Pienenevät ikäluokat pakottavat pohtimaan asevelvollisuusjärjestelmän tulevaisuutta
Tiistaina 17.3. järjestimme keskustelutilaisuuden yhdessä laajan naisjärjestöjen joukon kanssa. Keskustelun tavoitteena oli tarkastella, miten Suomen palvelusjärjestelmää pitäisi kehittää tilanteessa, jossa ikäluokat pienenevät ja yhteiskunnan tarpeet muuttuvat.
Suomen puolustusratkaisu perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja laajaan reserviin. Malli on toiminut hyvin ja nauttii vahvaa kansalaisten luottamusta. Sen keskeinen ajatus on yksinkertainen: riittävän suuri osa ikäluokasta koulutetaan, jotta sodan ajan joukot voidaan muodostaa uskottavasti ja reservi säilyy vahvana.
Yksi perusoletus on kuitenkin muuttumassa nopeasti. Ikäluokat pienenevät.
Seuraavan vuosikymmenen aikana varusmiespalvelusikäisten määrä vähenee merkittävästi. Jos tavoite on säilyttää koulutettujen reserviläisten määrä edes lähellä nykyistä tasoa, yhtälö muuttuu väistämättä vaikeammaksi. Nykyinen järjestelmä perustuu käytännössä siihen, että suuri osa miehistä suorittaa asepalveluksen ja pieni osa siviilipalveluksen. Naisten osallistuminen on vapaaehtoista ja määrällisesti vielä melko vähäistä.
Usein ratkaisuksi esitetään naisten vapaaehtoisen asepalveluksen kasvattamista. Se on kannatettava tavoite ja kehitys on ollut myönteistä. Pelkästään vapaaehtoisuuden varaan järjestelmää ei kuitenkaan voi rakentaa. Vaikka vapaaehtoisten määrä kasvaisi, se ei realistisesti korvaa pienenevien miesikäluokkien aiheuttamaa vajetta. Jotta nykyinen koulutusmäärä pystyttäisiin pitämään ja reserviin siirtyisi riittävä määrä henkilöitä, tulisi kymmenen vuoden kuluttua vapaaehtoisia naisia olla yli 2000 ja 15 vuoden kuluttua yli 5000 joka vuosi. Tällä hetkellä vapaaehtoisen naisten asepalveluksen suorittaa vuodessa noin 1000 naista.
Siksi keskustelu johtaa väistämättä palvelusjärjestelmän rakenteeseen.
Yksi mahdollinen ja tasa-arvon näkökulmasta johdonmukainen malli olisi kansalaispalvelus. Siinä koko ikäluokka osallistuisi kutsuntoihin. Kutsunnoissa tehtäisiin valinta siitä, kuka suorittaa asepalveluksen ja kuka siviilipalveluksen. Asepalvelukseen valittaisiin suunnilleen nykyistä vastaava määrä koulutettavia, mutta siviilipalveluksen määrä kasvaisi nykyisestä selvästi. Tämä johtaa myös siihen, että siviilipalvelusta tulisi kehittää. Siviilipalveluksen tulisi tukea kokonaisturvallisuutta ja sen suorittaville tulisi osoittaa tehtävä poikkeusoloissa samanlailla kuin asepalveluksen suorittaneille. Tällä hetkellä siviilipalveluksen suorittaneita ei sijoiteta poikkeusolojen tehtäviin eikä heille kertauteta oppeja.
Mallin keskeinen periaate olisi velvoittavuus ja se perustuisi Perustuslaissa olevaan Maanpuolustusvelvollisuuteen. Jokainen suomalainen on velvollinen osallistumaan maanpuolustukseen tai avustaviin tehtäviin. Oli järjestelmä mikä tahansa – nykyinen asevelvollisuus, laajennettu asevelvollisuus tai kansalaispalvelus – se ei voi perustua vapaaehtoisuuteen, jos tavoitteena on ylläpitää riittävää koulutusmäärää ja uskottavaa reserviä.
Tämä johtaa kuitenkin kaikkein vaikeimpaan kysymykseen: miten valikointi tapahtuisi?
Jos kaikki osallistuvat kutsuntoihin, jonkin mekanismin täytyy ratkaista, ketkä valitaan asepalvelukseen ja ketkä siviilipalvelukseen. Valinta voi perustua motivaatioon, soveltuvuuteen, koulutustarpeisiin tai johonkin niiden yhdistelmään. Täydellistä mallia ei toistaiseksi ole, eikä vastaus ole yksinkertainen. Juuri siksi keskustelu pitäisi käynnistää ajoissa.
Muutos ei nimittäin tapahdu hetkessä.
Puolustusjärjestelmä, koulutuskapasiteetti, palvelusmuodot ja lainsäädäntö muodostavat kokonaisuuden, jota ei voi muuttaa kerralla. Realistinen aikajänne merkittävälle uudistukselle on helposti kymmenen vuotta. Siksi vaihtoehtoja pitäisi tarkastella nyt, kun aikaa valmistelulle vielä on.
Ensimmäiset askeleet voivat olla pieniä: naisten asepalveluksen edistäminen, kutsuntajärjestelmän kehittäminen, siviilipalveluksen roolin arviointi ja erilaisten kansalaispalvelusmallien tarkastelu. Tärkeintä on tunnistaa, että väestörakenne muuttuu, ja sen vaikutuksiin on varauduttava ajoissa.
Suomen puolustusratkaisun vahvuus on ollut kyky uudistua hallitusti. Sama periaate kannattaa pitää mielessä nytkin. Keskustelu asevelvollisuusjärjestelmän tulevaisuudesta ei ole kritiikki nykyistä mallia kohtaan, vaan se on varautumista ajoissa tulevaan.
Teksti:
Jyri Vilamo, RUL:n liittovaltuuston puheenjohtaja
Elisa Suutari, RUL:n liittovaltuuston varapuheenjohtaja
