Teksti: RUL viestintä

Haku RUL:n toimikuntiin on avattu

Suomen Reserviupseeriliitto avaa haettavaksi vapaaehtoisten luottamushenkilöiden paikat liiton toimikuntiin kaudelle 2026–2027. Toimikunnat ovat liiton toiminnan kannalta keskeisiä asiantuntijaelimiä, joiden vaikuttavuus perustuu osaaviin ja motivoituneisiin jäseniin.

Haussa ovat mukana kaikki liiton toimikunnat työvaliokuntaa ja palkitsemistoimikuntaa lukuun ottamatta. Toimikuntien kokoonpanot vahvistaa liittohallitus tammikuussa 2026. Hakulomakkeelle pääset tämän linkin kautta.

– Toimikunnissa pääsee konkreettisesti vaikuttamaan siihen, miten liiton toimintaa kehitetään. Jäsenten monipuolinen osaaminen on ollut tärkeä voimavara liiton päätöksenteossa ja valmistelussa, toteaa liiton toiminnanjohtaja Janne Kosonen.

Kuvassa Nuorten toimikunnan aktiiveita vuodelta 2017

Haku on avoinna 30. marraskuuta saakka

Toimikuntien toimikausi on lähtökohtaisesti kaksivuotinen (2026–2027). Osa paikoista täytetään poikkeuksellisesti vain vuodeksi 2026, jotta jatkossa toimikuntiin voidaan hakea vuosittain uusia jäseniä erovuoroisten tilalle.

Hakija voi valita 1–3 toimikuntaa, joihin haluaa hakea, ja ilmoittaa samalla, mihin rooleihin on käytettävissä (esim. jäsen, sihteeri tai varapuheenjohtaja). Hakijoilta odotetaan kiinnostusta, oma-aloitteisuutta ja valmiutta osallistua aktiivisesti toimintaan – tarvittaessa myös etäyhteyksien kautta.

– Toimikuntatyö on hyvä mahdollisuus oppia uutta ja tuoda oma osaaminen yhteiseksi hyödyksi. Erityisesti toivomme hakijoita, joilla on halua kehittää toimintaa pitkäjänteisesti ja rakentavassa hengessä, Kosonen kannustaa.

Asiantuntemusta liiton päätöksenteon tueksi

RUL:n toimikunnat tuovat asiantuntemusta liiton päätöksentekoon ja kehittävät toimintaa eri osa-alueilla. Toimikunnat työskentelevät mm. koulutuksen, järjestötoiminnan, nuorisotyön, varautumisen, kansainvälisen yhteistyön, talouden, mentoroinnin ja senioriupseeritoiminnan parissa.

Lisätietoa toimikuntien tehtävistä ja toiminnasta on luettavissa osoitteessa rul.fi/toimikunnat.

🔹 Hakulomake on avoinna 30.11.2025 saakka.
🔹 Toimikuntien kokoonpanot vahvistetaan liittohallituksessa tammikuussa 2026.

Lämpimästi tervetuloa mukaan kehittämään ja vaikuttamaan liiton toimintaan!

Hae viimeistään 30. marraskuuta 2025 tämän lomakkeen kautta!

Evästeiden käyttö

Käytämme sivustolla evästeitä, joista muodostuu EU:n Tietosuoja-asetuksen tarkoittama henkilörekisteri, jonka rekisterinpitäjä on Suomen Reserviupseeriliitto. Evästeet ovat pieniä, selaimeen tallennettavia tiedostoja, joita ilman käyttäjää ei pystytä sivustolla yksilöimään.

Tästä näkymästä hyväksytään tai hylätään eri tyyppisiä evästeitä erikseen. Suostumuksen voi milloin tahansa peruuttaa ja hyväksyntä on voimassa enintään 7 vrk ajan.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, joita sivun tavanomainen käyttö edellyttää. Tällä sivustolla välttämättömiä evästeitä käytetään ainoastaan siihen, että tekemäsi valinnat hyväksytyistä tai hylkäämistäsi evästeistä voidaan muistaa.

Kolmannen osapuolen evästeet

Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.

Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.