Yhdistykset jäsenille – jäseniä yhdistyksille

kesäkuu 24, 2020   /   rul

Monille reserviupseereille maanpuolustusjärjestöön kuuluminen on itsestään selvä isänmaallinen kunnia-asia, vaikka itse toimintaan ei välttämättä osallistuisikaan. Suomen Reserviupseeriliiton jäsenmäärä on kuitenkin viime vuosina ollut lievässä laskussa, mikä on osin selittynyt reserviupseerikoulutuksen saaneiden kokonaismäärän alenemisella. Jäsenmäärä oli viime vuodenvaihteessa noin 28000. Järjestäytymisastetta nostamalla suunta voitaisiin kääntää. Paljon isompi joukko on niitä, jotka eivät vielä ole RUL:n jäsenenä.

Järjestäytymisasteessa on aluekohtaisia, yllättävänkin isoja eroja, kun vertaillaan piirien jäsenmäärää saman alueen asukaslukuun. Laskelmieni mukaan yli 35 % järjestäytymisaste on Kainuussa ja Kymenlaaksossa. Alle 20 %:iin jäädään viidessä piirissä, joista Helsinki suurimpana. Toki väkiluvultaan isoissa piireissä potentiaalisten jäsenten tavoittamisessa on erilaiset haasteet kuin harvaan asutuilla alueilla, missä ”melkein kaikki tuntevat toisensa”.

Olemme pienellä työryhmällä kartoittaneet keinoja, joilla RUL:n jäsenhankintaa ja -huoltoa voitaisiin tehostaa. Tässä muutamia vinkkejä yhdistystensä jäsenhuollosta vastaaville:

  1. Pidetään kiinni olemassa olevista jäsenistä tarjoamalla monipuolista ja kiinnostavaa toimintaa sekä yhdistyksen itse järjestämänä että välittämällä tietoa yhteistyötahojen järjestämistä tapahtumista. Pidetään yhteystiedot ajan tasalla, hyödynnetään eri kanavia jäsenistölle tiedottamisessa ja kontaktoidaan jäsenistöä (ml. maksamattomia) aktiivisesti jäsenpoistuman minimoimiseksi.
  2. Pyritään mahdollisimman kattavasti saamaan kaikki uudet reserviupseerikoulutuksen saaneet heti jäseniksi. Toimenpiteinä RUL-infojen järjestäminen kaikissa RU-koulutusta tarjoavissa yksiköissä (vastuutaho liiton toimisto/johto), kokelastilaisuuksien järjestäminen kaikissa varuskunnissa (vastuutahoina varuskuntapaikkakuntien piirit/yhdistykset), kotiutuneiden res vänrikkien kontaktoiminen (vastuutahoina yhdistykset).
  3. Lähestytään aktiivisesti niitä reserviupseereja, jotka eivät vielä ole RUL:n jäsenenä. Kysyminen ei maksa mitään! Liitto myös palkitsee jäsenhankkijoitaan jokaisesta hankitusta uudesta jäsenestä.

Hyväksi todettuna käytännön vinkkinä on puhelinsoitto onnitteluineen jokaiselle omalla paikkakunnallaan viime aikoina ylennetylle, joka ei vielä ole paikallisyhdistyksen jäsenenä. Reservissä ylennyksen ansainneet, maanpuolustustyöhön positiivisesti suhtautuvat, ovat mitä potentiaalisinta jäsenainesta. Ylennettyjen nimet ja yhteystiedotkin löytyvät pienellä vaivalla julkisista lähteistä.

Yli 15 vuotta aktiivisesti jäsenhankintaa harjoittaneena annan mielelläni myös lisää käytännön vinkkejä, joita olemme RUL:n jäsenhuoltotiimissä koonneet. Olkaa rohkeasti yhteydessä.

Aktiivista ja aurinkoista kesää kaikille!

 

Veli-Matti Kesälahti
Liiton 1. varapuheenjohtaja

Reserviupseeriliitto

Reserviupseeriliitto

Kirjoitus on Suomen Reserviupseeriliiton julkaisu. Se on vapaasti lainattavissa ja käytettävissä, kunhan kirjoituksen alkuperäinen lähde mainitaan kirjoituksen yhteydessä.