Teksti: Reserviupseeriliitto

Liittohallitus aloitti työskentelyn

Suomen Reserviupseeriliiton vuoden 2020 liittohallitus piti ensimmäisen kokouksensa lauantaina 11.1.2020 Katajanokan Kasinolla Helsingissä. Paikalla oli seitsemäntoista liittohallituksen jäsentä, liiton puheenjohtajisto sekä liittovaltuuston puheenjohtajat.

Kokouksessa käsiteltiin mm. toiminnan painopisteitä, puheenjohtajiston tehtäväjakoa ja vastuualueita, sekä liiton toimikuntien ja edustusten kokoonpanot.

Liiton puheenjohtajana vuoden alusta aloittanut Aaro Mäkelä kannusti hallituksen jäseniä aktiivisesti osallistumaan liiton toimikuntiin ja työryhmiin.

– Meillä on liittohallituksessa kokousosaamisen ohella laajaa ja merkittävää osaamista, jonka toivon voivamme suunnata entistä paremmin liiton kehittämiseksi, sanoi Mäkelä avauspuheenvuorossaan.

Kokouksen loppupuolella liittohallituksen jäsenet osallistuivatkin strategiatyöpajaan, jossa pohdittiin kuinka liitto voisi parhaiten kehittää jäsenhankintaa ja -huoltoa, liiton tapahtumia ja niistä viestimistä, sekä huomioida vapaaehtoisen maanpuolustuksen lain ja ampuma-aselain uudistukset.

Mäkelä korosti liiton toiminnan kehittämistä laajemman vaikuttajakärjen ja uusien toimintamallien kautta. Kokousten virallisia osuuksia tiivistämällä hän uskoo hallituksen kokouksiin muodostuvan aikaa myös konkreettiselle työskentelylle.

Yksi liiton tavoitteista on reserviupseerien kouluttamismahdollisuudet ja urapolkujen kehittäminen yhdessä puolustusvoimien ja MPK:n kanssa. Vaikka MPK ei enää toteuta koulutusta puolustusvoimille tilaustyönä, se jatkaa ja kehittää sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutustoimintaa.

– Tehtävämme on varmistaa, että sekä kouluttautumismahdollisuudet että kouluttajatehtävät uudessa järjestelmässä ja työnjaossa muodostuvat toimiviksi ja mielenkiintoisiksi, Mäkelä totesi.

Kokousesitelmän piti lukiolaisten turvallisuuspoliittisen Turpotietäjä -kilpailun projektipäällikkö Ilkka Saari.

 

Liittohallitus valitaan vuosittain liittovaltuuston päätöksellä. Siihen kuuluu puheenjohtajiston lisäksi kaksikymmentä jäsentä, joista viisi on tänä vuonna uusia. Liittohallitus kokoontuu vuosittain 4-6 kertaa.