Teksti: Reserviupseeriliitto

Muistakaa vapaaehtoisia, aktiivisia, taakan kantajia

Idea tämän jutun kirjoittamiseen lähti liikkeelle 2019 joulukuussa itsenäisyyspäivänä, kun luin listauksia eri lehdistä ja Internetistä reserviläisten ylennyksistä ja eri mitalien ja muistamisten saajista. Olin erittäin onnellinen kaikkien listauksissa mainittujen henkilöiden puolesta. Sama toistui vähän yli kaksi viikkoa sitten ennen artikkelin kirjoittamista, kun vietettiin Puolustusvoimain lippujuhlan päivää.

Tällä kertaa minulla oli kuitenkin puolen vuoden ajalta käytynä monta keskustelua sellaisten vapaaehtoisten maanpuolustajien kanssa, jotka vuodesta toiseen ovat tehneet töitä yhteisen hyvän ja maanpuolustuksen eteen, mutta heitä ei ole siitä oikein mitenkään muistettu. Haluan myös heti alkuun sanoa, että kyseessä ei ole henkilökohtainen valitusvirteni millään tavalla. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen saralla itseäni on muistettu paremmin kuin tarpeeksi. Tämä kirjoitus kumpuaa täysin toisten ihmisten läpikäymistä kokemuksista. Tunsin näiden käytyjen keskustelujen ja saatujen kokemusten jälkeen suurta tarvetta tämän artikkelin kirjoittamiseen. Tässä näette lopputuloksen.

Mitalien ja muiden muistamisten tehtävänä on kiittää aktiivisia toimijoita, ylennyksen ollessa taas Puolustusvoimien myöntämä osoitus siitä, että ylennyksen saava henkilö on kykenevä toimimaan saamansa sotilasarvon mukanaan tuomissa tehtävissä ja että henkilö kykenee suoriutumaan niistä kiitettävästi. Tietysti ylennyksiin liittyen on muitakin täytettäviä ehtoja ennen ylennyksen antamista, kuten mahdollisuus ylentää henkilö omassa sodanajan organisaatiossaan. Nämä ehdot eivät ole kuitenkaan tämän artikkelin osalta käsittelyn pääosassa.

Muistaminen ja sen eri prosessit

Vaikka vapaaehtoisia muistetaan tiettyjen toimijoiden toimesta hyvinkin kiitettävästi, olen viimeisen parin vuoden aikana käynyt valitettavan monta keskustelua vapaaehtoisten maanpuolustustajien kanssa siitä, että heitä ei ole muistettu tekemästään työstä millään tavalla. Nämä keskustelut ovat olleet todella ikävää kuultavaa. Haluankin kiittää tässä yhteydessä kaikkia niitä, jotka asiassa ovat uskoutuneet minulle. Vapaaehtoisia tulee ja pitää muistaa. Hyvin useasti muistaminen, asiassa kuin asiassa, on se ainoa ja oikea tapa palkita vapaaehtoisista ponnisteluista yhteisen hyvän eteen. Toisaalta, pitää muistaa, että vapaaehtoistyötä ei suomalainen normaalisti tee palkitseminen mielessä. Sekin on tässä esille selvästi tuotava.

Tapauksia on erilaisia, mutta niille kaikille yhteistä on hyvinkin suurten ponnistusten suorittaminen vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja yhteisen hyvän eteen. Stereotyyppisesti sanottuna me suomalaiset olemme aina nähneet itsemme hiljaisina hyvän työn tekijöinä, joita ei nyt välttämättä tarvitse muistaa mitenkään.“Tässähän tämä menee”. Taustalla on kuitenkin todistetusti iso joukko aktiivisia puurtajia, jotka eivät välttämättä ole saaneet edes sitä kuuluisaa selkään taputusta tai suullista kiitosta. Ymmärrän hyvin, että motivaatio ei paljoa tällaisissa olosuhteissa kuki, pikemminkin päinvastoin.

Miten toimijoita muistetaan

Tein tätä artikkelia varten selvitystyötä erilaisten toimijoiden (Reserviupseeriliiton yhdistykset, piirit, liitto, MPK, Puolustusvoimat, valtio jne.) palkitsemismenettelyistä. Näille kaikille toimijoille yhtenäistä oli se, että asia on hallussa tavalla tai toisella. Se missä poikkeukset alkoivat näkyä oli itse prosessin toteutuma, aina ehdotuksesta käsittelyn kautta lopputulokseen. Myös käsiteltävien anomusten määrä vaihteli vuosittain, riippuen täysin siitä mitä ja kuinka paljon oli haettu.

Alla pari esimerkkiä mitalien käsittelyprosesseista ja niitä läpikäyvistä toimijoista, puuttumatta mitalien myöntöperusteisiin. Näiden kahden esimerkin avulla haluan tuoda lukijalle selväksi millaisia mitalien hakuprosessit voivat olla.

Yhdistykset

Yhdistyksistä löytyy hyvin useassa tapauksessa palkitsemistoimikunta, joka pienimmillään koostuu yhdistyksen puheenjohtajasta ja sihteeristä. Yhdistyksen hallitus päättää oman palkitsemistoimikuntansa ehdotuksesta hakea henkilölle Reserviupseeriliiton ansiomitalia.

Toimintatavoista riippuen yhdistys lähettää mitalin suoraan Reserviupseeriliittoon tai omaan reserviupseeripiirinsä käsittelyä varten. Jos jälkimmäiseen, piiri käsittelee hakemuksen ja puolletut hakemukset lähetetään Reserviupseeriliittoon. Molemmissa tapauksissa Reserviupseeriliiton liittohallitus on se toimielin, joka päätöksen pronssisten ja hopeisten ansiomitalien myöntämisestä tekee. Kultaiset ja kultaiset soljella ansiomitalit myöntää puolustusministeri Reserviupseeriliiton esityksestä.

Puolustusvoimat

Puolustusvoimien osalta kuvio on hieman erilainen jokaisen mitalin kohdalla, mutta otetaan esimerkkinä Jalkaväen ansioristi. Yhteisö (yhdistys), Puolustusvoimien joukko-osastot tai Jalkaväen säätiön hallitus voi tehdä mitaliesityksen, jonka Jalkaväen säätiön hallitus käsittelee ja lähettää puolletut Maavoimien esikuntaan Jalkaväen tarkastajalle hyväksyttäväksi.

Näiden esimerkkien tuella haluan tuoda esille, että itse hakuprosessit eivät ole vaikeita. Vaikeinta on todistetusti lähteä hakemaan ja muistamaan.

Urakierto vastuusta väsymiseen

Asia mikä käymissäni keskusteluissa aktiivien kanssa toistui useasti oli väsymys ja vapaaehtoisten kyllästyminen. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen harrastaminen voi olla joskus todella addiktoivaa. Ja tekemistä tällä puolella riittää juuri sen verran, kun pystyy tekemään. Keskusteluista kävi myös hyvin selväksi se, että vastuuta ottaessa sitä voi sen jälkeen pahimmissa tapauksissa tulla niin sanotusti sylin täydeltä ovesta sisään.

Aloitat hommassa apukätenä, seuraavaksi vedät jo koko hommaa. Tämä tuntui olevan enemmän pysyvä osa kuin poikkeus vapaaehtoisen maanpuolustajan uran kehityskuviota minkä tahansa vapaaehtoista maanpuolustusta tekevän toimijan hommissa. Sinällään ihan normaalia, työelämässä asian laita on yleensä varsin samanlainen. Mikä kuitenkin on huomattava ero on se, että vapaaehtoisen maanpuolustuksen puolella tämä kuvio saattaa pienimmillään viedä vain vuoden tai kaksi, työelämässä (kokemuksen karttuessa) hieman enemmän.

Viruksia ja stereotypioita

Covid-19 viruksen (tuttavallisemmin Corona tai Korona) tuoma hetken lepotauko vapaaehtoiskentällä otettiin ilolla vastaan. Ja vaikka eri toimijoiden toiminnot lähtivät tai ovat lähtemässä paikoittain hyvinkin rauhallisesti käyntiin rajoitusten alkaessa hellittää, olivat asiat päässeet myös kasautumaan, kun vanhoja ei oltu voitu tai ennätetty käymään läpi, samalla uusien asioiden kasaantuessa päälle. Ja kuten hyvin tuttua, myös vapaaehtoisen puolen asioissa on yleensä mukana jonkinlainen aikaraja joita myös deadline-nimellä kutsutaan. Moni valittelikin moninkertaista kiireen kasvua, kun sekä normaalit työt että vapaaehtoiset kuviot alkoivat jälleen toimimaan.

Löysin Etelä-Suomen Sanomien toimittajan Salla Seppälän 31.1.2018 kirjoittamasta artikkelista luonnehdinnan suomalaisista, joka kuvaa meitä suomalaisia sopivan stereotyyppisesti: “Yksi suomalaisuuden esikuvista on Rölli, joka elää autuasta boheemielämää metsässä puhuen ja lauleskellen ylhäisessä yksinäisyydessään.” Tuo vertaus sopii mielestäni hieman muokattuna erittäin hyvin myös vapaaehtoiseen maanpuolustajaan: metsässä (tai vaikkapa esikunnan tuolissa) puhuen ja opettaen, kylläkin niille lukuisille kurssilaisille tai alaisilleen näin rauhan aikana erilaisissa harjoituksissa ja koulutustapahtumissa.

Palataan takaisin väsymykseen ja kyllästymiseen.

On todistettu fakta, että Suomi pyörii paljolti vapaaehtoisuuden pohjalta, jalkapallon nappulaliigasta vapaaehtoiseen maanpuolustukseen. Aina on vapaaehtoisia toimijoita, jotka antavat aikaansa ja jaksamistaan yhteisen hyvän eteen täysin vapaaehtoisesti. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen puolella yleensä muistetaan hyvien käytöstapojen mukaisesti kiittää osallistujia, oli kyseessä sitten maanpuolustusaiheinen tapahtuma, jonka järjestäjänä vapaaehtoinen on toiminut tai vaikkapa kurssi, jossa vapaaehtoinen on toiminut kouluttajana.

Mihin asti selkääntaputus ja kiitos sitten riittävät aktiivisten toimijoiden kanssa? Yllättävän pitkälle. Todistetusti ihan helvetin pitkälle, jos kirosanoja säästämättä suoraan sanotaan. Havaitsin vapaaehtoisen maanpuolustuksen harrastamisen jättäneiden piirissä sen tietyn pisteen, jonka jälkeen se väsymys ja kyllästyminen saavat vallan. Se pisteen paikka vaihtelee henkilöstä henkilöön, mutta sen pisteen saavuttamisen jälkeen monen aktiivin tapauksessa rakas harrastus on ollut pakko jättää. Jos ei kokonaan niin ainakin vähemmälle.

Tuon tietyn pisteen paikka vaihteli jokaisen henkilön kohdalla tapauskohtaisesti, mutta yhteneväistä kaikkien tapauksissa oli se, että he eivät enää vain kirjaimellisesti jaksaneet pidemmälle. Jokaisella näistä henkilöistä oli kuitenkin aktiivista maanpuolustustoimintaa takana 10 vuotta tai enemmän. Olen myös huomannut kasvavan määrän nuoria vapaaehtoisia maanpuolustajia (akselilla tuore alikersantti ↔ tuore vänrikki/aliluutnantti), jotka ovat lähteneet mukaan toimintaan, jonka jälkeen vastuuta ja tekemistä on annettu niin nopeasti, että toimija on joutunut niin sanottuun ähkytilaan. Sotilasarvosta riippumatta liian painavan painon tiputtaminen syliin voi sattua monellakin eri tavalla. Eivät painonnostajatkaan lähde repimään satoja kiloja rinnuksille ilman kunnon ennakkolämmittelyjä.

Mun! Eikun sun!

Millä sitten estää tätä älyn ja osaamisen vuotoa vapaaehtoisen maanpuolustuksen saralla? Ihmisten muistamisella, tottakai.

Tapoja muistamiselle on enemmän, kuin tarpeeksi. Olen alempana tässä artikkelissa käynyt kaikki tavat, jotka minulle tulivat mieleen tätä kirjoittaessani. Tapoja on ihan takuuvarmasti enemmän. Mutta kuten tässä artikkelissa aikaisemmin jo totesin, ei ongelma ole tapojen määrä. Ongelma löytyy tapojen käytöstä (tai pikemminkin käyttämättömyydestä), mutta myös toisaalta hakemusten puuttumisesta. Päättävässä asemassa olevien päättäjien kanssa keskusteluani viesti oli hyvin useasti se, että enemmänkin jaettaisiin, mutta hakemukset puuttuvat. Toisaalta viesti toiselta puolelta kenttää kuuluu, että ei vaan olla muistettu, piste.

Miten sitten lähteä korjaamaan tätä tilannetta? Päättävässä asemassa olevilta kuuluttaisin aktiivisuutta: sitä kykyä lähteä käymään jäsenistöjään ja aktiivisten toimijoidensa joukkoa läpi vaikka jokaisen vuoden alussa ja/tai lopussa. Joukoissanne on monia vuosia harrastaneita ja yhteisen hyvän eteen töitä tehneitä. Useimmilla kriteerit ovat täynnä useaan eri muistamiseen.

Tein yhden aktiivitoimijan kanssa käymäni keskustelun pohjalta oman analyysini tämän aktiivisen toimijan tietoihin ja mietin samalla millä tämän kyseisen henkilön voisi palkita. Viiden tunnin ja usean palkitsemisohjesäännön ja mahdollisen muun muistamisen ohjesääntöjen lukemisen pohjalta havaitsin, että tätä kyseistä henkilöä olisi voitu muistaa toimivuosiensa ajalta yhteensä neljällä eri mitalilla, johon hänellä olisi täyttynyt kriteerit aikapäiviä sitten.

En ylempänä maininnut myöskään sellaisia muistamisia missä kriteereitä ei varsinaisesti ole. Tällä kyseisellä reserviläisellä, aktiivisella maanpuolustusta harrastaneella henkilöllä olisi ollut edessään vielä 15 aktiivista vuotta vapaaehtoisen maanpuolustuksen saralla, jos rajana pidetään 60 vuoden ikää, koska kyseisessä tapauksessa puhutaan reservin upseerista. Valitettavasti se ainainen selkääntaputus ei riittänyt tässä tapauksessa pidemmälle.

Moni vapaaehtoinen jatkaa vielä tämänkin jälkeen toimintaansa eli parhaimmassa (tai pahimmassa) tapauksessa edessä olisi voinut olla 30 vuotta toimintaa. Ei ole nimittäin epätavallista, että aktiivisista toimijoista löytyy paljon hyväkuntoisia 70-75 -vuotiaita ja sitäkin vanhempia reserviläisiä. Siitä hatunnosto näille vapaaehtoisen maanpuolustuksen ahkerille, monivuotisille toimijoille!

Toisten kenkiä on vaikea tuntea ja tietää

Yhtenä muistamista vaikeuttavana tekijänä on se, että vapaaehtoisen maanpuolustajan asiaa koskevaa CV:tä ei ole missään jaossa vaan sitä pitää pyytää henkilöltä itseltään. On myöskin hyvin yleistä, että vapaaehtoinen maanpuolustaja ei ole pitänyt toimistaan vuosien ajalta kirjaa toiminnoistaan, joka vaikeuttaa prosessia entisestään. Tähän asiaan ei tietysti auta, kun omien kirjaustapojensa muuttaminen, mutta kuka sitten toisaalta näitä asioita kirjaa muistamisten toivossa? Ei kovin moni, jos minun tekemieni havaintojen pohjalta olisi jotain sanottava.

Näkisin tässä, jos ei nyt yhden ylimääräisen työpaikan niin ainakin yhden merkittävän työalueen organisaatioissa jollekin ihmiselle. Kuinka paljon asiaa helpottaisi, jos jokaisesta maanpuolustajasta olisi yksi rekisteriote yhdessä paikassa? Hyvin paljon, on vastaus. Nyt näitä eri rekistereitä on varmasti kymmeniä. Puolustusvoimat, MPK, liitot, piirit, yhdistykset, aselajikohtaiset merkinnät ja suoritukset näin pari mainitakseni. Mitä, jos olisi olemassa yksi iso rekisteri, josta tiedot olisi helppo kaivaa esiin ja jota henkilö itse sekä eri toimijat voisivat päivittää. Ideaa? Mahdollisesti! En lähde porautumaan mm. tietoturvapuoleen tässä kohtaa, mutta lukijana ymmärrät varmasti mitä tällä haen.

On myös ollut havaittavissa (onneksi vähäisissä määrin) keskustelujen pohjalta, että on valitettavasti olemassa myös “vääränlaista maanpuolustusta”. Toinen harrastaa pelkästään ampumista ja käy asiaan liittyvissä tapahtumissa, toinen tekee töitä päättävissä vapaaehtoiselimissä, kolmas ennättää vähän molempia näistä, neljäs ennättää käydä yhdellä maanpuolustuskurssilla vuodessa. Viides sitten jonkinlaisen paketin näistä kaikista edellämainituista, joista häntä voitaisiin tiettyjen kriteerien pohjalta muistaa.

Kukaan meistä ei ole siinä asemassa, että voisi sanoa kenenkään harrastavan maanpuolustusta väärin. Itsensä sivistäminen, tekeminen tai johtaminen näin esimerkkeinä mainittakoon ovat kaikki varsin oikeita tapoja harrastaa maanpuolustusta. Ja eivät ne keinot harrastaa olleet ainoastaan tuossa listauksessa. Vääriä tapoja ei ole paljon, mutta jokainen meistä on varmasti kykenevä sellaisen tunnistamaan, jos se eteen sattuu. Esimerkiksi muualta maailmasta kuullut isänmaallisuuteen vedotut ikävät tapahtumat ja teot ovat onneksi olleet Suomessa erittäin vähäisessä roolissa. Oikeita tapoja on hyvä muistaa ja tukea, väärät… no, jätän sen jokaisen omaan harkintaan mitä niille voi tehdä.

Muistamisen eri muodot

Millä muistaa aktiivisia, vapaaehtoisia maanpuolustuksen toimijoita? Tapoja on monia, joista olen alle kerännyt ne kaikki mitkä tätä artikkelia kirjoittaessani ovat tulleet mieleeni. En ota muistamismuodoissa kantaa tarkemmin esimerkiksi reserviläisliittojen (Suomen Reserviupseeriliitto ry ja Suomen Reserviläisliitto ry) eri liittomitaleihin, muistoplakaatteihin ja muihin vastaaviin vaan luettelen ne siinä toimijaneutraaleissa muodoissaan. En myöskään pureudu syvällisemmin eri muistamisten kriteereihin tai hakuprosesseihin, niihin tutustumisen jätän jokaisen omalle vastuulle.

ylennysesitys
liittojen ansiomitalit
liittojen muistamistuotteet (muunmuuassa plaketit, kalvosinnapit jne.)
aselajimitalit
Sininen Risti
Maanpuolustusmitali
valtiollisen tason mitalit
Sotilasansiomitali
muistomitalit (yhdistyksien tai toimijoiden oma)
vuoden toimijapalkinto (yhdistyksien tai toimijoiden oma)…
… ja ne kaikki muut muistamiskeinot mitkä minulta unohtuvat tähän kirjata.

Pienikin muistaminen voi lämmittää vapaaehtoisen maanpuolustajan sydäntä enemmän, kuin uskoisikaan. Ylläoleva lista ei kriteerien osalta rajoittunut ainoastaan vapaaehtoisen maanpuolustuspuolen haettaviin mitaleihin. Tämän ansiosta se toimii muistutuslistana myös Puolustusvoimille ja sen eri toimijoille, jonka eteen moni vapaaehtoinen maanpuolustaja tekee töitä.

Kannustusta muistamiseen

Toivottavasti tämä kirjoitus on toiminut muistutuksena, herättäjänä ja vinkkinä sitä lukeville päättäville elimille muistamisen tärkeydestä ja erilaisista muistamismahdollisuuksista. Jos et satu kuulumaan tällaisiin elimiin, on tämä kirjoitus toiminut mahdollisesti toiminut jonkinlaisena herättäjänä ja muistuksena siitä, että Sinun panoksesi on myös tärkeä osa yhteistä panostamme. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen keihäänkärki ovat sen eri toimintoja pyörittävät vapaaehtoiset, joita ei voi koskaan olla liikaa. Pidetään huolta itsestämme ja varsinkin toistemme motivaatiosta. Mitalien, muistoesineiden ja muiden muistamiseen käytettyjen tavaroiden hinnat eivät päätä huimaa ja muitakaan isoja esteitä hankkimisille ei pitäisi olla. Ja erityisesti: pitäkää huolta motivaation ylläpitämisestä, jos käsissäsi on valtaa muistamisten jakamiseen. Olet tärkeässä tehtävässä, jonka osana sinulla on vastuu vapaaehtoistesi motivaation ja jaksamisen ylläpitämisestä.

Tue, auta, muista!

Teksti: Tatu Häkkinen, liittohallituksen jäsen