Kalenteri

Elokuu 2019
m t k t p l s
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1

Asevelimajat

– merkittävä osa suomalaista sotahistoriaa

TamRU:n Seniorien Asevelimajat-projektin kokoama matrikkeli jaettuna osiin:

Kansi   Sivu 1   Sivut 2-3   Sisällysluettelo   Lukijalle   Pirkanmaa   Varsinais-Suomi   Helsinki   Suur-Savo   Pohjois-Savo   Kymenlaakso   Uusimaa   Satakunta   Lappi   Kainuu   Pohjois-Karjala   Etelä-Karjala   Keski-Suomi   Etelä-Häme   Päijät-Häme   Etelä-Pohjanmaa   Keski-Pohjanmaa   Pohjois-Pohjanmaa   Perintöjä ja perinteitä

Asevelimajaprojektin taustaa

Pirkanmaalla on veteraanien ja senioriupseerien kesken pohdiskeltu, mikä merkitys 50-luvun taitteessa oli ympäri maata syntyneillä asevelimajoilla. Olivatko majat pelkästään vapaaehtoisen maanpuolustustyön työnäytteitä, vai löytyykö majakulttuurille muitakin selittäjiä.

Sotien jälkeen merkittävä yhteiskunnallinen trauma oli viime sotiemme veteraanien sotakokemusten aiheuttamat psyykkiset ongelmat. Nykypäivänä on tapana selvitä ympäristöä järkyttävästä tapahtumasta nimittämällä kriisiryhmä. Näin ongelman hoidon vastuu rajataan määritellylle asiantuntijaryhmälle. Menettely helpottaa merkittävästi muiden osallisten asemaa, niin että arjen elämä ei häiriinny.

Minkälaiset kriisiryhmät olisivatkaan olleet tarpeen, kun miehet jatkosodan jälkeen palasivat sotatoimista siviilitöihin. Arkipäivän rutiinien oli pakko sujua työn ja toimeentulon hankinnan paineessa. Monet yön pitkät tunnit kuitenkin jatkettiin taisteluita, hoidettiin haavoittuneita aseveljiä tai oltiin huolissaan, miten kotiväki pärjää, jos ei rintamalta palaakaan työkyinen mies. Jatkuvasti vieläkin tiedotusvälineistä saa lukea avauksia siitä, miten rintamalta kotiin palanneet veteraanit olisivat tarvinneet kriisihoitoa. Kotiinpaluun riemu ja rintamapelkojen katoaminen ei välttämättä merkinnyt onnentäyteistä elämää siviilissä.

Sodan tapahtumat olivat minän lukittu osa, jota ei aina kyetty purkamaan omaisten joukossa. Vastauksena kyselyihin tuli, että kukaan, joka ei itse ole ollut mukana, ei kykene ymmärtämään, mistä on kyse. Vain aseveljiensä joukossa saattoi muistella menneitä.

Oma apu paras apu

Tällaisia aseveliryhmiä muodostui eri joukkoyksikköjen miehistä, upseereista, aliupseereista tai esimerkiksi vain sotaleskiä ja -orpoja tukevista talkoojoukoista, joissa yhteenkuuluvuuden tunne ja rintamavastuun kantaminen olivat vieläkin kantavana voimana.

Aika kului ja tällaiset osin terapeuttiset kriisiryhmät saivat järjestäytyneitä muotoja. Suomihan on yhdistysten maa. Joukko-osastojen aseveliyhdistykset, aselajiyhdistykset, kiltatoiminta, paikalliset upseeri- ja aliupseeriyhdistykset järjestäytyivät. Niiden toimintasisältöön liitettiin muutakin kuin tapaamisen ja keskustelujen tuoma mielihyvä. Osa toiminnoista tuli rintamalta: suunnistusta, maastotehtäviä, ammuntaa ja jotostelua kilpailuna tai puhtaasti nautinnollisena viihteenä metsän hiljaisuudessa rakovalkean loimussa. Moni mieltä painanut ongelma on kyetty purkamaan jopa yhdessä itkien. Saattoipa repun pohjalta löytynyt rentoutusjuomakin auttamaan vapauttavaa mielen paineiden purkamista.

Asevelimajat monen henkisenä apuna

Kuntoharjoitteiden jälkeen oli mukava päästä uimaan tai saunaan. 50-luvun alun molemmin puolin alkoi maahamme syntyä reservin upseereille ja aliupseereille majoja melkein joka kuntaan. Oma rantasauna tai asevelimaja oli erinomainen talkookohde ja yhdessäolon sakramenttia palveleva paikka. Kotiväki saattoi ihmetellä, mihin kumman talkoihin se isä aina viikonloppuna katosi. Vapaaehtoiset maanpuolustusyhdistykset muodostuivat kriisihoitoa antaviksi toimijoiksi. Sota hävittiin, mutta vapaus voitettiin, ja talkoilla punnerrettu yhteinen maja oli suomalaisen sotilaan näyte siitä, että peräksi ei anneta.

Se, että majasta joskus sukeutui elinkeinoelämän ja ympäristön metsänomistajien tuella varsinaisia hirsilinnoja, oli sitten jo toiminnallinen voimainkoetus, oma sotansa ja ylpeyden aihe. Aina mukana oli kuitenkin voimakas sodasta peritty isänmaallinen panos ja yhteisestä tavoitteesta selviämisen antama tyydytys ja voittamisen tunne.

Majatoimikunnat ja majavastaavat tiedon haltijoina

Asevelimajojen lukumäärää ei liene kukaan tarkoin kartoittanut. Niiden käyttö ja kunto ainakin Tampereen ympäristökuntien vapaaehtoisen maanpuolustustyön järjestöjen kohdalla on internettietojen mukaan erinomainen. Paitsi että ne palvelevat yhdistysten toimintapisteinä, niitä myös vuokrataan ulkopuolisille käyttäjille. Saattaa toisaalta olla mahdollista, että kun maja on tehtävänsä “hoitoyksikkönä” tehnyt ja yhdistysten toiminnan luonne on muuttunut, maja on jäänyt sivuraiteelle ja siitä on jouduttu luopumaan.

Sotavuosien jälkihoidossa majakulttuurilla on oma kiistaton merkityksensä. Se on sellainen osa suomalaista sotahistoriaa, jota tulisi tarkastella yhtenä sotaan liittyvistä tapahtumista. Vapaaehtoisen maanpuolustuskentän järjestöjen tulisi viimeistään nyt kerätä keskitetysti tietoa, mistä selviäisi asevelimajojen merkitys sodan jälkeisinä vuosina vapaaehtoisen maanpuolustustyön sektorilla. Aihepiirin tiedonhaku, tutkiminen ja analysointi olisi aloitettava nyt, kun tekijöitä ja muistajiakin on vielä tavoitettavissa.

Majaprojektin toteutus

Vuoden 2009 alussa pyydettiin majatietoja 755 vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekevältä yhdistykseltä. Tarkoituksena oli selvittää, miksi vapaaehtoiset maanpuolustusyhteisöt ovat majansa rakentaneet, rakentamiseen kulloinkin sisältynyt prosessi ja majan nykyvaiheet. Tuloksena olisi majamatrikkeli, aluksi sähköinen versio, myöhemmin ehkä sidottu tuote. Tarkoitus oli taltioida kuva-, filmi- ja videomateriaalia aihepiirin analyysin tueksi.

Tampereen Reservinupseerien seniorijäsenistä koottiin työryhmä keräämään, käsittelemään ja jäsentämään kertyvää materiaalia. Aiheen ilmaantuessa aineistoa oli tarkoitus täydentää haastatteluin ja syventävin artikkelein. Kertyvä aineisto päätettiin ainakin aluksi pitää editoimattomana kaikkien luettavissa Asevelimajoille avattavalla omalla www-sivustolla.

Kertyvän materiaalin käyttö

Periaatteena oli, että kertyvä tekstimateriaali olisi teoksen (nettikotisivun tai mahdollisesti kirjallisen tuotteen) toimittajien käytössä ja editoitavissa matrikkeliformaattiin. Kuva-, filmi-, dia- tai videoaineistosta ei myöskään maksettaisi tekijäpalkkioita. Mahdollisten PowerPoint- ja videoaineistojen sisältämästä musiikista ja muista äänitallenteista tulee sitten neuvotella tapauskohtaisesti. Tekstin tuottajalla ja kuvan ottajalla on aina oma painoarvonsa, ja mainitaan aina kunkin raportin yhteydessä.

Vuoden 2012 aikana saatiin projektin vetäjän Erkki Aaltosen toimesta tehdyksi valmiiksi taitettu pdf-muotoinen matrikkeli, joka sijoitettiin TamRU:n nettisivuille vuoden 2013 alussa ja painettu matrikkeli (ISBN 978-952-235-688-8) ilmestyi Mediapinta Oy:n kustantamana lokakuussa 2013.

Tarkempia tietoja asevelimajaprojektista voi tarvittaessa antaa Erkki Aaltonen, sähköposti: eke.aaltonen (at) gmail.com.