Huomionosoitusten hakuohjeet (päivitetty 23.2.2024)

Tältä sivulta löytyvät ohjeet huomionosoitusten esittämiseksi

Mitalihinnasto 2023-2024

1. Piiri

Lähtökohtaisesti piirien ansiomitaleja myönnetään 4.6. ja 6.12. päiviin liittyen. Piirin ja piirien standardeja myönnetään piirihallituksen ja PYT:n päätöksellä esimerkiksi vuosipäiviin liittyen, JOS palkitsemisohjeen ehdot täyttyvät. Tarkista kokouskalenterista, milloin on piirihallituksen (kuusi kertaa vuodessa) ja PYT:n (neljä kertaa vuodessa) kokoukset, jotta esität huomionosoitusta riittävän ajoissa käsittelyyn. Kokousajnakohdat löydät tapahtumista.

Palkitsemisohje

Piirien ansiomitalin esityslomake

2. Liitto

Esitykset tehdään alla olevan linkin lomakkeilla ja toimitetaan omaan reserviläispiiriin, missä esitykset käsitellään ja toimitetaan liittoon päätettäväksi. Lue ensin ohjeet ja säännöt. Tarkasta myös esityksen ajankohta vuosikellosta. Esitys PITÄÄ olla piiritoimistossa vähintään kaksi viikkoa ennen määräaikaa!! Liiton hopeisia ja pronssisia ansiomitaleja voi hakea ympäri vuoden esimerkiksi vuosipäiviin liittyen. Päätöksen myöntämisestä tekee liittohallitus, jonka kokousaikataluun kannattaa tutustua ennen esityksen tekoa.

Reserviupseeriliiton ansiomitalisääntö

Reserviupseeriliiton KAMS

Reserviupseeriliiton KAM

Reserviupseeriliiton HAM

Reserviupseeriliiton PRAM

3. Reserviläisurheiluliitto

Esitykset tehdään alla olevan linkin lomakkeella ja toimitetaan omaan reserviläispiiriin, missä esitykset käsitellään ja toimitetaan liittoon päätettäväksi. Lue ensin ohjeet ja säännöt. Tarkasta myös esityksen ajankohta vuosikellosta. Esitys PITÄÄ olla piiritoimistossa vähintään kaksi viikkoa ennen määräaikaa!!

RESUL ansioristin säännöt

RESUL ansiomerkkijarjestelman ohjeistus

RESUL ansiomerkin hakulomake

3. Valtakunnalliset

Esitykset tehdään alla olevan linkin lomakkeella ja toimitetaan omaan reserviläispiiriin, missä esitykset käsitellään ja toimitetaan liittoon päätettäväksi. Lue ensin ohjeet ja säännöt. Tarkasta myös esityksen ajankohta vuosikellosta. Esitys PITÄÄ olla piiritoimistossa vähintään kaksi viikkoa ennen määräaikaa!!

Huomioikaa seuraavat asiat ritarikuntien esityksessä: Kohtaan A 5 laitetaan Döbelninkatu 2, A 6 00260, A 7 HELSINKI, A 8 toiminnanjohtaja Janne Kosonen, 050 581 0819, A 9 [email protected], A 10 Helsinki ja A 11 Aaro Mäkelä, puheenjohtaja. Lisäksi kohta B jätetään tyhjäksi.

SVR ja SL täyttöohje

SVR ja SL esityslomake

VRR esityslomake

Sotilasansiomitaliesitys

4. Ylentäminen

Alla olevan normin mukaan reserviin kuuluva voidaan ylentää maapuolustuksellisista ansioista KERRAN varusmiespalveluksen jälkeen, ellei häntä ole ylennetty KERTAAKAAN reservissäoloaikana. Tarkemmat perusteet normissa. Esityksen voi tehdä vapaamuotoisesti piiritoimistoon tai käyttää alla olevaa lomaketta. Tarkasta myös esityksen ajankohta vuosikellosta. Esitys PITÄÄ olla piiritoimistossa vähintään kaksi viikkoa ennen määräaikaa!!

Reserviin ja varareserviin kuuluvan ylentäminen

Ylennysesityslomake