Teksti: Reserviupseeriliitto

Turpotietäjä 2024 haastaa lukiolaiset kokonaisturvallisuuden osaamisessa

Viisi eri tahoa järjestää jälleen syksyllä 2024 valtakunnallisen Turpotietäjä-kilpailun, jossa lukio-opiskelijoiden maanpuolustuksen ja kokonaisturvallisuuden tietämystä testataan. Kilpailun järjestäjinä toimivat Suomen Reserviupseeriliitto, Reserviläisliitto, Kadettikunta, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry sekä Turun yliopisto. Valtakunnallisen arviointiraadin muodostavat edustajat HYOL ry:n, Tampereen yliopiston, Turvallisuuskomitea:n ja Turun yliopiston asiantuntijat.

Tänä vuonna kilpailuun osallistuu 73 lukiota, mikä on viisi enemmän kuin edellisvuonna. Mukana on oppilaitoksia aina pääkaupunkiseudulta Sodankylään asti. Kilpailuun osallistuu myös kaksi ruotsinkielistä lukiota, joista toinen on Ahvenanmaalta.

Alkukilpailu käydään lukioissa ympäri maata 9.10.2024. Maakunnalliset raadit arvioivat alkukilpailun suoritukset ja lähettävät parhaat valtakunnalliselle raadille jatkoarviointia varten. Finalistit julkistetaan 4.11., finaali järjestetään talvisodan syttymisen vuosipäivän aattona 29.11.2024.

Finaalin voittaja saa opiskelupaikan Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa, pääaineenaan poliittinen historia. Jos voittaja ei ota paikkaa vastaan kevään yhteishaussa, se siirtyy toiseksi tulleelle. Lisäksi finaalin kolme parasta palkitaan rahastipendein.

Turpotietäjä-kilpailu järjestetään nyt viidettä kertaa, ja sen tavoitteena on erityisesti vahvistaa nuorten maanpuolustustahtoa. Kilpailun kaksikieliset verkkosivut löytyvät osoitteesta turpotietaja.fi, mistä näkee myös kaikki osallistuvat lukiot.

Evästeiden käyttö

Käytämme sivustolla evästeitä, joista muodostuu EU:n Tietosuoja-asetuksen tarkoittama henkilörekisteri, jonka rekisterinpitäjä on Suomen Reserviupseeriliitto. Evästeet ovat pieniä, selaimeen tallennettavia tiedostoja, joita ilman käyttäjää ei pystytä sivustolla yksilöimään.

Tästä näkymästä hyväksytään tai hylätään eri tyyppisiä evästeitä erikseen. Suostumuksen voi milloin tahansa peruuttaa ja hyväksyntä on voimassa enintään 7 vrk ajan.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, joita sivun tavanomainen käyttö edellyttää. Tällä sivustolla välttämättömiä evästeitä käytetään ainoastaan siihen, että tekemäsi valinnat hyväksytyistä tai hylkäämistäsi evästeistä voidaan muistaa.

Kolmannen osapuolen evästeet

Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.

Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.