Suomen Reserviupseeriliiton 85 -vuotisjuhlavuoden päätapahtuma pidetään Haminassa Reserviupseerikoulun Maneesissa perjantaina 5.8.2016 klo 16.00 alkaen. Paikalle Haminaan odotetaan noin 700 liiton jäsentä ja yhteistyökumppania.
Reserviupseereita koulutettu koko itsenäisyyden ajan
Itsenäisen Suomen ensimmäiset reserviupseerikurssit järjestettiin jo 1918 Vimpelissä. Reserviupseerikoulutus vakiintui koulutuksen siirryttyä Haminaan vuonna 1920. Kaikkiaan Suomessa on koulutettu yli 180.000 reserviupseeria. Nykyisin noin 7 – 8 % jokaisen ikäluokan varusmiehistä, eli alle 2.000 henkilöä vuosittain, saa reserviupseerikoulutuksen. Haminan RUK:n lisäksi reserviupseereita koulututetaan Merisotakoulussa Suomenlinnassa, Ilmasotakoulussa Tikkakoskella, Panssariprikaatissa Hattulassa sekä Utin jääkärirykmentissä Kouvolassa.
Järjestäytynyt reserviupseeritoiminta alkoi Suomessa 3.12.1925 jolloin Helsingissä perustettiin valtakunnallinen Reserviupseerikerho. Toiminnan laajennuttua koko maahan tuli liiton perustaminen ajankohtaiseksi. Suomen Reserviupseeriliiton perustava kokous pidettiin Katajanokan Kasinolla 17.5.1931. Paikalla oli reserviupseereita kahdeksalta paikkakunnalta, mutta liiton perustamisasiakirjan allekirjoittivat vain Helsingin, Turun ja Riihimäen kerhojen edustajat. Ensimmäisen toimintavuoden lopussa liittoon kuului kuusi upseerikerhoa, joissa oli jäseniä alle viisisataa. Nyt RUL:ssa on 317 jäsenyhdistystä ja 20 reserviupseeripiiriä, joissa on yhteensä 27.000 henkilöjäsentä. Liiton puheenjohtajana toimii MMM, agronomi Mikko Halkilahti.
Haminan päätapahtuma
Liiton jäsenet seuralaisineen sekä yhteistyökumppanit ovat tervetulleita Haminaan perjantaina 5.8. Päivän aikana on tarjolla useita mielenkiintoisia tapahtumia.
Klo 13.00 Mahdollisuus ohjatuille kävelykierroksille Haminan keskustaan ja RUK:n alueelle. Lähtö 10 minuutin välein Kaatuneiden upseereiden patsaalta klo 13.00 – 13.30
Puolustusvoimien tapahtumakentällä RUK:n päärakennuksen edustalla voit tutustua mm. Maavoimien johtamiin kriisinhallintaoperaatioihin, operaatioissa käytettävään kalustoon ja varusteisiin, Ilmavoimien erikoisjoukkokoulutukseen sekä- Merivoimien varusmies- ja erikoisjoukkokoulutukseen sekä kalustoon.
Haminan linnoitusalueen vanhat yksityispihat avaavat porttinsa yleisölle Hamina Tattoon aikana. Voit kiertää 14 ihastuttavaa pihapiiriä ainutlaatuisessa ympyräkaupungissa kokien elävää kulttuurihistoriaa. Lisätietoja löydät täältä.
Haminan keskustassa ja Tattoo-kadulta löytyy kahviloita, näyttelyitä, myyntikojuja ja pihakonsertteja
RUK-museo ja Haminan sotilaskoti ovat myös auki koko perjantaina
Klo 15.00 RUL:n seppeleenlasku Kaatuneiden upseerien patsaalla RUK:n päärakennuksen kentällä
klo 15.15 Tervetulotilaisuus Maneesin aulassa
Klo 16.00 RUL 85 vuotta tilaisuus RUK:n Maneesissa, katso ohjelma sivun alaosasta
Klo 20.00 – 21.50 Marssishow Hamina Bastionissa
Noin klo 22.15 Kotimatka alkaa ja tai mahdollisuus jatkaa iltaa Haminassa
Hamina Tattoon laaja ohjelma kokonaisuudessaan löytyy täältä.
Maneesin päätapahtuman ohjelma 5.8. klo 16.00
Tervetulosanat, Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtajan kapteeni Mikko Halkilahti
Musiikkia, vänrikki Maria Tyyster
Reserviupseerikoulun tervehdys, koulun johtaja eversti Markku Hutka
RUL 85 videon ensiesitys
Musiikkia Laivaston soittokunta, johtajana musiikkikomentajakapteeni Petri Junna, solistina Maria Ylipää
Päätössanat, RUL:n liittovaltuuston puheenjohtaja, majuri Jorma Kallio
Maammelaulu
Tilaisuus kestää noin 75 minuuttia
Pukukoodi: Arkipuku
Lämpimästi tervetuloa!
Janne Kosonen
Majuri (res) Janne Kosonen on Suomen Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja.
Reserviupseeriliiton syksy 2025 on täynnä tapahtumia, joissa yhdistyvät liikunta, osaamisen kehittäminen ja yhteisöllisyys. Maaottelumarssi – liikkeelle syksyn aluksi Syyskuussa järjestettävä
Suomen Reserviupseeriliiton (RUL) kunniajäsen, kapteeni (res) Juhani Pura on kuollut. Juhani Pura (s.1940) oli ammatiltaan erityisopettaja, joka teki vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä
Suomen Reserviupseeriliitto haastoi toukokuussa 2021 Reserviläisliiton leikkimieliseen marssikilpailuun vuoden 1941 Suomi-Ruotsi-maaottelumarssin hengessä. Tavoitteena oli saada molempien liittojen piirit ja yhdistykset mukaan haastekampanjaan
Kirjaudu sisään
Tästä piiri- ja yhdistyssivujen hallintaan. Jäsenrekisteri löytyy Maanpuolustusrekisteristä (yhdistyksille).