Puolustusministerin myöntämät RUL:n kultaiset ansiomitalit 4.6.2011

Puolustusministeri Jyri Häkämies on päivämäärällä myöntänyt 4.6.2011 Suomen Reserviupseeriliiton kultaisen ansiomitalin soljen kera pitkäaikaisesta ja erityisen ansiokkaasta toiminnasta mm. Pertti Kokkoselle Valkeakosken Reserviupseerikerhosta, Ville Maijaselle Tapiolan Reserviupseereista, Kimmo Tastulalle Kokkolan Reserviupseereista sekä Raimo Latvalalle Vaasan Reserviupseerikerhosta. He ovat toimineet pitkään useissa eri tehtävissä RUL:n kerho-, piiri- ja liittotasolla. Kultainen ansiomitali soljen kera myönnettiin myös yhdelle Viron Suomen pojalle Nordon Õunapuulle.

Suomen Reserviupseeriliiton kultainen ansiomitali on myönnetty mm. Maavoimien esikuntapäällikölle kenraalimajuri Juha-Pekka Liikolalle, RUK:n edelliselle johtajalle eversti Heikki Bergqvistille sekä RUL:n puheenjohtaja Mika Hannulalle. Liiton omista aktiiveista kultaisen ansiomitalin saavat lisäksi mm. Jyrki Kosonen Lappeenrannasta, Tomi Alajoki ja Sami Linnermo Helsingistä, Saku Liehu Jyväskylästä, Juha Rytkönen Kontiolahdelta sekä Kari Juntunen Oulusta.

Kaikkiaan puolustusministeri myönsi 22 Suomen Reserviupseeriliiton kultaista ansiomitalia soljen kera ja 66 kultaista ansiomitalia.

Puolustusministeri Jyri Häkämies 4.6.2011 Suomen Reserviupseeriliiton esityksestä myöntämät ansiomitalit:

Suomen Reserviupseeriliiton kultainen ansiomitali soljen kera (RUL am sk), sotilasarvo, nimi ja reserviupseeriyhdistys:

ylil Pekka Aittola, Riihimäki, maj Paavo Harakka, Valtimo, kapt Timo Heikkilä, Mynämäki, ylil Juha Kartano, Hausjärvi, maj Pertti Kokkonen, Valkeakoski, kapt Yrjö Kotisalo, Järvenpää kapt Raimo Latvala, Vaasa, maj Jorma Loimukoski, Pohjois-Helsinki, kapt Kurt Lundström, Pargas, kapt Ville Maijanen, Tapiola, kapt Matti Metsola, Kurikka, vänr Nordon Õunapuu, Viron Suomen pojat, kapt Leo Pekonen, Kouvola, ltn Juha Pesonen, Voikkaa, ylil Erkki Puustjärvi, Kuopio, kapt Simo Raula, Salo, kapt Raimo Rousu, Tornio, kapt Keijo Salonen, Voikkaa, maj Jarmo Sulopuisto, Mäntsälä, kapt Kimmo Tastula, Kokkola, kapt Sami Tyven, Nokia, kapt Jorma Uski, Kouvola

 

Suomen Reserviupseeriliiton kultainen ansiomitali (RUL am), sotilasarvo, nimi ja reserviupseeriyhdistys:

 

ylil Jukka Aaltonen, Tuulos, ltn Leevi Ahonen, Toijalan Seutu, ylil Tomi Alajoki, Tapiola, ltn Pekka Appelqvist, Kanta-Helsinki, ev Heikki Bergqvist, Tuusula, maj Ulf Dahlman, Helsingfors Svenska, kapt Mika Hannula, Tampere, ltn Esa Hasu, Elimäki, ylil Antti Havulinna, Tuusula, ylil Jukka Heikkilä, Kaskinen, kaptl Seppo Heino, Pori, kapt Erkki Huttunen, Kemi, ylil Matti Isoniemi, Kurikka, kapt Kari Juntunen, Oulu, kapt Hannu Jyrkkänen, Rautalampi kapt Heikki Kalve, Kotka, vänr Juhani Kari, Espoo-Kauniainen, ltn Jukka Karppinen, Mänttä, ylil Antti Keskitalo, Mynämäki, ylil Matti Kess, Hauho, ylil Juhani Kettunen, Lauritsala, ltn Ilkka Kivinen, Kangasala, ltn Jukka Kleemola, Raisio kapt Lasse Koskela, RT-kerho Johtorengas, kapt Jyrki Kosonen, Taipalsaari, kapt Sami Kujala, Kirkkonummi, kapt Eero Kuisma, Laitila, kapt Auvo Kärnä, Kuhmo, kapt Erkki Laine, Salo, kapt Jukka Lappi, Virolahti-Miehikkälä, ylil Jouni Laurikainen, Iitti, kapt Hannu Lavonen, Virolahti-Miehikkälä, ev Pentti Leikas, Oulu, kapt Seppo Lehtola, Laitila, ylil Saku Liehu, Jyväskylä,

kenrm Juha-Pekka Liikola, Helsinki, ylil Sami Linnermo, Helsingin Res.Meriupseerit, ylil Jukka Luukko, Padasjoki, ylil Marko Murtomäki, Mänttä, kapt Antti Mäkynen, Kauhajoki, vänr Mikko Nurminen, Valkeakoski, kapt Markku Ovaska, Savonlinna, kapt Seppo Paakki, Kauhava, kapt Matti Passiniemi, Kauhava, vänr Otto Peters, Viron Suomen pojat, kapt Hannu Penttilä, Mikkeli, kapt Reino Pietikäinen, Virolahti-Miehikkälä, kapt Markku Rimali, Simo, ylil Pekka Rinta-Hoiska, Kurikka, kapt Pertti Ruotsalainen, Mikkeli, kapt Juha Rytkönen, Kontiolahti, ltn Seppo Sahla, Simpele, ltn Heikki Salmi, Loppi, kapt Hannu Sillman, Harjavalta, maj Jan Sjölin, Ruotsi, kapt Hannu Sulkakoski, Pietarsaari, kaptl Vesa Sulo, Vakka-Suomi, kapt Jarkko Tawast, Hamina, kapt Juhani Tilli, Reisjärvi, maj Mauri Timonen, Nurmes, ylil Tuomo Tuuri, Kauhajoki, kapt Seppo Tynjälä, Harjavalta, ylil Markku Utriainen, Rautalampi, kapt Simo Viertonen, Hattula-Tyrväntö, ltn Jukka Vihersaari, Munkkivuori, kapt Juha Virtanen, Iitti