Teksti: Reserviupseeriliitto

EU:n totaalinen lyijyammuskielto rampauttaisi reserviläisten ampumatoiminnan

EU:n lyijyhaulikielto uhkaa reserviläisten laajaa ampumatoimintaa.

Reserviläisten johdetulla ampumaharjoittelulla (n. 5–8 miljoonaa laukausta vuodessa) on keskeinen rooli reservin ampumataidon ylläpitämisessä, kehittämisessä ja maanpuolustusvalmiudessa, katsoo Suomen Reserviupseeriliitto lausunnossaan Puolustusministerille 3.11.2020.

EU-komission lyijyhaulien rajoitusesitys kieltäisi lyijyhaulien käytön kaikessa ampumatoiminnassa suurimmassa osassa Suomea. Ehdotus on siirtynyt EU-jäsenmaiden Euroopan parlamentille ja neuvostolle tarkastelumenettelyä varten. Tulevassa toisessa käsittelyvaiheessa komissio esittää kaikkien yli 1 % lyijyä sisältävien patruunoiden täyskieltoa.  Lyijyä sisältävien patruunoiden käyttökielto vaikuttaisi dramaattisesti ampumatoimintaan ja siten reserviläisten maanpuolustusvalmiuteen.

Reserviläisten monipuolinen ampumatoiminta tapahtuu ympäristöluvan mukaisilla ampumaradoilla, joita rajoituksen myös koskisivat, mutta joissa lyijyn keräys on jo nyt järjestetty. Lyijyhauleja käytetään erityisesti sovelletussa reserviläisammunnassa (SRA). Mahdollinen toisen vaiheen lyijyn totaalikielto ammuksissa olisi kohtalokasta kaikelle reserviläisten ampumatoiminnalle.

Lyijylle ei ole nykyisin todellisia vaihtoehtoja eritoten kivääri- ja pistoolipatruunoiden osalta. Kielto lyhentäisi merkittävästi aseiden käyttöikää, koska vaihtoehtoiset ammusmateriaalit ovat kovempia ja niiden lähtönopeus on suurempi kuin lyijyammuksilla. Lyijyä korvaavien materiaalien haittoihin kuuluu myös heikompi tarkkuus ja vaarallisemmat kimmokkeet. Korvaavat materiaalit ovat myös selvästi lyijyammuksia kalliimpia.

Suomen Reserviupseeriliitto toimii yhdessä muiden maanpuolustus-, metsästys- ja ampumatoiminnan järjestöjen kanssa lyijyhauli- ja lyijyä sisältävien ammusten kieltoesitysten järkeistämiseksi.

Suomen Reserviupseeriliitto esittää lyijykiellon vähimmäismuutostarpeina:

  • Ampumatoiminta ympäristöluvan omaavilla ampumaradoilla rajataan mahdollisten lyijyhaulirajoitusten ulkopuolelle. Lyijyn käytöstä ei ole havaittu haittavaikutuksia ympäristöluvan alaisilla ampumaradoilla.
  • Lyijyhaulirajoitusten ulkopuolelle rajataan kansallisen puolustuksen perusteella Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen sekä reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöjen ampumatoiminta.
  • Varmistetaan, että kiristyvä EU-regulaatio ei estä tulevaisuudessakaan lyijyä sisältävien ammusten käyttöä edellä mainittujen, kansallisen puolustuksen kannalta keskeisten toimijoiden ampumatoiminnassa.
Evästeiden käyttö

Käytämme sivustolla evästeitä, joista muodostuu EU:n Tietosuoja-asetuksen tarkoittama henkilörekisteri, jonka rekisterinpitäjä on Suomen Reserviupseeriliitto. Evästeet ovat pieniä, selaimeen tallennettavia tiedostoja, joita ilman käyttäjää ei pystytä sivustolla yksilöimään.

Tästä näkymästä hyväksytään tai hylätään eri tyyppisiä evästeitä erikseen. Suostumuksen voi milloin tahansa peruuttaa ja hyväksyntä on voimassa enintään 7 vrk ajan.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, joita sivun tavanomainen käyttö edellyttää. Tällä sivustolla välttämättömiä evästeitä käytetään ainoastaan siihen, että tekemäsi valinnat hyväksytyistä tai hylkäämistäsi evästeistä voidaan muistaa.

Kolmannen osapuolen evästeet

Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.

Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.