Oman M05 maastopuvun käyttö

joulukuu 29, 2016

Puolustusvoimat on antanut ohjeistuksen reserviläisen oman M05 RES mallisen maastopuvun käytöstä puolustusvoimien omissa tilaisuuksissa ja myös muissa tapahtumissa. Uuden maastopuvun M05:n mallisuoja päättyi syksyllä 26.9.2016 ja siitä lähtien on sen kuosilla varustettuja pukuja on voinut valmistaa muutkin kuin puolustusvoimat ja täten myydä kenelle tahansa. Niitä on voinut ostaa itselleen esimerkiksi meidän omasta Inttistoresta.

Kannattaa lukea ohje läpi. Ohjeen löydät kokonaisuudessaan tästä

 

Omien maastopukujen M05 RES käyttö pv:n harjoituksissa ja tilaisuuksissa on tietenkin vapaaehtoista. Pv:n harjoituksiin osallistuvilla on aina mahdollisuus saada pv:n maastopuku käyttöönsä. Oman maastopuvun M05 RES käyttö ei näin ollen ole välttämätöntä eikä pakollista. Pv ei tästä syystä myöskään vastaa harjoituksissa tai muissa pv:n tilaisuuksissa omille maastopuvuille tapahtuneista vahingoista tai mahdollisista näiden maastopukujen aiheuttamista vahingoista.

Omien pukujen huoltovastuu on tietenkin pukujen käyttäjillä, eikä pukuja saa sekoittaa puolustusvoimien huoltokierrossa oleviin maastopukuihin (= pv:n puvut). Tämän vuoksi omissa maastopuvuissa ei saa käyttää pv:n Torni-logoa.

Reserviläiset (ml. evp-henkilöt) ja ei-asevelvolliset sekä sitoumuksen tehneet henkilöt voivat käyttää pv:n harjoituksissa sellaisia omia maastopukuja M05 RES, jotka ovat pv:n hyväksymää mallia (M05 RES). Hyväksytyt mallit ovat kuvioinniltaan ja malliltaan samanlaisia kuin PV:n käytössä olevat maastopuvut M05. Pv:n hyväksymän maastopuvun M05 RES tunnistaa maastopuvun tuotemerkin (valmistajan tai myyjän merkki) yhteyteen merkityllä M05 RES -tunnuksella. Puvun merkitseminen em. tunnuksella kuuluu pukuja myyvän/toimittavan yrityksen vastuulle.

Lisäksi reserviläiset ja ei-asevelvolliset sekä sitoumuksen tehneet henkilöt voivat käyttää maastopukuja M05 RES muissa tilaisuuksissa, joissa maastopuvun käyttö on mahdollista mm. reserviläisjärjestöjen koulutukset ja muut tilaisuudet.

Vapaa-ajalla puvussa ei saa käyttää pv:n tunnuksia tai merkkejä. Tällöin asuste on vain suojavaate, ei sotilaspuku. Pv ei toki suosittele puvun käyttöä suojavaatetuksena vapaa-ajan toiminnoissa, koska asu muistuttaa ilman merkkejä ja tunnuksiakin sotilaspukua, jolloin väärin ymmärrysten mahdollisuus lisääntyy. Sotilaspukujen käyttöä säätelee myös laki puolustusvoimista 551/2007 45 §

Omien maastopukujen M05 RES käytöstä ja niihin liittyvää muuta infoa julkaistaan myös pv:n omassa Torni-portaalissa ja puolustusvoimat.fi-verkkosivuilla sotilas- ja virkapukujen käyttöä koskevien muiden määräysten ja ohjeiden yhteydessä.

Lisäksi pukujen käyttöä säätelee myös pv:n juuri uusittu yleinen palvelusohjesääntö 2017. Se löytyy pv:n sivuilta täältä.