Kuva: Toni Peltonen Teksti: Reserviupseeriliitto

Suomen joukkue kisaa kullasta CIOR-sotilasmoniottelussa Helsingissä

Suomen edustajat on valittu Nato-maiden reservijoukkueiden sotilasmoniotteluun, joka järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa kesäkuun lopussa. Suomesta kilpailee Reserviupseeriliiton kaksi kolmihenkistä miesten joukkuetta ja yksi naisten joukkue. Lisäksi Reserviläisliitosta tulee yksi joukkue.

Suomen Reserviupseeriliiton järjestämään kolmipäiväiseen sotilasmoniotteluun osallistuu noin 140 Nato-maiden reservijoukkojen parasta sotilasmoniottelijaa. Suomi on osallistunut Naton kumppanimaana reservijoukkojen vuosittaiseen sotilasmoniottelukilpailuun jo vuodesta 1996 alkaen.

Kovaa kuntoa vaativan Naton CIOR-sotilasmoniottelun lajit ovat 500 metrin esteratajuoksu, pistooli- ja kivääriammunta, 50 metrin esteratauinti sekä kilpailun päättävä suunnistus, jonka yhteydessä on myös kranaatin tarkkuusheitto, sekä kartanluku- ja etäisyydenarviointitehtävä.

Tänä vuonna CIOR MILCOMP-sotilaskilpailu järjestetään CIOR-kesäkongressin yhteydessä Helsingissä 27.–29. kesäkuuta.

Kuvat: Toni Peltonen

Naton reservijoukkojen CIOR-kesäkongressin sekä samalla sotilaskilpailujen järjestämispäätös tehtiin jo vuosia sitten, kun Suomen Nato-jäsenyydestä ollut vielä tietoa. Suomen Nato-jäsenyyden ajankohtaisuuden vuoksi sotilasmoniotteluun osallistuvien maajoukkueiden määrä on ilmoittautumisten perusteella viimevuosia suurempi.

Suomen joukkueen johtajaksi on nimetty kuopiolainen Simo Jääskeläinen. Jääskeläisen mukaan Suomen miesten ykkösjoukkue tavoittelee tosissaan sotilasmoniottelun voittoa ja Suomen ensimmäistä kultamitalia.

– Voitto on vielä ottamatta, mutta nythän siihen on Helsingissä hyvä tilaisuus, reservin majuri Simo Jääskeläinen toteaa.

Jääskeläinen valittiin joukkueen johtajaksi kilpailukokemuksensa takia, sillä hän on edustanut Suomea CIOR-sotilasmoniottelussa kahdeksan kertaa vuodesta 2006 lähtien. Jääskeläinen näytti myös kuntonsa Suomen joukkueen toukokuisessa karsintakilpailussa, kun hän voitti tutut kilpakumppaninsa salolaisen Mikko Välivirran ja siilinjärveläisen Janne Hyvärisen. Mitalistikolmikko valittiin nyt miesten ykkösjoukkueeksi.

Toiseen miesten joukkueeseen valittiin Jouni Leppäsaajo, Johannes Siirilä ja Teemu Väre. Naisten joukkueessa menestystä hakevat Hilja Hautamäki, Mirka Mannersuo ja Linnea Saarikangas. Reserviläisliiton joukkueen tulee muodostamaan Teijo Sirniö, Joni Hyväri ja Elija Holma, varajäsenenä on Heidi Reijo.

Sotilasmoniottelun kilpailujohtajana toimivan Saku Liehun mukaan kilpailujärjestelyt ovat valmiina, kun noin 140 sotilaskilpailijaa saapuu Nato-maista juhannusviikonloppuna Helsinkiin. Kilpailun järjestävät pääasiassa Suomen Reserviupseeriliiton jäsenet.

– On ilo huomata kuinka paljon vapaaehtoisia löytyy hyvälle asialle, sekä kilpailijoina että järjestäjinä. Mukana kilpailun järjestämisessä on kuutisenkymmentä liiton jäsentä ja muita reserviläisiä. Myös puolustusvoimat tukevat tapahtumaa. Meillä on hieno porukka kasassa ja tulemme järjestämään hyvät ja haastavat kilpailut, Saku Liehu toteaa.

Kilpailujohtaja Liehu on myös osallistunut sotilasmoniotteluun 14 kertaa kilpailijana ja kerran kilpailua tarkkailevan juryn jäsenenä.

Suomen joukkueen johtaja Simo Jääskeläinen virittää kisakuntonsa kesäkuun viimeiselle viikolle.

– Harjoitan fyysistä kuntoani ympärivuotisesti, joskin suunnitelmallisesti olen valmistautunut tuleviin kilpailuihin keväällä. Mielestäni esterata on sotilasmoniottelun vaativin laji. Olen tehnyt monipuolisesti kestävyysharjoituksia ja ampumaradalla olen käynyt pari kertaa ennen kesäkuun kisoja, reservin majuri Simo Jääskeläinen kertoo.

Helsingissä 25.–30. kesäkuuta 2023 järjestettävä CIOR-kesäkongressi on suurin Natomaiden ja järjestön kumppanimaiden reservisotilaiden vuosittainen tapaaminen. Kokousosallistujat edustavat yli 1,3 miljoonaa reservisotilasta eri reserviläisliittojen edustajien kautta. Suomen Reserviupseeriliitto on ollut yli 20 vuotta liitännäisjäsenenä Naton reserviupseerijärjestössä CIOR:ssa.

Kesäkongressin yhteydessä järjestetään MILCOMP-sotilasmoniottelu 27. – 29. kesäkuuta. Sen lisäksi viikon aikana on sotilas-siviiliyhteistyötä korostava CIMEX -harjoitus, lääkintäreserviupseereiden CIOMR-kesäkongressi sekä Natomaiden nuorten reserviläisupseerien tulevaisuuden yhteyksiä ja yhteistyötä lisäävä työpaja (YROW). Lisäksi kongressiin on kutsuttu myös Nato-maiden aliupseereiden reserviläisliiton CISOR:in edustajia, joiden jäsenistö osallistuu myös sotilasmoniotteluun osana maajoukkueita.

Lisätietoja CIOR, CIORM, CISOR – kesäkongressiviikon tapahtumista ja ohjelmasta nettisivusta: www.cior2023.fi