Riihimäen Reserviupseerit juhlistivat 95-vuotistaivalta

 

Reserviupseeriyhdistyksen vuosijuhla pidettiin toukokuussa Kirkkopuiston seurakuntakodissa. Ennen juhlaa kokoonnuttiin sankarihautausmaalle kaatuneiden muistopäivän tilaisuuteen. Tilaisuudessa maanpuolustus- järjestöt järjestivät lippulinnan sekä laskivat yhteisen seppeleen varuskunnan, seurakunnan ja kaupungin seppeleen rinnalle.

Puheenjohtaja Marko Pasma seppeleen laskussa

Juhlassa musiikista vastasi MPK:n Etelä-Suomen soittokunta kapellimestarinaan Heino Koistinen. Tervetulosanat lausui yhdistyksen puheenjohtaja, kapteeni Marko Pasma. Juhlassa puheen pitivät kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen, esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Petri Siivonen ja kirkkoherra Sirpa Viherä.
Kansanedustaja Heinosen puhe käsitteli ajankohtaista turvallisuustilannetta valtio-
johdon näkökulmasta. Puheessaan Heinonen muistutti kuulijoita, että Suomessa on hyvät valmiudet pitää Suomi turvallisena, vaikka maailman turvallisuustilanne on huono.
– Merkittävää on myös se, että suomalaisten maanpuolustustahto on pysynyt korkeana myös epävakauden kasvaessa.Kansanedustaja Timo Heinonen
Everstiluutnantti Siivonen avasi kuulijoille Puolustusvoimien tilannetta kansainvälisen yhteistyön ja erityisesti Naton kautta.
– Naton voima ja olemassaolo perustuu yhteisen puolustuksen ja pelotteen konseptiin, joka edellyttää uskottavaa ja reaalista puolustuskykyä jäsenmailta, minkä vuoksi Nato-jäsenyys ei poista oman vahvan puolustuksen tarvetta.
Siivosen mukaan yleinen asevelvollisuus säilyy edelleen perustana ja reserviläiset ovat jatkossakin puolustuksemme selkäranka.
– Tässä reserviupseereiden merkitys joukkojen johtajana on erittäin merkittävä.
Everstiluutnantti Petri Siivonen

 

Kirkkoherra Viherä muistutti puheen- vuorossaan vapaaehtoisen maanpuolustus- työn sekä yleensäkin kansalaistoiminnan tärkeydestä kaupungille ja myös seurakunnalle. Yhdistykset ja järjestöt ovat tärkeitä toimijoita ja kumppaneita. Puheenvuoron päätteeksi Viherä toivotti yhdistykselle, sen jäsenille ja juhlan läsnäolijoille Jumalan siunausta.

Kirkkoherra Sirpa Viherä

Aktiiveja palkittiin

Riihimäen Reserviupseerien kunniaplaketti ojennettiin Jorma Katilalle, Martti Paloheimolle ja Pertti Mäkelälle

Juhlassa oli myös palkitsemisia. Yhdistyksen hallitus kutsui kunniajäseneksi pitkäaikaisen toimijan ja vastuunkantajan, kapteeni Markku Rintalan. Kapteeni Jukka Kotro ja yliluutnantti Jones Pohjanvuori huomioitiin Vapaussodan Perinneliiton Sinisellä Ristillä. Maanpuolustusmitali kultaisella soljella luovutettiin majuri Markku Tarkkoselle. Riihimäen Reserviupseerien kunniaplaketti ojennettiin Jorma Katilalle, Martti Paloheimolle ja Pertti Mäkelälle. Lisäksi yliluutnantti Jones Pohjanvuorelle luovutettiin yhdistyksen pienoislippu. Juhlavuoden aikana tulee olemaan lisää palkitsemisia, sillä osalla huomionosoituksista myöntöpäivä on vasta juhlan jälkeen.

Reserviupseereja on aina yhdistänyt isän- maallisuus, vastuuntuntoisuus ja vapaa- ehtoisuus. Oma yhdistys on tärkeä yhdysside jäsenistölle aatteellisesti ja toiminnallisesti. Näiden periaatteiden ohjaamana reservi- upseeriyhdistys on toiminut alusta alkaen ja toimii edelleen. Tältä vahvalta perustalta on hyvä jatkaa kohti yhdistyksen satavuotisjuhlavuotta.

Etelä-Hämeen Ilves 2/2024
Teksti: Marko Pasma Kuvat: Antti Siponen ja Jones Pohjanvuori