Liittovaltuusto valitsi vuoden 2019 hallituksen

marraskuu 24, 2018

Helsingissä 24.11. kokoontunut RUL:n liittovaltuusto valitsi yksimielisesti vuoden 2019 puheenjohtajakseen maj Markus Lassheikin Kirkkonummelta ja varapuheenjohtajaksi maj Jyri Vilamon Helsingistä. Lassheikki ja Vilamo jatkoivat kuluvan vuoden luottamustehtävissä tulevalle vuodelle.

Liittohallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Aaro Mäkelä Helsingistä ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Veli-Matti Kesälahti Ruokolahdelta. Mäkelä valittiin tehtävään yksimielisesti ja Kesälahti 19 äänellä. Vastaehdokas Tuomas Kuusivaara Valkeakoskelta sai vaalissa 17 ääntä.

RUL:n puheenjohtajana toimii kapt Mikko Halkilahti Salosta. Halkilahti on toiminut liiton puheenjohtajana vuodesta 2014 lähtien. Hänet valittiin toiselle kolmivuotiskaudelle vuoden 2016 liittokokouksessa Lappeenrannassa.

Liittovaltuuston kokouksessa valittiin myös liittohallituksen jäsenet vuodelle 2019. Hallitukseen valittiin kahdeksan uutta jäsentä.

 

Suomen Reserviupseeriliiton liittohallitus 2019

Puheenjohtaja kapt Mikko Halkilahti

1. varapuheenjohtaja ylil Aaro Mäkelä
2. varapuheenjohtaja kapt Veli-Matti Kesälahti

Liittohallituksen jäsenet (uusien jäsenten nimet kursivoitu):

Ltn Matti Vainio (Etelä-Häme), kapt Mika Kainusalmi (Etelä-Karjala), kapt Marko Kaappola (Etelä-Pohjanmaa), maj Timo Niiranen (Helsinki), ylil Risto Haverinen (Kainuu), maj Jari Myllymäki (Keski-Pohjanmaa), ylil Jarmo Siltanen (Keski-Suomi), kapt Pasi Laari (Kymenlaakso), kapt Tero Hyttinen (Lappi), vänr Taneli Laukkanen (Opiskelijat), kapt Mikko Hörkkö (Pirkanmaa), kapt Jussi Hirvonen (Pohjois-Karjala), ylil Sampo Puoskari (Pohjois-Pohjanmaa), kapt Erkki Saarijärvi (Pohjois-Savo), maj Juha Tarnanen (Päijät-Häme), ltn Petri Ranta (Satakunta), ylil Jussi Saarinen (Suur-Savo), ylil Tatu Häkkinen (Uusimaa), kapt Rodney Strandvall (Vaasa), ltn Johannes Kossila (Varsinais-Suomi).

 

Veli-Matti Kesälahti otti Sampo Puoskarin paikan liiton 2. varapuheenjohtajana. Puoskari siirtyi liittohallituksen jäseneksi edustamaan Pohjois-Pohjanmaata. 

 

Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin

RUL:n liittovaltuuston kokouksessa oli paikalla 36 liittovaltuutettua.

Liittovaltuuston kokous hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion tulevalle vuodelle vähäisin muutoksin liittohallituksen esityksiin. RUL:n toiminnan painopisteet vuonna 2019 ovat ampumatoiminnan ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen edunvalvonta, järjestötoiminta, liiton ulkoisen viestinnän tehostaminen sekä liittokokous ja liiton kolmivuotissuunnitelma.

Liitto osallistuu ja vaikuttaa mm. ampumatoiminnan edunvalvontaan ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen kehittämiseen. Padasjoen koulutuskeskuksen toiminnan kehittämistä jatketaan ja maanpuolustusjärjestöjen yhteistyötä tiivistetään. Kuluvana vuonna ensimmäisen kerran järjestetty Reserviupseeripäivä järjestetään myös vuonna 2019. Lisäksi liitto järjestää tulevana vuonna yhdistyspäivän, mentorpäivän, PM-presidiumin kokouksen sekä Naton reserviupseerijärjestön CIOR:n nuorille reserviupseereille suunnatun seminaarin YRO Outreach Seminarin.

Hyväksytyssä talousarviossa varsinaisen toiminnan kulujäämä on noin 600.000 euroa. Yhdistysten ja piirien toiminnan tukemiseen ja kannustepalkkioihin käytetään ensi vuonna yli 120.000 euroa. Liiton selvästi tärkein tulonlähde on jäsenmaksut. Muita tärkeitä tulonlähteitä ovat yleisavustukset sekä sijoitus- ja rahoitustoiminnan tuotot. Liiton jäsenmaksut pysyvät vuoden 2018 tasolla.

 

Kokouksessa palkittiin ansioituneita toimijoita

Liittovaltuuston kokouksen ohjelmassa oli myös huomionosoituksia. Sotavahinkosäätiön varapuheenjohtaja Jaakko Valve ja hallituksen jäsen Ilkka Aspara luovuttivat säätiön vapaaehtoisen maanpuolustustyön tunnustuspalkinnot Akateemiselle Maanpuolustusyhdistykselle ARU:lle (palkinnon ottivat vastaa Erkki Kulovesi ja Pekka Sillanpää) sekä Tapiolan Reserviupseereille (Pekko Linnanmäki). Molemmat palkinnot olivat suuruudeltaan 2000 euroa.

Lisäksi Sotavahinkosäätiö myönsi 1500 euron suuruisen palkinnon Karjalan Poikien Killalle/Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiirille (Jussi Hirvonen), Kymenlaakson Reserviupseeripiirille (Taisto Puustelli ja Juha Tompuri), Pirkanmaan Henkisen maanpuolustuksen toimikunnalle (Leo Ukkonen) sekä Sulkavan Reserviupseeripiirille (Ilkka Partanen ja Markku Vihavainen).


Jaakko Valve, Erkki Kulovesi, Pekka Sillanpää, Pekko Linnanmäki, Jussi Hirvonen, Taisto Puustelli, Juha Tompuri, Leo Ukkonen, Ilkka Partanen, Markku Vihavainen ja Ilkka Aspara.

 

Kokouksessa luovutettiin myös Maanpuolustusmitalitoimikunnan myöntämät Maanpuolustusmitalit miekkojen kera Jorma Suoniolle, Jaripekka Turtiaiselle ja Caspar von Walzelille poikkeuksellisen merkittävistä, pitkäaikaisista valtakunnallisen tason ansioista vapaaehtoisen maanpuolustuksen saralla.

Mikko Halkilahti, Jorma Suonio, Jaripekka Turtiainen, Caspar von Walzel, Ilkka Aspara ja Janne Kosonen.