Perjantaina 20.9. klo 10.15 mennessä yksittäisiä marssisuoritteita oli kirjattu yhteensä 3447 ja matkaa oli taitettu yhteensä 41 915,2 km. Suoritusten jakauma oli:
Eniten suorituksia oli kirjattu näistä reserviupseeripiireistä:
Helsinki
Uusimaa
Kainuu
Pohjois-Savo
Pirkanmaa
Pohjois-Pohjanmaa
Yksittäisistä yhdistyksistä eniten suorituksia olivat kerryttäneet:
HRU Pioneeriosasto
Suomussalmen Reserviupseerit
Padasjoen Reserviupseerit
Siilinjärven Reserviupseerikerho
Kuopion Reserviupseerikerho
Oulun Reserviupseerikerho
Tampereen Reserviupseerit
Kuusamon Reserviupseerikerho
Ristijärven Reserviupseerit
Valkeakosken Reserviupseerikerho
Tässä listassa yhdistyksiä ei ole jaettu pienten ja suurten yhdistysten sarjoihin.
Piirien ja yhdistysten suoritusperusteiset kannustintuet
Reserviupseeriliiton piirejä ja yhdistyksiä kannustetaan ottamaan aktiivisesti osaa matalan kynnyksen marssihaasteeseen ja välittämään tietoa tästä jäsenistölleen sekä mahdollisuuksien mukaan organisoimaan yhteismarsseja. Aktiivisimmille piireille ja yhdistyksille jaetaan suoritusperusteisia kannustintukia.
RUL palkitsee kolme aktiivisinta reserviupseeripiiriä prosenttiosuuksien mukaan suhteutettuna seuraavasti:
500 euron kannustintuki
300 euron kannustintuki
200 euron kannustintuki
Yhdistyssarjoja on kaksi. Kolme aktiivisinta alle 150 jäsenen yhdistystä palkitaan seuraavasti (suhteutettuna prosenttiosuuksiin):
500 euron kannustintuki
300 euron kannustintuki
200 euron kannustintuki
150 ja yli jäsenen yhdistykset seuraavasti (suhteutettuna prosenttiosuuksiin):
Reserviläisliitto ja Suomen Reserviupseeriliitto pyytävät reserviläispiirejä ja -yhdistyksiä kiinnittämään erityistä huomiota patruunoihin liittyviin käytänteisiin ampumatapahtumissa. Asia nousi esille poliisin ja
CIOR:n, CISOR:n ja CIOMR:n talvikokous 2025 on käynnissä, ja se kokoaa yhteen Naton reservijoukkojen kehittämistyöhön keskittyvät organisaatiot korkean tason keskusteluihin.
Reserviupseeriliiton sähköiset palvelut ovat jälleen käytössä. Maanpuolustusrekisterin uudistusprojektissa sähköistä jäsenasiointipalvelua ja jäsenhakulomaketta on päivitetty. Jäsenhakulomakkeella on jatkossa käytössä vahva tunnistautuminen.
Kirjaudu sisään
Tästä piiri- ja yhdistyssivujen hallintaan. Jäsenrekisteri löytyy Maanpuolustusrekisteristä (yhdistyksille).
Evästeiden käyttö
Käytämme sivustolla evästeitä, joista muodostuu EU:n Tietosuoja-asetuksen tarkoittama henkilörekisteri, jonka rekisterinpitäjä on Suomen Reserviupseeriliitto. Evästeet ovat pieniä, selaimeen tallennettavia tiedostoja, joita ilman käyttäjää ei pystytä sivustolla yksilöimään.
Tästä näkymästä hyväksytään tai hylätään eri tyyppisiä evästeitä erikseen. Suostumuksen voi milloin tahansa peruuttaa ja hyväksyntä on voimassa enintään 7 vrk ajan.
Välttämättömät evästeet
Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, joita sivun tavanomainen käyttö edellyttää. Tällä sivustolla välttämättömiä evästeitä käytetään ainoastaan siihen, että tekemäsi valinnat hyväksytyistä tai hylkäämistäsi evästeistä voidaan muistaa.
Kolmannen osapuolen evästeet
Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.
Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!