Toimikuntien kokoonpanot hyväksyttiin

tammikuu 25, 2016

Tammikuun puolessavälissä kokoontunut liittohallitus vahvisti puheenjohtajien toimenkuvat sekä liiton toimikuntien kokoonpanot ja keskeiset tehtävät alkaneelle vuodelle.

Liiton puheenjohtaja Mikko Halkilahden vastuulle kuuluvat sovitussa työnjaoessa mm. yhteiskunta- ja sidosryhmäsuhteet, edunvalvonta, kansainväliset suhteet, ampumatoiminta sekä mentortoiminta. Halkilahti toimii myös työvaliokunnan puheenjohtajana.

Aaro Mäkelän vastuulla on talous ja taloushallinto, liiton toimisto, liikuntatoiminta sekä uutena alueena koulutus- ja varautumistoiminta. Mäkelä on RUL:n edustaja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen hallituksessa 2016 – 2017 sekä liiton taloustoimikunnan puheenjohtaja.

2. varapuheenjohtaja Sampo Puoskari vastaa viestinnästä, järjestötoiminnasta, jäsenhankinnasta ja –huollosta sekä aatteellinen toiminnasta ja nuorten toiminnasta. Puoskari on lisäksi järjestötoimikunnan puheenjohtaja.

Hallituksen kokouksessa nimettiin myös liiton toimikunnat. Koulutustoimikunnan puheenjohtajana toimii kapt Marko Honkanen. Varautumistoimikuntaa johtaa kapt Pekka Rintala. Mentortoimikunnan uusi puheenjohtaja on ltn Tuomas Kuusivaara. Kansainvälisen toimikunnan puheenjohtajana jatkaa komkapt Yrjö-Pekka Rautavaara. Nuorten toimikunta jatkaa vänr Olli Nokso-Koiviston johdossa ja palkitsemistoimikunta Jorma Kallion vetämänä.

Toimikuntien tehtävät ja kokoonpanot löytyvät täältä.