EU:ssa on suunnitteilla aselakidirektiivin tiukennus. Liitto on antanut useamman lausunnon asiasta lyhyen ajan kuluessa ja on tuonut omia kanaviaan pitkin reserviläisten näkökannan kuuluville Euroopan Unionissa. Huolestuttavin asia alustavassa suunnitelmassa on halu siirtää itselataavat kertatuliaseet eli ”puoliautomaattiaseet” kategoriaan A sarjatuli aseiden kanssa. Ja samalla halutaan kieltää sarjatuliaseet ja sotilasaseet siviileiltä. Suuri uhka on, että reserviläisten ammunnoissaan käyttämät itselataavat kertatuliaseet menevät kiellon mukana. Tällä olisi merkittäviä vaikutuksia Suomen aktiiviseen reserviläistoimintaan, ampumaurheiluun ja metsästykseen. Suomen reserviupseeriliitto ei voi mitenkään hyväksyä moisia muutoksia.
Suomessa on erilainen kulttuuri ja lainsäädäntö, kuin suuressa osassa muuta Eurooppaa. Meillä on vielä yleinen asevelvollisuus ja reserviläisiin pohjautuva sodan ajan armeija. Metsästys on myös Suomessa käytännössä kaikille mahdollista, eikä ole vain rikkaiden etuoikeus, niin kuin monessa muussa maassa. Jos aseita tullaan lunastamaan pois on jo puoliautomaattiaseiden korvaushinta useita satoja miljoonia euroja. Tällä rahasummalla, sijoittamalla se suoraan Poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tullin toimintaan, saadaan varmasti tehtyä enemmän yleisen turvallisuuden lisäämiseksi ja laittomien aseiden salakuljetuksen ehkäisemiseksi.
Liitto on ollut mukana antamassa lausuntoja Ampumaharrastusfoorumin ja Reserviläisurheiluliiton kautta. Olemme myös antaneet yhteislausunnon Reserviläisliiton kanssa. Onneksi Sisäministeriö on jo lausunut asiasta kielteisen kannan. Liitto jatkaa edunvalvontatyötä asian tiimoilta.
Annetut lausunnot löytyvät liiton sivuilta kohdasta Reserviupseeriliitto -> Edunvalvonta
Kirjoitus on Suomen Reserviupseeriliiton julkaisu. Se on vapaasti lainattavissa ja käytettävissä, kunhan kirjoituksen alkuperäinen lähde mainitaan kirjoituksen yhteydessä.
Ensimmäinen maaottelumarssi järjestettiin keväällä 1941 yhdessä Ruotsin kanssa. Aloitteen marssista tekivät ruotsalaiset. Ruotsissa oli tarvetta vahvistaa kansallis- ja maanpuolustushenkeä käynnissä
Jo neljättä kertaa järjestettävä Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton yhteinen marssihaaste käynnistyy sunnuntaina. Maaottelumarssin hengessä marssitaan jälleen koko syyskuun ajan eli
Suomen Reserviupseeriliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Jyri Vilamo ja Naton reserviupseerijärjestö CIOR:n apulaispääsihteeri Jukka Rusila vierailivat 9. heinäkuuta 2024 sotahistoriallisen matkansa yhteydessä
Käytämme sivustolla evästeitä, joista muodostuu EU:n Tietosuoja-asetuksen tarkoittama henkilörekisteri, jonka rekisterinpitäjä on Suomen Reserviupseeriliitto. Evästeet ovat pieniä, selaimeen tallennettavia tiedostoja, joita ilman käyttäjää ei pystytä sivustolla yksilöimään.
Tästä näkymästä hyväksytään tai hylätään eri tyyppisiä evästeitä erikseen. Suostumuksen voi milloin tahansa peruuttaa ja hyväksyntä on voimassa enintään 7 vrk ajan.
Välttämättömät evästeet
Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, joita sivun tavanomainen käyttö edellyttää. Tällä sivustolla välttämättömiä evästeitä käytetään ainoastaan siihen, että tekemäsi valinnat hyväksytyistä tai hylkäämistäsi evästeistä voidaan muistaa.
Kolmannen osapuolen evästeet
Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.
Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!