Teksti: Reserviupseeriliitto

RUL lahjoittaa 5000 euroa Ukrainaan

Suomen Reserviupseeriliiton liittohallitus on päättänyt tukea sodasta kärsivää Ukrainaa lahjoittamalla 5000 euron suuruisen avustussumman.

”RUL:n hallitus oli päätöksessään yksimielinen ja haluaa kannustaa meitä kaikkia osaltaan tukemaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneita ukrainalaisia”, liiton puheenjohtaja Aaro Mäkelä toteaa. Summa jaetaan puoliksi niin, että 2500 euroa lahjoitetaan Pelastakaa lapset ry:lle ja 2500 euroa Kirkon Ulkomaanavulle käytettäväksi Venäjän hyökkäyksestä kärsiville ukrainalaisille.

”Nämä järjestöt vievät apunsa suoraan sitä tarvitseville ukrainalaisille lapsille,” liiton ensimmäinen varapuheenjohtaja Tuomas Kuusivaara toteaa. ”Ne osaltaan vähentävät sotatoimeen osallistuvien huolta kotirintaman jaksamisesta.”

Kyseisen lahjoituksen lisäksi liitto selvittää mahdollisuuksia maanpuolustusjärjestöjen omiin varain- ja varustekeräyksiin. Sekä yksittäiset liiton jäsenet, että organisaatiot ovat osoittaneet halukkuutensa osallistua ukrainalaisten tukemiseen.

”Kyseessä on oikeudeton hyökkäys, joka on täysin tuomittava,” sanoo Kuusivaara. ”Ukrainalaiset ovat osoittaneet upeaa maanpuolustustahtoa ja -toimintaa lähes ylivoimaista vihollista vastaan.” Kuusivaara sanoo toivovansa, että yksittäiset jäsenet osallistuvat omien mahdollisuuksiensa mukaan keräyksiin, joilla tuetaan taloudellisesti ukrainalaisia.

Liiton äänenkannattajalehti Reserviläinen keräsi verkkouutiseensa vinkkejä siihen, miten apua voi kohdentaa Ukrainaan. Eri avustusjärjestöjen lisäksi Ukrainan keskuspankki on aloittanut erillisen rahankeräyksen, jolla tuetaan Ukrainan asevoimia. Lue lisää täältä.

Evästeiden käyttö

Käytämme sivustolla evästeitä, joista muodostuu EU:n Tietosuoja-asetuksen tarkoittama henkilörekisteri, jonka rekisterinpitäjä on Suomen Reserviupseeriliitto. Evästeet ovat pieniä, selaimeen tallennettavia tiedostoja, joita ilman käyttäjää ei pystytä sivustolla yksilöimään.

Tästä näkymästä hyväksytään tai hylätään eri tyyppisiä evästeitä erikseen. Suostumuksen voi milloin tahansa peruuttaa ja hyväksyntä on voimassa enintään 7 vrk ajan.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, joita sivun tavanomainen käyttö edellyttää. Tällä sivustolla välttämättömiä evästeitä käytetään ainoastaan siihen, että tekemäsi valinnat hyväksytyistä tai hylkäämistäsi evästeistä voidaan muistaa.

Kolmannen osapuolen evästeet

Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.

Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.