Teksti: Janne Kosonen

Reserviupseerien tukisäätiö myönsi kolme apurahaa

Suomen Reserviupseerien tukisäätiön hallitus on myöntänyt tämän vuoden apurahat. Tänä vuonna apurahan saivat Tapiolan Reserviupseerit, Porvoon Reserviupseerikerho sekä Veitsiluodon Reserviupseerit.

Vuoden suurin apuraha, 700 euroa, myönnettiin Tapiolan Reserviupseereille toiminta-ampumaradan sähköistykseen. Kyseessä on tukisäätiön myöntämä Santavuoren – Karjalaisen apuraha. Porvoon Reserviupseerikerho sai oman kerho- ja kokoustilan kuluihin 400 euroa ja Veitsiluodon Reserviupseerit saivat 60-vuotisjuhlajulkaisuun myöskin 400  euroa.

Suomen Reserviupseerien Tukisäätiön tarkoituksena on tukea suomalaisten reserviupseerien henkisiä ja fyysisiä maanpuolustus- ja turvallisuusvalmiuksia sekä Suomessa toimivien suomalaisten reserviupseeriyhdistysten valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa maanpuolustustietouden ja -tahdon ylläpitämiseksi ja kohottamiseksi sekä muutoinkin maanpuolustusedellytysten parantamiseksi.

Säätiö toteuttaa tarkoitustaan myöntämällä varoja sääntöjensä mukaisesti apurahoihin, avustuksiin ja stipendeihin, koulutus- ja julkaisutoimintaan, reserviupseerien toiminnan laajentamiseen ja tehostamiseen, erillisprojektien tukemiseen ja uusien toimintamuotojen kehittämiseen.

Vuodesta 2002 lähtien tukisäätiö on myöntänyt apurahoja yhteensä 11 250 euroa yhteensä 19 eri hankkeeseen.

Seuraavan kerran tukisäätiö myöntää apurahoja syksyllä 2013. Anomusten tulee olla RUL:n toimistossa 31.8.2013 mennessä.

Evästeiden käyttö

Käytämme sivustolla evästeitä, joista muodostuu EU:n Tietosuoja-asetuksen tarkoittama henkilörekisteri, jonka rekisterinpitäjä on Suomen Reserviupseeriliitto. Evästeet ovat pieniä, selaimeen tallennettavia tiedostoja, joita ilman käyttäjää ei pystytä sivustolla yksilöimään.

Tästä näkymästä hyväksytään tai hylätään eri tyyppisiä evästeitä erikseen. Suostumuksen voi milloin tahansa peruuttaa ja hyväksyntä on voimassa enintään 7 vrk ajan.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, joita sivun tavanomainen käyttö edellyttää. Tällä sivustolla välttämättömiä evästeitä käytetään ainoastaan siihen, että tekemäsi valinnat hyväksytyistä tai hylkäämistäsi evästeistä voidaan muistaa.

Kolmannen osapuolen evästeet

Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.

Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.