Teksti: Reserviupseeriliitto

Maaottelumarssin muistomarssi käynnistyy tänään

Suomen Reserviupseeriliitto päätti haastaa Reserviläisliiton vuoden 1941 Maaottelumarssin hengessä muistomarssihaasteeseen.

Tavoitteena on saada molempien liittojen piirit ja yhdistykset mukaan haastekampanjaan ja siten mahdollisimman moni liiton jäsen marssimaan. Reserviläisliitto on vastannut haasteeseen myöntävästi.

Vuonna 1941 Ruotsi haastoi Suomen maaottelumarssiin. Suomessa suorituksia kirjattiin kaiken kaikkiaan 1,5 miljoonaa ja Ruotsissa 940 000, joten Suomi voitti tuon kamppailun ylivoimaisesti ilman väestöpainotuksiakin.

Muistomarssin ajankohta 4.-25.5.2021

Tällä aikavälillä haasteeseen osallistuvan tulee suorittaa yhtäjaksoinen vähintään 10 kilometrin mittainen marssi. Marssille ei aseteta vaatimuksia kantamusten tai muun varustuksen suhteen. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan marssille!

Marssi suoritetaan koronaohjeistus huomioon ottaen joko yksin tai yhdessä muiden kanssa. Reitti suunnitellaan ja toteutetaan itsenäisesti. Marssihaasteen tavoitteena on muistuttaa reserviläisiä toimintakyvyn ylläpidon tärkeydestä poikkeusoloissa.

Marssisuorituksista kerätään ilmoitukset verkkolomakkeella, ohjeet sen täyttämiseksi löydät liittojen marssisivuilta:

RUL:n Maaottelumarssi 2021 -sivut
RES:n Maaottelumarssin 2021 -sivut

Kaikki tavoitematkan (10 km) suorittaneet ja lomakkeen täyttäneet saavat postitse hihamerkin, sekä osallistuvat tavarapalkintojen arvontaan.

Marssimalla tukea veteraaneille

Suomen Reserviupseeriliitto ja Reserviläisliitto haluavat muistomarssilla kannustaa reserviläisiä liikkumaan sekä myös kunnioittaa veteraanisukupolvea. Tämän vuoden alussa Suomessa oli 5 430 mies- ja naisveteraania. Miesveteraanien keski-ikä on tällä hetkellä 95 vuotta ja naisten 90 vuotta.

RES ja RUL sitoutuvat lahjoittamaan Veteraanikeräykselle 500 euron lahjoituksen, jonka lisäksi kumpikin liitto maksaa jokaisesta 500 marssijaa ylittäneestä marssijasta yhden euron aina 2000 marssijaan saakka. Näin olleen Veteraanikeräykselle pyritään saamaan kasaan yhteensä 4000 euroa.

Kannustamme kaikkia reserviläispiirejä ja -yhdistyksiä ottamaan osaa ainutkertaiseen marssihaasteeseen. Näytetään jälleen sitä yhteishengen voimaa, jota suomalaisista löytyi kahdeksankymmentä vuotta sitten!

Marssitapahtuman suojelijana toimii puolustusministeri Antti Kaikkonen. Hän suorittaa marssin liittojen puheenjohtajien Aaro Mäkelän ja Ilpo Pohjolan kanssa.

Haasta itsesi, kaverisi, yhdistyksesi ja piirisi mukaan marssimaan!