Grenadier-sotilastaitokilpailu
GRENADIER – KOVA KILPAILU ITÄVALLASSA
Itävallassa järjestetään vuosittain kansainvälinen Grenadier-sotilastaitokilpailu. Tämän vuoden elokuun loppupuolella järjestettyyn kilpailuun otti osaa neljä suomalaisjoukkuetta. Helsingistä oli kisaan lähtenyt kaksi joukkuetta ja Päijät-Hämeestä yksi. Neljäs, jossa allekirjoittaneella oli kunnia olla mukana, koostui Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Satakunnan alueen edustajista.
Kilpailun järjestävät yhteistyössä Itävallan puolustusvoimien eli Bundesheerin Stabsbataillon 7 ja Wienin upseeriyhdistys. Kilpailualue Glainach sijaitsi Kärntenin maakunnassa lähellä noin 100 000 asukkaan Klagenfurtin kaupunkia ja lähellä Slovenian rajaa. Viime vuonna kilpailu järjestettiin Marwiesenissa. Kilpailijat majailivat Itävallan armeijan 7-8 henkilön ryhmäteltoissa. Osa joukkueista majaili omissa teltoissaan.
Käytännöllisiä ja nykyaikaisia harjoitteita
Kilpailu kesti neljä päivää. Kaksi kilpailupäivää kului rastitehtävien parissa. Kolmen henkilön partiot saivat tehtäväkseen muun muassa tyhjentää kerrostalon terroristeista. Samalla piti ottaa näytteet talteen edellisen taistelun jäljiltä. Kenttälääkintää harjoiteltiin katualueella ja uhrit syntyivät tulitaistelussa. Yhdessä tehtävässä partio joutui vangeiksi. Yhtäkkiä avautui pakomahdollisuus ikkunan kautta ja partiot kiipesivät pitkin räystäitä ja ryömivät pitkin tunneleita kohti vapautta. Kilpailutehtävissä kello kävi koko ajan. Maaliosastot olivat harjoitelleet hyvin roolinsa sekä paikkojen valmistelu oli tehty huolella.
Ehkäpä mielenkiintoisin tehtävä oli mennä rauhanturvaajana levottoman alueen kylään selvittämään, mitä alueella on tekeillä. Etukäteen kilpailupartioilla ei ollut aavistustakaan mitä tuleman pitää. Haastattelut tehtiin epämääräisten pyssymiesten hääriessä ympärillä. Kuka oli kuka, oli vain pääteltävissä. Tässä, kuten muissakin ryhmän otetta ja sotilaallista toimintaa testaavissa tehtävissä saatiin sanallinen palaute kokeneilta asiantuntijoilta. Kaikki perusasiat koulutettiin ennen varsinaista kilpailua ja käytössä ollut kalusto koulutettiin.
Edelweiß, vaativa ja raskas alppimarssi
Grenadier-kilpailun odotetuin kohokohta on alppimarssi. Se on Itävallan vuoristojoukkojen koulutukseen kuuluva suoritus, jossa tehtävänä on annetussa ajassa nousta kohteeksi valitun vuoren huipulle. Vuori on kuitenkin valittu siten, että köysikiipeilyvarusteita ei tarvita. Tällä kertaa kohteena oli Kosiak-vuori, jonka huippu on 2 014 metriä merenpinnan yläpuolella. Kohteena oleva vuori vaihtelee vuosittain. Viimevuotinen alppimarssin kohdevuori oli hieman korkeampi Gmeineck, jota paikalliset kutsuvat Paholaisen vuoreksi. Harjoitusalueelta Glainachista tuli nousua Kosiakin huipulle runsaat 1 600 metriä. Marssi tiedetään rankaksi, mutta se on ensikertalaisille odotettuakin rankempi.
Marssi kesti kaksi päivää hulppeissa ja jylhissä Alppien maisemissa. Varusteilla sekä vesisäiliöillä täytetyt, yli kymmenen kiloa painavat reput pykälään ja menoksi. Ensimmäisenä päivänä marssittiin Glainachista karttaan merkittyä reittiä pitkin Bodentaliin. Jo tällä matkalla hiki virtasi ja vettä kului. Jokunen rakkokin pullistui jalkoihin. Kylätiet ja paikoin jyrkät polut veivät ylämäkeen. Muutamia portaikkojakin noustiin. Huimin osuus ensimmäisen päivän matkareitillä oli 40 metriä leveän ja 60 metriä syvän kanjonin ylitys yksitellen köyden varassa. Ensimmäisen marssipäivän jälkeen viritettiin kevyet, kahden henkilön teltat metsään ja kilpailijoiden ei tarvinnut kauaa odotella unta.
Bodentalista on Kosiakin huipulle matkaa linnuntietä reilut neljä kilometriä. Huipulle kavuttiin luoteisrinnettä. Alkumatkasta riesana oli sade, joka kasteli rinteen paikoin erittäin liukkaaksi. Rinteet, ensin puustoiset kukkakedot ja ylempänä kiviset pensaikot, ovat jyrkempiä kuin kotoisat Lapin tunturit. Hiekkakuopan jyrkkyys, 35-40 astetta on sopiva vertailukohta. Ylhäältä päin katsellen sellainen näyttää kokolailla jyrkältä. Askel kerrallaan, jalka kivenkoloon, juurenniskalle tai muuhun sopivaan pitävään paikkaan ja sitten toinen jalka seuraavaan kohtaan… Vuoren huipulla levähdys, asiaan kuuluvat tuuletukset ja sama alaspäin, tosin pohjoista rinnettä. Tähän yhteensä reilun kahdeksan kilometrin osuuteen kului aikaa kuutisen tuntia. Kaikki määräajassa kaksipäiväisen marssin suorittaneet saavat sotilaslakissa kannettavan Edelweiß-merkin erityisessä seremoniassa marssipäivien päätteeksi. Merkin saavat sekä armeijapalvelusta suorittavat itävaltalaissoturit marssin suoritettuaan että muut huipun saavuttaneet Grenadier-kilpailuun osallistuneet kilpailijat kansallisuudestaan riippumatta.
Nuukailua ja runsautta
Kilpailun toimeenpanivat sekä itävaltalaiset reserviläiset että vakinainen väki. Joillakin kilpailurasteilla nähtiin toimitsijoina myös suomalaisia aktiivisia vapaaehtoisia. Monet Itävallan sotilaista menivät viikon jälkeen arkisiin töihinsä kuten mekin, vierailijat. Itävaltalaiset olivat kertausharjoituksessa.
Keskusteluissa ilmeni sama huoli kuin meilläkin; puolustusmenoissa säästetään. Tämä ilmeni kilpailussa kovapanosammuntojen puuttumisena. Paukkupatruunoita tosin kulutettiin runsaasti ja osuminen selvitettiin laserheijastimilla. Ruokahuolto sen sijaan pelasi erittäin hyvin. Muun muassa yhtenä iltana oli ateriana kolmea lihalaatua tarvittavilla lisukkeilla. Heti ensimmäisenä iltana tervetulojuhlassa purettiin vartaista kolme kokonaisena paistettua sikaa. Polttopuut oli tähän grilliin sytytetty aamulla, jotta liha olisi varmasti suussa sulavaa. Olihan se.
Kelpo sotilaselämää
Koulutuksen, tehtävien ja ponnistelun lomaan jäi sentään aikaa oleiluun ja jutusteluun muiden kansallisuuksien kanssa. Näin syntyi tuttavuuksia ja halujensa mukaan sai tietoa muiden maiden oloista. Päivät ja alkuillat olivat kesäisen lämpimiä, mutta yöt olivat jo viileitä. Leirialueella oli kanttiini, jossa päätuote taisi olla sopuhintainen paikallinen hanaolut. Missä suomalaiset ovat parikin päivää, siellä on sauna. Niin Glainachissakin. Sauna syntyy, kun löytyy teltta, kamiina, kiviä, penkkejä ja suomalaista taitoa. Kiuas oli illat ja yöt kuumana. Suomipoikien lisäksi erityisesti itävaltalaiset nauttivat löylyistä.
Kiitokset
Parhaat kiitokset omasta puolestani matkaseuralle. Kiitokset kuuluvat myös kerholle, piirille ja RUL:lille, jotka kaikki tukivat matkaamme. Suuren arvon annoimme myös valmentajillemme ennen kilpailua. Kylmiltään ei tarvinnut eikä sovikaan lähteä.
Antti Koskimäki
