Teksti: Reserviupseeriliitto

Miljoona laukausta toukokuun aikana

Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton kolmatta kertaa järjestämä Tulta toukokuussa! -haastetapahtuma saavutti jälleen suuren suosion reserviläisten keskuudessa. Tämän vuoden haaste saavutti uudet ennätykset.

Tulta toukokuussa! -haasteen aikana ammuttiin molempien liittojen alaisissa ampumatapahtumissa yhteensä noin 980 000 laukausta. Reserviläisliiton jäsenten osuus kaikista ammutuista laukauksista oli 76 prosenttia ja Suomen Reserviupseeriliiton jäsenten osuus 24 prosenttia. Viime vuoden haasteen aikana laukauksia ammuttiin 850 000 ja silloin RUL:n osuus ammutuista laukauksista oli 19 prosenttia.

Tulta toukokuussa! -haasteeseen kirjattiin tänä vuonna yhteensä 14 267 vähintään kymmenen laukauksen ampumasuoritusta. Viime vuonna ampumasuorituksia kirjattiin kaikkiaan 12 460 kappaletta.

Aktiivisimmat piirit ja yhdistykset palkitaan

Piirien ja yhdistysten kohdalla järjestys ratkaistiin edellisvuoden tapaan jakamalla yhdistysten jäsenten ampumasuoritusten määrä yhdistysten jäsenten kokonaismäärällä. Koska Tulta toukokuussa! -haaste oli mahdollista suorittaa vaikka jokaisena päivänä toukokuussa, oli aktiivisimpien yhdistysten prosentit suuria.

RUL:n 20 piiristä jäsenmäärään suhteutettuna eniten suorituksia kirjattiin Kainuun Reserviupseeripirissä, jossa suoritusmerkintöjä tuli kaikkiaan 473 ja aktiivisuusprosentiksi 68,5 %. Toiseksi eniten suorituksia jäsenmäärään suhteutettuna kirjattiin Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiirissä (686 suoritusmerkintää, 29,0 %) ja kolmanneksi eniten Etelä-Karjalan Reserviupseeripiirissä (827 suoritusmerkintää, 28,3 %).

Yhdistyssarjoja oli kaksi eli pienten yhdistysten ja isojen yhdistysten sarjat. Yhdistyksen jäsenmäärään suhteutettuna RUL:n aktiivisimmat yhdistykset, joissa on jäseniä 149 tai alle, olivat 1. Ristijärven Reserviupseerit (116 suoritusmerkintää, aktiivisuusprosentti 483,3 %), 2.  Åbolands Reservofficersförening (157 suoritusmerkintää, 436,1 %) ja 3. Nurmeksen Reserviupseerit (151 suoritusmerkintää, 343,2 %).

Yhdistyksen jäsenmäärään suhteutettuna RUL:n aktiivisimmat yhdistykset, joissa on jäseniä 150 tai yli, olivat 1. Imatran Reserviupseerikerho (215 suoritusmerkintää, 97,21 %), 2. PAM-Pohjanmaan Akateeminen Maanpuolustusseura (451 suoritusmerkintää, 53,0 %) ja 3. Riihimäen Reserviupseerit (89 suoritusmerkintää, 51,7 %).

Aktiivisimmat piirit ja yhdistykset saavat 500 euron kannustintuen, toiseksi aktiivisimmat 300 euron kannustintuen ja kolmanneksi aktiivisimmat 200 euron kannustintuen. Tuet maksetaan kesän aikana.

Kaikkien piirien ja yhdistysten tulokset löytyvät täältä.

Varustelekan lahjakorttien ja RUL-tuotepalkintojen arvonta

Kaikkien osallistujien kesken suoritettiin kolmen 100 euron Varustelekan lahjakortin arvonta. Lahjakortin voittivat Tuukka Palovaara (Oulun Reserviupseerikerho), Arto Jäntti (Oulun Reserviupseerikerho ja Juha Saalimaa (Töölön Reserviupseerit).

Tämän lisäksi arvottiin seitsemän Suomen Reserviupseeriliiton tuotepalkintoa, jotka menivät seuraaville:

Osmo Saarinen (Imatran Reserviupseerikerho)
Vesa Syngelmä (Valkeakosken Reserviupseerikerho)
Mikko Korpiaho (Riihimäen Reserviupseerit ry)
Göran Bruun (Åbolands Reservofficersförening)
Esa Kaunisto
(Suomussalmen Reserviupseerit)
Eero Pyykkönen (Ristijärven Reserviupseerit)
Saku Miikki (Imatran Reserviupseerikerho)                                      

Haastekuukauden aikana järjestettiin myös teemawebinaari, joka käsitteli varusteita ja aseen hankintaa. Webinaaritallenne on katsottavissa Reserviläisliiton verkkosivuilta täältä.

Suomen Reserviupseeriliitto onnittelee parhaiten suoriutuneita piirejään ja yhdistyksiään sekä arvonnassa voittaneita jäseniään. Lämmin kiitos kaikille Tulta toukokuussa! -haasteeseen osallistuneille. Ensi vuonna seuraava Tulta toukokuussa! -haastekampanja ja silloin tavoitteena rikkoa miljoonan laukauksen raja.

Teksti: Antti Pynttäri, Janne Kosonen