhallintataitojen kertaamiseen ja edistämiseen. Suomen kaltaisessa tietoyhteiskunnassa reserviupseereilta vaaditaan entistä enemmän taitoja tieto- ja viestintäteknologiasta ja tietoja informaatiosodankäynnistä. Yhdistys aikookin – kiitos hallitukseemme kuuluvien huippuasiantuntijoiden innostuksen – panostaa tämän koulutuksen tehostamiseen.
Tammikuussa 1986 piispa Paavo Kortekangas puhui kerhon juhlakokouksessa aiheesta ”Arvoista nytkin on kysymys”. Lainaan puheesta muutaman ajatuksen: ”Kahdessa vuosikymmenessä padot ovat auenneet, pidäkkeet ovat poissa. Kova kaupallisuus ja sen mukainen pinnallinen julkkiskultti on vaikuttanut sen, että kulttuurin nimissä päästetään esille suusta mitä tahansa. Äly on pantu piiloon. Nyt puuttuvat ajattelijat, muodon mestarit, todellisen huumorin taitajat ja ennen kaikkea siltä näyttää – persoonalliselta moraaliltaan kypsät ihmiset. Me kaikki tarvitsemme tapoja kokeaksemme elämämme turvalliseksi. Jos hyvät tavat hävitetään, silloin elämä tehdään turvattomaksi. Kaikki me myös tarvitsemme kunnioituksen tunnetta elämäämme.” Ajatukset sopivat terveisiksi optioiden ja nettien ajan ihmisille, myös meille reservin upseereille. Pienestä on loppujen lopuksi aloitettava. Tarvitsemme tapoja kokeaksemme elämämme turvalliseksi. Tarvitsemme perinteitä ja aatteita turvaamaan isänmaan rakenteita. Mikään ihmisten muodostama ja ylläpitämä järjestelmä tuskin kestää ja kehittyy, elleivät inhimilliset perusarvot ja eettinen pohja ole kunnossa. Kerho on toiminut 75 vuotta vastuun vartiossa. Työ jatkuu.