Tässä tekstissä on tarkoitus tarkastella Natoa ja Suomen mahdollista jäsenyyttä mahdollisimman monipuolisesti. Tarkoitus on tuoda esille niin hyödyt, haitat, uhat kuin myös mahdollisuudet tämän päivän turvallisuuspoliittisessa tilanteessa.
Taustaa
Vuosikausia on puhuttu ns. Nato optiosta. Termi on sangen harhaanjohtava, sillä optio vaatisi kaksisuuntaisuutta, jota meillä ei suoranaisesti ole. Suomi on (ja nyt Ruotsi perässä) jo vuosikausia ilmoittanut mahdollisuudesta hakea jäsenyyttä tilanteen niin vaatiessa. Mikä tällainen tilanne sitten olisi? Se on jäänyt valitettavasti täysin eri tulkintojen varaan ja hyvin epämääräiseksi. Naton osalta voidaan todeta, että se ottaa Suomen ja muiden mahdollisten ehdokkaiden jäsenyyteen kantaa vasta sitten, jos jäsenhakemuksen heille jättää. Normaalisti hakemusprosessi vie aikaa vuodesta kahteen ja edellyttää jokaisen jäsenmaan hyväksyntää.
Tämän artikkelin tiedot perustuvat julkisesti esillä oleviin dokumentteihin ja artikkeleihin, joiden kirjoittajiin kuuluu turvallisuuspolitiikan tutkijoita, asiantuntijoita, poliitikkoja, puolustusvoimien henkilökuntaa ja muita asiaan perehtyneitä. Tähän kirjoitukseen on tiivistetysti esitetty keskeisiä väittämiä Natosta, Suomesta, jäsenyydestä ja Venäjän mahdollisesta suhtautumisesta.
Suomen Nato-suhteen poliittisesta historiasta on oheisessa tekstissä oiva kooste, johon kannattaa tutustua. Kirjoituksen tavoitteena on antaa sen lukijalle eväitä ratkaista oma kantansa mahdollisen Nato jäsenyyden suhteen.
Kansa ja poliittiset päättäjät
Nato ja Suomen mahdollinen jäsenyys puolustusliitossa on puhuttanut meitä ainakin jo reilun neljännesvuosisadan. Keskustelun voidaan katsoa alkaneen samalla kuin keskustelu EU-jäsenyydestäkin. Kannatus ja vastus on heitellyt vuosien saatossa mutta EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan vastustajia on ollut enemmän kuin kannattajia. Viimeksi sitä on mitattu syksyllä 2020, jolloin puolesta oli 22 %, vastaan 45 % ja kantaansa ei osannut sanoa 32 %. Nämä luvut ovat lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa. Suurimmillaan Nato kannatus (27 %) on ollut Krimin valtauksen jälkeen syksyllä 2016.
Puolustusvoimien aktiiviupseerien ja Reserviupseeriliiton jäsenten osalta asia on ollut ainakin viimeisen reilun vuosikymmenen ajan päinvastainen. Puolustusvoimien upseereista 67 % kannattaa jäsenyyttä (Upseeriliiton jäsentutkimus 2019). RUL:ssa n.50 % jäsenistä on jäsenyyden kannalla, n.30 % jäsenestä vastustaa ja 20 % ei osaa sanoa kantaansa. Naton kannatus kasvaa henkilön sotilasarvon mukana molemmissa organisaatioissa. Upseeriliiton kenraali- ja everstitason vastaajista jäsenyyden kannattajia on peräti 78 %, kun taas kadeteista vain 31 % on jäsenyyden kannalla. Kannatus nousee virkaiän karttuessa. Tästä voi vetää johtopäätöksen, että kokemus ja tieto lisää positiivista suhtautumista Natoa kohtaan.
Eduskuntapuolueista Natolle on sanonut selkeästi kyllä kokoomus ja rkp. Vihreissä on myös kannatusta mutta sillä tausta-ajatuksella, että Nato jäsenyys veisi meidät ammattiarmeijaa tai täysin sukupuolineutraalia, mutta vapaaehtoista asepalvelusta kohti. Sdp, keskusta, perussuomalaiset, kristilliset ja liike nyt ovat enemmän tai vähemmän ns. Nato option kannalla. Puolueiden jäsenet ja kansanedustajat ovat jakautuneet tässä asiassa. Vasemmistoliitto on ainoa selkeästi jäsenyyteen kielteisesti suhtautuva eduskuntapuolue.
Jäsenyyttä kannattavat poliitikot ja pääosa puolustusvoimien upseereista näkee, että jäsenyytemme vakauttaisi ja loisi lisää turvallisuutta Itämeren alueelle. Jäsenyytemme olisi vain viimeinen niitti sille tosiasialle, että Venäjä suhtautuu meihin jo länsiliittoumaan kuuluvana maana de facto. Jäsenyyttä vastustavat näkevät asian siten, että jäsenyytemme pyyhkisi viimeisenkin esteen puolueettomuuspolitiikkamme perinnöstä ja altistaisi meidät suurvaltojen väliselle kamppailulle. Liittoutumattomuuspolitiikalla on vahva jalansija maassamme yhä. On syytä kuitenkin todeta, että Suomi ei ole enää puolueeton, eikä liittoutumaton maa. EU-jäsenyyden myötä (1995) valitsimme suuntamme. Suomi on kuitenkin sotilasliittoon kuulumaton valtio tänä päivänä.
Useat poliitikot, presidentti Niinistöön johdolla ovat sanoneet, että jäsenyyshakemuksen jättäminen tulisi ratkaista kansanäänestyksellä. Suomessa on kyseistä neuvoa antavaa menetelmää käytetty vain kerran – Euroopan Unioniin liittymisen yhteydessä 1994. Vaikka ajatus sinänsä on hyvä, se sisältää myös ongelmia. Nato on turvallisuuspoliittinen päätös, johon liittyy huomattava määrä salaista ja salassa pidettyä tietoa, sekä materiaalia. Kansalaisille tätä kaikkea ei voida jakaa yleiseen tietoisuuteen. Tämä tieto on pääosin vain kansanedustajien, presidentin ja puolustusvoimien avainhenkilöiden tiedossa. Demokraattiseen järjestelmäämme kuuluu, että kansalaiset äänestävät kansanedustajat tekemään isoja, yhteisiä ratkaisuja. Edustajillamme on mahdollisuus, sekä aika, että velvollisuus kuunnella parhaita asiantuntijoita ja tehdä ratkaisu sitten sen mukaan. Mielenkiintoinen muutos tapahtuisi kansan Nato kannassa, mikäli presidentti Niinistö liputtaisi Nato-jäsenyydelle. Tällöin liittoutumisen hyväksyisi 48 % ja vastustaisi 33 % (Alma median kysely 2019). Artikkelin mukaan:
” Tutkimuksen tulos kertoo, että käytännössä ainoa tapa, jolla Suomen jäsenyys voisi toteutua, on poliittisen johdon kääntyminen liittoutumisen kannalla ja siitä seuraava kansalaisten tuki jäsenyydelle. Ilman poliittisen johdon patistelua suomalaiset pysyvät passiivisina tai varovaisina liittoutumisen suhteen.”
Nato ja Yhdysvallat
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen raportissa pohdittiin seuraavasti Yhdysvaltojen ja Nato kannatuksen välistä korrelaatiota:
”Osasyy Naton alhaiselle kannatukselle saattaa piillä myös suomalaisten epäileväisessä suhtautumisessa Naton sotilaallisesti voimakkaimman maan, Yhdysvaltojen, ulkopolitiikkaan. Syksyn 2020 Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan vain 12 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Yhdysvallat toimii maailmanpolitiikassa oikein ja ansaitsee myös suomalaisten tuen. Eri mieltä väittämän kanssa on 65 prosenttia.
Suhtautuminen Yhdysvaltoihin on kuitenkin kahtalainen. Kritiikistä huolimatta toisaalta 39 prosenttia on sitä mieltä, että ongelmistaan huolimatta Yhdysvallat on länsimaisten arvojen keskeinen puolustaja maailmassa ja Suomellekin tärkeä kumppani (eri mieltä 35 %).”
Jää nähtäväksi onko Bidenin valinnalla vaikutuksia suomalaisten Nato kantaan. Tosiasia on, että Yhdysvallat on Naton suurin jäsenmaa niin taloudellisesti, kuin myös sotilaallista voimaa koskien. Presidentti Trumpin aikakauden alussa oltiin kansainvälisesti laajaltikin huolissaan hänen lausunnoistaan koskien Natoa ja erityisesti sen rahoitusta (tästä tarkemmin kustannukset osiossa). Voimakkaasta kielenkäytöstä huolimatta Naton perusteet ja operatiivinen kyky säilyivät muuttumattomina.
Presidentin vaihdoksen Yhdysvalloissa odotetaan liennyttävän Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan maiden välejä kohti entistä, kenties jopa tiivistäen niitä. Vaikka Yhdysvaltojen pääfokus on siirtynyt Aasiaan ja Kiinaan, niin Venäjän käyttäytyminen on siirtänyt sitä takaisin myös Eurooppaan. Yhdysvaltain vaatimukset eurooppalaisille jäsenvaltioille paremmasta puolustuksen itsenäisestä hoidosta eivät ole kantautuneet kuuroille korville ja usea maa on nostanut puolustusbudjettiaan ja miettinyt puolustuksellisia ratkaisujaan uudestaan.
Nato ja EU
Natoon kuulu kaikkiaan 30 jäsenmaata, joista EU:n jäsenvaltioita on 21. Naton muut jäsenvaltiot ovat: Norja, Iso-Britannia, Albania, Turkki ja Euroopan ulkopuolelta Yhdysvallat ja Kanada. Vain kuusi EU maata (Suomi, Ruotsi, Itävalta, Kypros, Irlanti ja Malta) eivät ole jäseniä mutta kuitenkin Naton rauhankumppaneita. Naton rauhankumppaneita on kaikkiaan 20 maata, joiden joukossa mm. Venäjä, Valko-Venäjä, Georgia ja Ukraina.
Nato ja EU ovat sopineet keskinäisestä yhteistyöstä ja työnjaosta. Nato on säilynyt jäsenmaidensa tärkeimpänä puolustusratkaisuna, ja EU:n puolustusyhteistyö on keskittynyt kriisinhallintaan ja puolustusteollisen yhteistyön kehittämiseen. Nato voi tukea EU:n kriisinhallintaa asettamalla joukkoja ja voimavaroja sen käyttöön. Naton ja EU:n yhteistoimintaa hankaloittavat jäsenmaiden toisistaan poikkeavat jäsenyydet ja intressit sekä Kreikan ja Turkin väliset erimielisyydet. Viime vuosina Naton ja EU:n keskinäistä yhteistyötä on kehitetty monilla aloilla. Suomessa on liputettu useiden poliitikkojen toimesta ns. EU-armeijan puolesta. Kehityskulku ei ainakaan tällä hetkellä tue sellaista. Naton asema pääosana EU-maiden sotilaallista puolustusratkaisua on muuttumaton.
OSCE (= ETYJ) on lyhenne: Organization for Security and Co-operation in Europe. Siinä on mukana kaikkiaan 57 valtiota ja se perustettiin kylmän sodan aikana lännen ja idän välistä vuoropuhelua varten.
Huom! Alla oleva kuva siltä osin vanhentunut, että Iso-Britannia kuvataan EU:n jäsenvaltiona. Lisäksi Montenegro ja Pohjois-Makedonia ovat Naton jäsenmaita.
Kreikka ja Turkki
Kyseisillä mailla on tunnetusti huonot välit. Näin on jatkunut kautta vuosisatojen. Siitä huolimatta molemmat ovat Naton jäsenmaita, ja Nato on kyennyt operoimaan näiden kahden riitapukarin kanssa. Turkki on Erdoganin aikakaudella erkaantunut länsimaista, ja tilanne on siltä osin huolestuttava. Tätä voidaan pitää ns. jäätyneenä konfliktina, jonka kanssa on opittu elämään. Mahdollisen sotilaallisen konfliktin sattuessa ja eskaloituessa runsaammaksikin voimankäytöksi, on Suomi EU-jäsenyyden kautta jo puolensa valinnut. Kreikka on jäsenvaltio, Turkki ei. Se ei tarkoita, että Suomi automaattisesti hyväksyisi kaiken mitä Kreikka tekisi tällaisessa kriisissä. Mikäli maiden välille eskaloituisi sen luokan kriisi, jossa toinen tai molemmat maat vaatisivat 5:nen artiklan käyttöönottoa, jäisi edelleen muille jäsenmaille vapaus määritellä millä tavoin ne tukisivat osapuolia. Epäilemättä tällainen tilanne johtaisi, ei pelkästään Naton, vaan myös EU:n sisällä suuren mittaluokan kriisin. Nato ei siis olisi missään nimessä ainoa organisaatio, joka tällaista skenaariota joutuisi selvittämään ja ratkomaan.
5:s artikla vs. Lissabonin sopimus
Naton suurimpana hyötynä jäsenvaltioille pidetään sen 5. artiklaa eli ns. turvatakuita. Se määrittää jäsenvaltioiden velvoitteen puolustaa muita jäsenvaltioita. Sen mukaan aseellinen hyökkäys jotakin Naton jäsenvaltiota vastaan katsottaisiin hyökkäykseksi kaikkia liiton jäsenvaltioita vastaan. Naton 4. artikla määrää, että näistä velvoitteista maat neuvottelevat keskenään.
Viidennen artiklan perusteella on koko puolustusliiton historiassa myönnetty vain yksi turvallisuustakuu. Jäsenvaltiot myönsivät sen Yhdysvalloille 11. syyskuuta 2001 terrori iskun jälkeen, joka tuhosi kaksi World Trade Centerin tornia sekä osan Pentagonia. Nato käynnisti tämän jälkeen kaksi yhteistä operaatiota 5. artiklan nojalla: Operaatiot Eagle Assist ja Active Endeavour.
EU-jäsenvaltiot ovat neuvotelleet Lissabonin sopimuksessa Naton 5. artiklaa velvoittavammasta turvallisuustakuusta, jossa maat sitoutuvat antamaan kaikkea käytettävissä olevaa apuaan toiselle jäsenvaltiolle. Lissabonin sopimus ei kuitenkaan tarkoita, että jäsenvaltion pitäisi antaa sotilaallista apua, vaan se voi olla muutakin. Ranska pyysi EU:n turvatakuita Lissabonin sopimuksen mukaisesti v.2015 Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Suomi toteutti tukensa lisäämällä miehistöä 160 henkilöllä Libanonin UNIFIL operaatiossa ja näin vapautti ranskalaisia joukkoja sen omaan käyttöön.
Naton turvatakuiden toimivuutta ei ole siis mitattu kunnolla konkreettisesti tähän päivään asti. On perusteltua esittää erilaisia arvioita siitä mitä tapahtuisi, mikäli jokin jäsenvaltio niitä vaatisi. Vastausta emme tiedä. On kuitenkin tosiasia, että turvatakuut ovat toimineet ainakin omalta osaltaan pidäkkeenä sille, että sen toimivuutta ei ole jouduttu testaamaan. Se antaa tiettyä painoarvoa mutta ei ole tae tulevasta. Yleinen näkemys on kuitenkin, että turvatakuiden pettäminen tositilanteessa veisi pohjan koko Natolta ja hajottaisi sen, täten jäsenmailla ei ole varaa olla antamatta apua jossain muodossa toisilleen. Venäjän masinoimat hyökkäykset Georgiaa (2008) ja Ukrainaa (2014) kohtaan osoittivat kouriintuntuvasti, että 5:s artikla tosiaan koskee vain ja ainoastaan jäsenvaltioita. Ei rauhankumppaneita, joita molemmat maat olivat ja ovat. Tämä on myös hyvä pitää mielessä.
Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksen kirjoituksessa on arvioitu Lissabonin sopimusta puolustusvoimien näkökulmasta. Siinä todetaan:
”Avunantovelvoitteeseen kuuluva lupaus ulkopuolisesta avusta kriisitilanteessa lisää Suomen puolustuksen uskottavuutta, vaikka velvoite onkin sisällöltään avoin, tosin EU-turvatakuiden toimeenpano ilman Nato-resursseja ja rakenteita on ongelmallista. Jotta EU-maat kykenisivät panemaan toimeen avunantovelvoitteensa, olisi niiden mitä todennäköisimmin tukeuduttava Natoon.”
Kustannukset
Julkisuudessa on esitetty laskelmia, joiden mukaan jäsenkustannus olisi n.40-50milj/vuosi. Tämä neuvotellaan jäsenyysneuvottelujen yhteydessä mutta suuntaa antava arvio saadaan vertaamalla sitä esim. Norjaan, joka on väkiluvultaan ja BKT:aan lähellä Suomea. Tämä kustannusarvio sisältää n.100 suomalaista esikuntaupseeria Naton esikuntiin. Kustannukset tulisivat katettavaksi nykyisistä puolustusmenoista. Kustannuslaskelmissa on otettava huomioon myös ne taloudelliset hyödyt, joita Suomi saisi jäsenyyden kautta yhteisistä budjeteista, investointiohjelmasta ja muista yhteiseen puolustukseen liittyvistä synergiaeduista
Naton tavoitetaso, ei siis vaatimus (kuten usein virheellisesti luullaan) on, että sen jäsenvaltiot käyttävät 2 % BKT:sta puolustusmenoihin. Suomen nykyinen taso Naton laskutavalla on n.1.7 %. HX ja Laivue 2020 hankkeet vievät tulevien 10 v aikana meidät yli 2 % rajan. On syytä huomioida, että pääosa jäsenvaltioista on jäänyt kyseisen 2 % alle jo vuosikausia. Tästä USA:n presidentit ovat ainakin jo Obaman ajoista soimanneet muita jäsenvaltioita – ja aiheesta, Läntinen-Eurooppa on siirtänyt vastuutaan puolustusmenoistaan USA:n harteille. Trumpin retoriikka oli tässä omaa luokkaansa mutta ei ole odotettavissa, etteikö presidentti Biden jatkaisi samalla linjalla, tosin vähemmän värikkäin sanankääntein. USA:n koventuneen linjan ansiosta ja samanaikaisen Venäjä suhteiden heikkenemisen vuoksi, useimmat jäsenvaltiot ovat kasvattaneet puolustusbudjettiaan ja lisänneet hankintoja. Esimerkiksi Ruotsi aikoo kasvattaa puolustusmenoja 40 % vuosina 2021–25. Tämä olisi 2,6 miljardin euron korotus nykyiseen verrattuna. Yksinään korotussumma on liki sama kuin Suomen koko puolustusbudjetti!
Järjestelmät, kalusto ja joukot
Puolustusvoimien johtamisjärjestelmät, kalusto, taktiset merkit jne. ovat jo nyt Nato standardein toteutettu. Harvoja poikkeuksia maavoimien osalta on piirujärjestelmä. Meillä tykistö käyttää 6000 piirunasteikkoa kun Natolla on käytössä 6400 jakoinen. Käytännön tasolla Suomen puolustusvoimat on ollut täysin Nato yhteensopiva jo vuosikausia. Mikäli päätös jäsenyydestä tulisi, siirtymä olisi helppo ja nopea. Nato organisaatioihin tarvittaisiin n.100 uutta esikuntaupseeria. On huomattavaa, että Suomi on Nato-yhteensopivampi jo nyt, kuin monet Naton jäsenmaat!
Puolustusvoimat on jo vuosien ajan harjoitellut yhdessä Naton kanssa, sekä osallistunut erilaisiin Nato johtoisiin kansainvälisiin operaatioihin. Käytännöntason toiminta on siis myös tuttua meille.
Nato toisi myös puolustusvoimille hyötyä hankintoihin, resursseihin, ylläpitoon ja huoltoon liittyvissä asioissa. Jäsenyys parantaisi pääsyä tiedustelutietoon ja muuhun informaatioon. On hyvä huomata, että Venäjä vastikään irtaantui Open Skies sopimuksesta, jonka nojalla Suomi on voinut tehdä tarkastuslentoja Venäjän alueella. Sopimus oli Suomelle erittäin tärkeä ja tältä osin tilanteemme on heikentynyt selvästi, koska meillä ei ole omia tiedustelusatelliitteja.
Suomi ei joutuisi vastaanottamaan alueelleen sen kummemmin vieraita joukkoja, tukikohtia kuin ydinaseitakaan ilman omaa tahtoa. Nato huomioi jäsenmaidensa hyvin perustellut erityisvaatimukset ja sopii poikkeavista järjestelyistä. Kylmän sodan aikana Norja ja Tanska kieltäytyivät ottamasta vastaan rauhan aikana pysyviä joukkoja tai ydinaseita alueelleen, eikä se aiheuttanut vastalauseita tai sanktioita Naton taholta.
Asevelvollisuus ja maanpuolustushenki
Nato ei määrittele millään tavoin sitä, miten sen jäsenvaltion tulee ratkaista armeijansa kokoaminen. Jäsenillä on hyvinkin erilaisia järjestelmiä aina Suomen kaltaisesta yleisestä asevelvollisuudesta, aina ammattiarmeijaan asti. Reserviupseeriliiton linja on tässä suhteessa selkeä, yleinen asevelvollisuus (miten sitten sitä ikinä kehitetäänkin lähitulevaisuudessa) on se pohja, jolle Suomen puolustus on tutkitusti parasta rakentaa. Olimme sitten Naton jäseniä tai ei, ammattiarmeija ei ole Suomelle toimiva ratkaisu. Nato myös edellyttää, että jäsenvaltiolla on todellinen ja uskottava puolustuskyky. Tästä selkeänä poikkeuksena Islanti. Lisäksi Baltian maat tukeutuvat ilmavoimien osalta Natoon ja merivoimien kyvykkyys on myös heikko. Baltian maat ovat laittaneet omat panostuksensa maavoimiin.
Suomessa on mm. entinen pv:n komentaja Hägglund esittänyt epäilyjä, että mahdollinen jäsenyys laskisi maanpuolustushenkeä ja halukkuutta suorittaa asevelvollisuus. Tämän ajattelun taustalla on se, että sodan syttyessä kansa kuvittelisi Naton hoitavan taistelut puolestamme! Tämä on niin virheellinen kuin myös vaarallinen ajatustapa, koska Nato nimenomaa edellyttää jäseniltään uskottavaa, omaa puolustusta. Laajamittaisella, oikean informaation jakamisella voidaan vaikuttaa tähän ennaltaehkäisevästi. Siinä esim. Maanpuolustusjärjestöillä on oma, merkittävä tehtävänsä. Virossa maanpuolustustahto on ollut Nato jäsenyyden myötä vahvassa kasvussa ja on tätä nykyä Euroopan kärkitasoa yhdessä Suomen kanssa.
Muiden sodat ja varusmiehet
On esitetty väitteitä, että Suomi voisi joutua mukaan taisteluihin, joihin se ei halua mukaan. Varusmiehiämme lähetettäisiin ulkomaille sotimaan ilman omaa tahtoaan.
Naton päätöksentekomalli ei tue tätä väitettä. Yksittäisellä jäsenvaltiolla voi katsoa olevan Naton neuvostossa paljon valtaa, sillä päätöksenteon on tapahduttava yksimielisesti. Jäsenmaa voi myös tarvittaessa pidättäytyä päätöksen ulkopuolella, jolloin se ei estä päätöksenteon syntymistä. Päätöksentekoon osallistuneet tai pois jättäytyneet voivat myös olla osallistumatta itse päätöksen seurauksena tapahtuvaan toimintaan. Jäsenmaa ei kuitenkaan saa toimia Naton päätöksiä vastaan.
Päätöksen tekevät aina poliittiset päättäjät, eivät sotilaat. Suomi on jo usean vuoden aikana osallistunut kumppanuusmaana useisiin Nato-johtoisiin operaatioihin. Jäsenyys ei tässä mielessä toisi uutta vallitsevaan tilanteeseen. Kulloiset poliittiset voimasuhteet varmasti vaikuttaisivat siihen, mikä olisi ns. poliittinen paine tehdä osallistumispäätös. Kyseinen ”paine” on kuitenkin meillä myös nykyisessä tilanteessa E-jäsenyyden ja laajamittaisen Nato yhteistyön kautta. Naton jäsenmaita on jättäytynyt pois eri operaatioista, eikä niitä ole rankaistu tai muutoin syrjitty kyseisen ratkaisun jälkeen. Tästä esimerkkeinä mm. Nato-operaatiot Afganistanissa ja Libyassa. Suomi on mukana Afganistanissa ja Ruotsi oli lisäksi Libyassa, vaikka kumpikaan ei jäsenmaa olekaan.
Liittoutumisesta aiheutuvat kansainväliset velvoitteet olisivat hoidettavissa, kuten nykyisinkin, näihin tehtäviin halukkaista reserviläisistä ja palkatusta henkilöstöstä kootuin joukoin. Varusmiespalvelustaan suorittavia suomalaisia sotilaita ei tulevaisuudessakaan lähetetä kansainvälisiin operaatioihin.
Pohjoismainen yhteistyö Naton vaihtoehtona
Aihetta käsitteli viimeksi 09.02.21 Ulkopoliittisen instituutin tutkija Matti Pesu Iltalehden artikkelissa. Yhteistyö Ruotsin ja muiden pohjoismaiden (jotka ovat siis Naton jäseniä) kanssa saa kansan, sekä poliitikkojen enemmistön tuen. Vanhempitutkija Pesu kuitenkin toteaa:
” Pohjoismainen puolustusyhteistyö ei ole muiden yhteistyömuotojen korvike, vaan se täydentää esimerkiksi Yhdysvaltain kanssa tehtävää yhteistyötä sekä Nato-kumppanuutta. Pohjoismainen yhteistyö onkin syytä nähdä osana laajempaa euroatlanttista puolustusta, ei pelkästään Pohjoismaita palvelevana toimintana.”
Norja ja Tanska tuskin alkavat sopimaan erillistä puolustusliittoa Suomen ja Ruotsin kanssa, koska ovat jo Naton jäseniä. Ruotsin nykyinen, juuri päivitetty lainsäädäntö sallii vain rauhanajan yhteistyön – ei varsinaista sotilasliittoa Suomen kanssa. Ruotsin valtiojohto ja puolustusvoimien johto eivät usko EU:n turvalausekkeen tuovan suojaa Suomelle ja Ruotsille.
“Vaikka olemme YK:n ja Euroopan unionin ja sen solidaarisuuslausekkeen jäseniä, emme voi laskea sen varaan, että ne ovat auttamassa meitä vihamielisessä tilanteessa päivästä yksi alkaen. Meidän Pohjoismaissa, etenkin suomalaisten ja ruotsalaisten, jotka emme ole puolustusliiton jäseniä, täytyy pystyä huolehtimaan itsestämme päivien, viikkojen ja ehkä jopa kuukausien ajan. Se on asetelma, jossa elämme ja tulemme luultavasti elämään vuosia tästä eteenpäin, ilmavoimien esikuntapäällikkö Persson arvioi.” (IL 17.2.2021)
Puolustusministeriö viestitti Instagramissa 16.2:
”Pohjoismainen puolustusyhteistyö tulee nähdä laajana kokonaisuutena, jota tukevat myös läheiset kahdenkeskiset suhteemme, sekä viime syksynä aloitettu Suomen, Ruotsin ja Norjan kolmikantayhteistyö. Tiivis kansainvälinen puolustusyhteistyö vahvistaa Suomen puolustuskykyä”
Lausumasta voidaan vetää muutamia johtopäätöksiä. Yhteistyötä tarvitaan, yksin on vaikea pärjätä. Kansainvälinen yhteistyö nimenomaa vahvistaa puolustuskykyä. En näe syytä miksi lausumaa ei voi laajentaa koskemaan myös Naton kanssa tehtävää harjoitustoimintaa koskevaksi.
Venäjä
Viimeinen ja selkeästi vaikein, sekä spekulatiivisin kysymys on Venäjä ja sen reaktio, mikäli Suomi päättäisi liittyä Naton jäseneksi. Eräistä asioista vallitsee asiantuntijapiireissä konsensus, osaan asioista on perustellusti erilaisia näkemyksiä. Ainoa fakta lienee vanha totuus, että Moskovasta löytyy tähän se ainoa lopullinen totuus.
Edellä mainittu Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Matti Pesun haastattelu antaa hyvän pohjan tämänkin aiheen käsittelyyn. Lisättäköön, että myös useampi poliitikko, turvallisuuspolitiikan asiantuntija (siviili- ja sotilashenkilö) on aiemmin viimeisen vuoden aikana puhunut samansuuntaisesti kuin Pesu.
”Pesu esitteli eduskunnassa kolme Suomen lähialueen turvallisuustilanteeseen vaikuttavaa dynamiikkaa:
1) Venäjän puolustuksellinen aggressiivisuus, jota se harjoittaa kokonaisvaltaisesti eri välineitä käyttäen. Pääasiallinen tavoite on pidäkkeen vahvistaminen, mutta Moskova pyrkii myös mahdollisuuksien mukaan heikentämään läntistä yhteisöä ja sen jäseniä.
2) Naton pelote- ja rauhoittamistoimet Baltiassa ja Puolassa. Liittokunta päätti Varsovan huippukokouksessaan perustaa Itämeren alueelle niin kutsutut eteen työnnetyn läsnäolon joukot, jotka ovat kooltaan pieniä noin 1500 sotilaan toimintakykyisiä taisteluosastoja. Balttien ja Puolan omia kykyjä täydentävät monikansalliset johtovaltioiden ympärille rakentuvat osastot. Ne toimivat alueella niin kutsuttuna ansalankana, jonka tarkoitus on saada aikaan laajempi Naton puolustusoperaatio, mikäli maihin kohdistuu sotilaallinen aggressio.
3) Suomen ja Ruotsin integroituminen läntiseen puolustusjärjestelmään puolustusyhteistyön kautta. Maat ovat sotilasliittoon kuulumattomia, mutta EU-jäsenyyden, tiiviin turvallisuuspoliittisen dialogin ja yhteistoimintakykyä luovan harjoitteluyhteistyön myötä maat ovat myös puolustuksellisesti osa läntistä turvallisuusjärjestelmää myös Itämeren alueella.
Pesu siis arvioi ulkoasiainvaliokunnan kuulemisessa, että Suomi on osa läntistä puolustusta. Hallituksen selonteossa kiitellään Naton läsnäoloa Itämeren alueella ja arvioidaan sen lisänneen vakautta. Naton Baltiaan virittämä ansalanka lisää niin Sanna Marinin (sd) hallituksen kuin ulkopoliittisen instituutin tutkijan Pesun mielestä Suomen turvallisuutta.”
Eduskuntapuolueilla on turvallisuudesta julkisuudessa annettujen lausuntojen perusteella yhtenäinen näkemys Venäjän suhteen. Eroavaisuudet syntyvät siinä, miten tähän heikentyneeseen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen Venäjän kanssa tulisi reagoida. Tähän ei varmasti ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta, paitsi se Moskovan kanta.
Laajasti hyväksytty näkemys on, että oli Suomi Naton jäsen tai ei, niin Itämeren alueella syntyvän konfliktin sattuessa (esim. Venäjän aggressio Baltian maita kohtaan) olisimme joka tapauksessa konfliktin osapuoli, halusimme tai emme. Mikäli Venäjällä olisi sotatoimia Virossa, olisi Venäjällä tarve turvata Pohjoinen selusta (Suomen etelärannikko). Myös Nato mailla olisi intressi käyttää Suomen aluetta sotatoimiin Viron auttamiseksi. Lienee hyväksyttävää todeta, että Suomi ei ilman siihen kohdistuvaa voimankäyttöä anna aluettaan Venäjän joukkojen haltuun.
Natolle Suomi voisi sanoa tilanteen mukaan kyllä tai ei. Kunnioittaisiko Nato Suomen ratkaisua vastauksen ollessa kieltävä, jää spekulatiiviseksi. On syytä olettaa, että ainakin Suomen ilmatilaa vähintäänkin loukattaisiin. On syytä muistaa, että Suomi on solminut Naton kanssa isäntämaasopimuksen, joka mahdollistaa (ei velvoita) tuen antamisen Naton operaatioiden, harjoitusten ja vastaavien sotilaallisen toiminnan toteuttamista varten. Tämä mahdollistaa esim. Nato tukikohtien ja joukkojen sijoittamisen Suomeen. Ruotsilla on vastaava sopimus Naton kanssa.
On myös olemassa koulukunta, joka uskoo, että Suomi voisi em. tilanteessa jäädä konfliktiin ulkopuolelle, mikäli se ei kuulu mihinkään sotilasliittoon. Tämä ajatusmalli ei ole saavuttanut laaja hyväksyntää asiantuntijoiden ja poliitikkojen keskuudessa, vaikka näistä ryhmistä heitäkin löytyy.
Toinen merkittävä seikka on Venäjän välitönreaktio, mikäli Suomi ilmoittaisi hakevansa jäsenyyttä. Mikä olisi se Venäjän reagoinnin taso, on se missä näkemykset eroavat. Keinovalikoimana olisi ainakin: Nootti, informaatio-operaatiot, kyberisku, kauppapakkoteet, Venäjällä asuviin suomalaisiin kohdistuvat toimenpiteet ja äärimmäisenä sotilaallinen aggressio.
Kuten nähdään, valikoima on runsas ja niiden haitta-arvo on lievästä aina sodanuhkaan asti. Vaikeimmin arvioitava asia on se mitä, miten ja kuinka kauan Venäjä kohdistaisi toimenpiteitä Suomea kohtaan. Arvioni on, että tuskin pelkkää noottia mutta en myöskään usko sodan uhkaan sotilaallisella aggressiolla. Muita mainittuja asioita pidän todennäköisenä muodossa tai toisessa. Osa kestoltaan lyhyempiaikaisina, osa jatkuvina. Olisi todennäköistä, että Venäjän toimet keskittyisivät nimenomaa hakuprosessin ja varsinaisen jäsenyyden väliseen ajankohtaan. Tuolloin 5:nen artiklan turvatakuut eivät ole voimassa ja toimilla pyrittäisiin luomaan suomalaisten keskuuteen Nato kielteistä ilmapiiriä. On täysin spekulatiivista olisiko Natolla ja sen jäsenmailla halukkuutta nopeuttamaan jäsenyysprosessia. Kuten aiemmin on todettu, yksikin jäsenmaa voi estää sen.
Tosin on syytä myös todeta, että Venäjä on käyttänyt Suomea ja muita maita kohtaan jo vuosikausia listalla mainittuja asioita. Tilanne ei siis olisi uusi, mutta niiden intensiteetti voisi olla runsaampi. Baltian ja Itä-Euroopan maiden liittyessä Natoon, Venäjä tyytyi verbaaliseen uhitteluun. Toki Nato tuli myös Venäjää vastaan. Tuolloin esim. Vieraiden joukkojen sijoittamiseen liittyvissä asioissa, joista on sittemmin riidelty.
Taloudellisten pakotteiden merkittävyys on yksi näkökulma. Suomen tavaraviennistä Venäjän kaupan osuus oli v.2020 n.5 % ja palveluviennistä 3 %. Viennin arvo (2019) ollessa n.3,6 mrd€. Tuonnin osuudet 10 % (tavarat) ja 2 % (palvelut), arvo n.9 mrd €. Tarkempaa tietoa viennin ja tuonnin rakenteesta ja kehityksestä löydät täältä.
Suomi on edelleen Venäläisten ohjusten maalina ja viime aikoina Venäjä on lisännyt joukkojaan maidemme rajojen lähettyvillä olevissa varuskunnissa. Tämä tilanteessa, jossa emme ole aktiivisesti hakemassa jäsenyyttä, mutta muiden länsimaiden tavoin, välit ovat Krimin valtauksen jälkeen siirtyneet asteittain huonompaan suuntaan keskenämme. Venäjästä ei voi puhua demokraattisena valtiona, jossa olisi puolueeton ja riippumaton oikeuslaitos – ainakaan länsimaisin standardein.
Presidentti Niinistö on todennut mm.2017, että Suomi voi hakea Naton jäsenyyttä, jos Suomen turvallisuuspoliittinen tilanne vaikeutuu voimakkaasti:
”Jos spekuloida täytyy, niin jos kävisi niin, että syystä tai toisesta Venäjän ja Euroopan unionin välit kriisiytyisivät, jolloin Venäjä alkaisi ymmärtää, että Euroopan unioni ja sen jäsenmaat, Suomi mukaan lukien, on samanlainen vihollinen kuin Nato, niin silloin jos me joutuisimme tällaiseen tilanteeseen jolloin me tavallaan olemme sen leiman otsaamme saaneet – se on siihen lyöty – niin silloin me joutuisimme kyllä miettimään minusta hyvin vakavasti Nato-jäsenyyttä, jos se etu, joka meillä tavallaan tällä hetkellä on, olisi menetetty.”
Mikä on sitten se piste, jossa tilanne on kriisiytyisi riittävästi ja leima lyötäisiin otsaamme? Tätä ei ole julkisuuteen tarkemmin lausuttu. Ulkoministeri Lavrov uhkasi 12.2.21 katkaista Venäjän yhteydet Euroopan Unioniin. Lavrov lisäsi myös; ”Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan”! Retoriikka oli kovaa ja nähtäväksi jää, jääkö se vain puheisiin. Se on varmaa, että sotatilanteessa hakemuksen jättäminen ja turvallisuustakuun havittelu on jo myöhäistä. Presidentti Niinistö on toki todennut, että tällaisessa tilanteessa voisi syntyä muita ”luonnollisia liittoutumia”. Täysin mahdollista ja siitä, onko Suomella jotain kahdenvälisiä ”kassakaappisopimuksia” ei luonnollisesti julkisuuteen huudella.
Suomen turvallisuushaaste on kiistatta Venäjä! Ilman sitä emme sotilaallisia kumppaneita tarvitsisi, mutta sen vuoksi Suomen on täytynyt historiassaan useasti turvautumaan liittolaisiin tai vieraan vallan apuun. Tämä ei ole muuttunut miksikään. Kysymys kuuluukin: Onko Nato se liittolainen, jonka jäseneksi liittymällä saamme niin vahvan kumppanin rinnalle, että se toimii pidäkkeenä meitä kohtaan tehtävälle aggressiolle? Vai olisiko joku muu kumppanuussuhde, joka tarjoaisi saman turvan? Kuinka huonoksi nykyisen turvallisuuspoliittisentilanteen on kehityttävä, että sotilaallisesta liittoutumisesta tulee välttämätön hyve ja tarve? Vaihtoehtoja ei liiaksi ole, Historia on osoittanut, että yksin emme pärjää, vaikka yksin meidän on valmistauduttava pärjäämään tilanteessa kuin tilanteessa!
Suomen Reserviupseeriliitto on todennut vuoden 2016 liittokokouksessa hyväksytyssä julkilausumassa, että Suomen mahdollisella Nato-jäsenyydellä olisi positiivinen vaikutus sotilaalliseen suorituskykyymme. Itse Nato-jäsenyyteen tai ylipäätään sotilaallista liittoutumista kohtaan liitolla ei ole virallista kantaa. Toivon, että kirjoitus herättää liittomme jäsenissä aktiivista mutta asiallista keskustelua koskien Natoa, sotilaallista liittoutumista ja RUL:n asemaa osana puolustuspoliittista keskustelua.
Jyri Vilamo – majuri res.
Suomen Reserviupseeriliitto – Liittovaltuuston varapuheenjohtaja
Taustaluettavaa kiinnostuneille:
Ulkoasianministeriölle tehty selvitys Nato jäsenyyden vaikutuksista:
https://finlandabroad.fi/web/nato/suo-mi-ja-nato
Turvallisuuspoliittista pohdintaa:
https://ulkopolitist.fi/2020/04/08/maanpuolustustahto-toimii-ulkopoliittisena-tyokaluna/
https://ulkopolitist.fi/2019/11/13/velvollisuus-puolustaa-omaa-maata-on-yha-voimissaan-euroopassa/
https://www.maanpuolustus-lehti.fi/strateginen-kompassi/
EU:n ja Naton suhteista:
https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/172748/YEK_Sirkkola_Matti_JULK.pdf?sequence=1
Lähteitä:
Verkkosivustot: Demokraatti, EVA, Finlandabroad, HS, IL, IS, Kansanuutiset, Maanpuolustus-lehti, MPKK, Puolustusvoimat, EVA, Ulkopolitist, Uusi Suomi, Valtioneuvosto, Verkkouutiset, YLE
Julkaisut: Suomen Kuvalehti, Kylkirauta, Reserviläinen, Suomen Sotilas, Sotilasaikakausilehti
Kirjaudu sisään
Tästä piiri- ja yhdistyssivujen hallintaan. Jäsenrekisteri löytyy Maanpuolustusrekisteristä (yhdistyksille) ja eAsiointipalvelusta (jäsenille).
