Teksti: Reserviupseeriliitto

Ilmoittaudu mukaan maailman suurimpaan marssitapahtumaan

Nijmegenin neljän päivän marssi järjestetään ensi kesänä jo 103. kerran. Tähän maailman suurimpaan marssitapahtumaan osallistuu vuosittain yli 40 000 marssijaa. Tulevana kesänä Nijmeginissä marssitaan 16. – 20.7.2019.

 

Suomesta Nijmegenissä on ollut marssijoita jo monena vuonna. Kesällä 2018 Suomi osallistui ensimmäistä kertaa virallisena delegaatiomaana ja Puolustusvoimien satavuotisjuhlavuonna marssiin osallstui 164 suomalaista sotilasta. Ensi kesäksi tavoitellaan ainakin 200 sotilaan delegaatiota. Sotilaiksi lasketaan niin reserviläiset kun ammattisotilaatkin. Tapahtumassa on sotilaille oma sarja. Vuosittain mukana on ollut tuhansia sotilaita yli 30 eri maasta joukkueena tai yksilöinä. Sotilaat majoittuvat yhteiseen sotilasleiriin ’Camp Heumensoordiin’, joka tuottaa sotilaiden tarvitsemat palvelut. Sotilaspukuiset reserviläiset marssivat sotilassarjassa.

 

Marssille osallistuminen edellyttää pitkäkestoiseen ja jatkuvaan lajiharjoitteluun sitoutumista, koska jokaisena neljänä päivänä marssitaan 40 kilometriä ja marssialustana on pääsääntöisesti asfaltti. Alle 50-vuotiailla marssijoilla on mukana kuljetettavien nesteiden lisäksi vähintään 10 kg painava reppu. Marssiin voi osallistua yksilönä (nk. Indy) tai joukkueena. Varsinkin ensikertalaisia kannustetaan osallistumaan joukkueessa. Joukkueessa tulee olla vähintään 11 henkilöä ja joukkue nimittää keskuudestaan joukkueenjohtajan. Delegaatio järjestää tarvittaessa joukkueen marssijoille, jotka haluavat osallistua joukkueeseen mutta joilla ei ole vielä omaa.

 

Suomen marssiosaston rungon muodostavat RUL:n, RES:n, SRTL:n, MPKL:n, RESUL:n ja SOTUL:n jäsenjärjestöjen edustajista kootut joukkueet. Vuoden 2017 marssille osallistuneen luutnantti (res) Joel Sjögreenin matkakertomuksen voit lukea täältä.

 

Ilmoittautuminen avattu

Joukkueet kootaan ja ilmoittautuminen hoidetaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK:n) sivujen kautta.  Ilmoittautuminen on nyt avattu ja ilmoittautumisaikaa on 3.2.2019 saakka. Ilmoittaudu hakemalla MPK:n koulutuskalenterista “Nijmegen marssi 2019” (Huom: hakuaikaväli) tai suoraan alla olevasta linkistä:

https://www.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/98079

 

Lisätietoja antaa Caspar von Walzel ([email protected] tai 050 353 4714)