Suomen Reserviupseeriliiton viestintäkoordinaattorina on aloittanut Juho Heikkilä. Hän on aloittanut tehtävässään liitossa huhtikuun lopussa. Työn ohella Heikkilä jatkaa opintojaan Aalto-yliopistossa sekä Helsingin yliopistossa.
Koulutustaustaltaan Heikkilä on kauppatieteiden sekä maatalous- ja metsätieteiden ylioppilas, ja asepalveluksensa hän suoritti Karjalan prikaatissa saapumiserässä II/18. Heikkilä toimi RU-kurssilla 253 ”Perintö” oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana. Reserviupseeritoimintaan hän lähti mukaan Tapiolan Reserviupseereissa heti kotiutumisensa jälkeen. Järjestökokemusta Heikkilälle on ehtinyt kertyä myös eri nuorisojärjestöjen luottamustoimista.
Espoossa asuvan pohjoispohjalaisen reservin vänrikin vapaa-aikaan kuuluvat lenkkeily, kuntosali sekä puhallinmusiikki. Lisäksi Heikkilä osallistuu aktiivisesti MPK:n koulutuksiin. Viestintäkoordinaattorina hänen keskeiset vastuunsa ovat liiton ulkoinen viestintä sekä sähköisen koulutusalustan sisältö. Osa-aikainen viestintäkoordinaattorin toimi on osa liiton panostuksia viestinnän kehittämiseen.
Kirjaudu sisään
Tästä piiri- ja yhdistyssivujen hallintaan. Jäsenrekisteri löytyy Maanpuolustusrekisteristä (yhdistyksille).