RUL on yhdessä muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa ollut yhtenä julkaisijana tuottamassa uutta Maanpuolustajan juhla- ja seremoniaopasta.
Kirjan on toimittanut sotilasperinteen asiantuntija Markus Anaja. Kirjan kustantaja on Kustannus Oy Suomen Mies.
Kirjassa käsitellään lähinnä sellaisia asioita ja tilaisuuksia, jotka ovat tyypillisiä vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa. Kirjan pääluvut:
* Käytöstavat – kanssakäymisen ohjenuora
* Pukeutuminen eri tilaisuuksissa
* Sotilaspuvut ja niiden käyttö
* Kansainvälinen toiminta
* Heraldiikan perusteita
* Suomen kunniamerkkijärjestelmä
* Kunniamerkkien käyttäminen
* Liput ja niiden käyttö
* Paraatit ja ohimarssit
* Muistotilaisuudet
* Hengellinen työ – Hautajaiset – Häät
* Erilaiset juhlatilaisuudet.
Liitteistä löytyvät mm. sotilaspukujen kokoonpanot, Suomen viralliset kunniamerkit ja niiden keskinäinen järjesetys, sotilaspuvussa kannettavaksi hyväksytyt kunnia- ja ansiomerkit, laki Suomen lipusta sekä RUL:n ja muiden keskeisten maanpuolustusjärjestöjen huomionosoitukset.
Kirjan voi hankkia Maanpuolustusmyymälästä
RUL toimittaa piireihin muutaman kappaleen uusia kirjoja. Jokainen reserviupseeriyhdistys saa oman kappaleensa maksutta, mutta tämä vaatii toimitusosoitteen ilmoittamista liiton toimistoon ( [email protected], 09 – 4056 2054).
Kirja on jokaisen jäsenen ostettavissa MP-myymälästä (www.maanpuolustusyhtio.fi ) hintaan 18 €. Myymälän nettisivujen viikottain vaihtuvissa tarjouksissa on saatavilla usein myös erilaisia jäsentuotteita, joten sivut kannattaa katsastaa säännöllisesti.
***
Maanpuolustajan juhla- ja seremoniaoppaassa on 168 sivua.
Reserviupseeriliitto
Kirjoitus on Suomen Reserviupseeriliiton julkaisu. Se on vapaasti lainattavissa ja käytettävissä, kunhan kirjoituksen alkuperäinen lähde mainitaan kirjoituksen yhteydessä.
Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton Maaottelumarssi on liikuttanut suomalaisia reserviläisiä jo lähes 30 000 kilometrin edestä. Koko syyskuun kestävä marssitapahtuma järjestetään
Reserviläisliitto ry etsii jäsenpalveluiden asiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen nykyisen päättäessä työsuhteensa 26.9.2023. Kyseessä on RUL:nkin jäsenrekisterinä toimivan Maanpuolustusrekisterin pääkäyttäjän tehtävä. Jäsenpalveluita
Suomen Reserviupseeriliitto kehittää ja vahvistaa liiton kansainvälisen (kv) toiminnan strategiaa ja rakenteita. Liittoon perustetaan uusi kansainvälinen toimikunta, jonka puheenjohtajasta tulee
Käytämme sivustolla evästeitä, joista muodostuu EU:n Tietosuoja-asetuksen tarkoittama henkilörekisteri, jonka rekisterinpitäjä on Suomen Reserviupseeriliitto. Evästeet ovat pieniä, selaimeen tallennettavia tiedostoja, joita ilman käyttäjää ei pystytä sivustolla yksilöimään.
Tästä näkymästä hyväksytään tai hylätään eri tyyppisiä evästeitä erikseen. Suostumuksen voi milloin tahansa peruuttaa ja hyväksyntä on voimassa enintään 7 vrk ajan.
Välttämättömät evästeet
Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, joita sivun tavanomainen käyttö edellyttää. Tällä sivustolla välttämättömiä evästeitä käytetään ainoastaan siihen, että tekemäsi valinnat hyväksytyistä tai hylkäämistäsi evästeistä voidaan muistaa.
Kolmannen osapuolen evästeet
Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.
Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!