Naton reserviupseerijärjestön CIOR:n vuotuinen kesäkongressi on käynnissä Helsingissä. Kongressin viralliset avajaiset järjestettiin maanantaina Senaatintorilla, mutta ulkomaalaisia kongressivieraita saapui Suomeen jo viikonlopun aikana ja osa aloitti työskentelyn jo sunnuntaina. Santahaminan sotilassaarella MILCOMP, eli sotilasmoniotteluun osallistuvat reserviupseerit ovat harjoitelleet lajeja jo useamman päivän ajan.
Suomen Reserviupseeriliiton kannalta merkittävimpiä tapahtumia kesäkongressissa koettiin tiistaina CIOR:n valtuuston, eli councilin kokouksessa, jossa liiton puheenjohtaja Aaro Mäkelä ja CIOR:n puheenjohtaja Toomas Luman allekirjoittivat Suomen Reserviupseeriliiton täysjäsenyyden. Suomi hyväksyttiin Naton täysivaltaiseksi jäseneksi 4.4.2023. Tästä lähtien myös Suomen Reserviupseeriliitto on voinut toimia myös Naton ja sen kumppanimaiden reserviupseerijärjestössä CIOR;ssa täysimääräisen Naton jäsenmaan tavoin.
– Naton jäsenmaana Suomi integroituu nyt monin tavoin Naton rakenteisiin, Mäkelä toteaa.
– Reservien kohdalla osa integraatiota ja vuoropuhelun vahvistamista ovat vahvat yhteydet ja yhteistoiminta NATO-maiden reservien kanssa.
Puheenjohtaja Aaro Mäkelä ja CIOR:n puheenjohtaja Toomas Luman allekirjoittivat Suomen Reserviupseeriliiton täysjäsenyyden.
Suomen Reserviupseeriliitto toimii omalta osaltaan yhteyksien vahvistamisen edistämiseksi, vahvassa yhteistyössä ja koordinaatiossa Suomen puolustushallinnon kanssa. Käynnissä oleva CIOR:n, lääkintäreserviupseerijärjestö CIOMR:n ja reservin aliupseerijärjestö CISOR:n kesäkongressi 2023 noin 550 osanottajan kokonaismäärällä on Mäkelän mukaan yksi hyvä osoitus tästä toiminnasta.
– Tulevina toimenpiteinä olemme ottamassa vastaan yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa CIOR:n puheenjohtajuuden vuoksiksi 2024–2026. Kyseessä on yhteinen pohjoismainen puheenjohtajisto, Mäkelä kertoo.
– Samalla päivitämme kansainvälisen yhteistoiminnan rakenteitamme siten, että suomalaisten reserviläisten osallistumismahdollisuuksien määrää kansainvälisessä toiminnassa, mukaan lukien kilpailut ja harjoitukset, voitaisiin laajentaa.
CIOR:n kesäkongressi jatkuu koko viikon päättyen perjantaina järjestettävään päätösjuhlaan.
Reserviupseeriliitto
Kirjoitus on Suomen Reserviupseeriliiton julkaisu. Se on vapaasti lainattavissa ja käytettävissä, kunhan kirjoituksen alkuperäinen lähde mainitaan kirjoituksen yhteydessä.
Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton Maaottelumarssi on liikuttanut suomalaisia reserviläisiä jo lähes 30 000 kilometrin edestä. Koko syyskuun kestävä marssitapahtuma järjestetään
Reserviläisliitto ry etsii jäsenpalveluiden asiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen nykyisen päättäessä työsuhteensa 26.9.2023. Kyseessä on RUL:nkin jäsenrekisterinä toimivan Maanpuolustusrekisterin pääkäyttäjän tehtävä. Jäsenpalveluita
Suomen Reserviupseeriliitto kehittää ja vahvistaa liiton kansainvälisen (kv) toiminnan strategiaa ja rakenteita. Liittoon perustetaan uusi kansainvälinen toimikunta, jonka puheenjohtajasta tulee
Käytämme sivustolla evästeitä, joista muodostuu EU:n Tietosuoja-asetuksen tarkoittama henkilörekisteri, jonka rekisterinpitäjä on Suomen Reserviupseeriliitto. Evästeet ovat pieniä, selaimeen tallennettavia tiedostoja, joita ilman käyttäjää ei pystytä sivustolla yksilöimään.
Tästä näkymästä hyväksytään tai hylätään eri tyyppisiä evästeitä erikseen. Suostumuksen voi milloin tahansa peruuttaa ja hyväksyntä on voimassa enintään 7 vrk ajan.
Välttämättömät evästeet
Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, joita sivun tavanomainen käyttö edellyttää. Tällä sivustolla välttämättömiä evästeitä käytetään ainoastaan siihen, että tekemäsi valinnat hyväksytyistä tai hylkäämistäsi evästeistä voidaan muistaa.
Kolmannen osapuolen evästeet
Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.
Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!