Kuva: Antti Pynttäri/ReserviläisliittoTeksti: Reserviupseeriliitto
Liitoilta merkittävä lahjoitus Ukrainalle
Reserviläisliitto ja Suomen Reserviupseeriliitto järjestivät yhdessä koko syyskuun ajan Maaottelumarssi -etämarssitapahtuman. Kaikki, jotka suorittivat vaaditun marssimatkan, oli myös mahdollisuus tilata muistoksi marssimerkki 10 euron hintaan ja samalla tukea Ukrainaa. Vähimmäisvaatimus oli 10 kilometrin matka kävellen tai juosten yhden vuorokauden aikana.
Marssimerkin lunasti itselleen 1 707 henkilöä, joten lahjoituspotti nousi huikeaan 17 070 euroon. Marssimerkeistä saadut tuotot lahjoitettiin lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Reserviläisliitto ja Suomen Reserviupseeriliitto ovat nyt tehneet lahjoituksen kahteen kohteeseen. Lahjoituskohteet ovat suora tuki Ukrainan armeijalle sekä lahjoitus Kirkon Ulkomaanapuun. Lahjoitussumma jaettiin tasan kahteen osaan eli edellä mainitut saivat molemmat 8 535 euroa.
Kiitos vielä kaikille marssihaasteeseen sekä hyväntekeväisyystempaukseen osallistuneille. Marssimerkit on postitettu merkin tilanneille marras-joulukuun vaihteessa. Seuraava Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton yhteinen Maaottelumarssi marssitaan syyskuussa 2023.
Uutinen on alunperin julkaistu Reserviläinen 8/22 -lehdessä.
Paina yläreunan KIRJAUDU-painiketta ja kirjaudu sisään.
Jos sinulla ei ole vielä Lehtiluukun tunnuksia, paina ensin KIRJAUDU-painiketta ja sen jälkeen näytölle aukeavaan Luo uusi käyttäjätunnus -linkkiä ja luo itsellesi tunnukset. Tunnusten tekeminen on maksutonta. Tämä tarvitsee tehdä vain kerran.
Paina Aktivoi tilaajatunnus -linkkiä ja syötä tilaajatunnuksesi. Tilaajatunnus on sama kuin Reserviläisliiton jäsennumero. Löydät helpoiten jäsennumeron jäsenkortistasi.
Reserviupseeriliitto
Kirjoitus on Suomen Reserviupseeriliiton julkaisu. Se on vapaasti lainattavissa ja käytettävissä, kunhan kirjoituksen alkuperäinen lähde mainitaan kirjoituksen yhteydessä.
Rovaniemellä juhlistettiin 14.4 2023 Lapin opiskelevat reserviläiset LORU ry:n 40-vuotista taivalta ravintola Valdemarissa. Lapin opiskelevat reserviläiset perustettiin vuonna 1983 nimellä
Tulta toukokuussa! on koko toukokuun 2023 käynnissä oleva kilpailu, jonka aikana paikallisia reserviläis- ja reserviupseeriyhdistyksiä kannustetaan järjestämään jäsenistölleen ampumatilaisuuksia. Kilpailu
Molemmat palkinnot menivät poikkeuksellisesti samalle piirille, kun Etelä-Häme voitto molemmat reserviupseeripiirien väliset kilpailut vuonna 2022. Liikunnan parhaat piirit julkistettiin liittovaltuuston
Käytämme sivustolla evästeitä, joista muodostuu EU:n Tietosuoja-asetuksen tarkoittama henkilörekisteri, jonka rekisterinpitäjä on Suomen Reserviupseeriliitto. Evästeet ovat pieniä, selaimeen tallennettavia tiedostoja, joita ilman käyttäjää ei pystytä sivustolla yksilöimään.
Tästä näkymästä hyväksytään tai hylätään eri tyyppisiä evästeitä erikseen. Suostumuksen voi milloin tahansa peruuttaa ja hyväksyntä on voimassa enintään 7 vrk ajan.
Välttämättömät evästeet
Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, joita sivun tavanomainen käyttö edellyttää. Tällä sivustolla välttämättömiä evästeitä käytetään ainoastaan siihen, että tekemäsi valinnat hyväksytyistä tai hylkäämistäsi evästeistä voidaan muistaa.
Kolmannen osapuolen evästeet
Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.
Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!