Asevelvollisuutta on kehitettävä

maaliskuu 20, 2020   /   rul

Asevelvollisuus ja siihen liittyvät asiat, kuten mahdolliset naisten kutsunnat ja kansalaispalvelus, palveluskelpoisuus ja yhteistuvat ovat olleet paljon julkisuudessa kuluvan vuoden alkupuolella.  Puolustusministeri Kaikkonen nimesi parlamentaarisen komitean 5.3.2020 tehtävänään laatia kuvaus maanpuolustusvelvollisuudesta sekä asevelvollisuuden (ml. siviilipalvelus) ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen nykytilasta 31.10.2021 mennessä. Kansanedustaja Ilkka Kanervan johdolla komitea selvittää lisäksi seuraavia asioita:

  1. Asevelvollisuuden (varusmiespalvelus, reserviaika ja vapaaehtoinen maanpuolustus) ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen kehittämistarpeita.
  2. Kehittämistarpeita siviilipalveluksen ja siviilipalvelusaikana hankitun osaamisen hyödyntämisestä kokonaisturvallisuuden toimintamallin tarpeisiin.
  3. Mahdollisuuksia edistää kutsunnoissa nuorten tietoisuutta maanpuolustusvelvollisuuteen ja yleiseen asevelvollisuuteen liittyvissä asioissa. Selvitetään mahdollisuuksia myös naisia koskeviin kutsuntoihin.
  4. Yleisen koulutusjärjestelmän mahdollisuuksia edistää nuorten tietoisuutta kokonaisturvallisuuteen, maanpuolustusvelvollisuuteen ja yleiseen asevelvollisuuteen liittyvissä asioissa.
  5. Kansalaispalvelusmallin toteuttamismahdollisuudet sekä itsenäisenä vaihtoehtona että yhdessä siviilipalveluksen kanssa muodostettavana kokonaisuutena. Kansalaispalvelusta tarkastellaan asepalvelusta täydentävänä mallina.

Tässä tekstissä tuon esille omia henkilökohtaisia näkemyksiä siitä, mihin suuntaan asevelvollisuutta ja varusmiespalvelusta tulisi kehittää. Kahdenkymmenenseitsemän aktiivisen reserviläistoimintavuoden aikana itselleni on kehkeytynyt yksi pääajatus ja sille kaksi tukijalkaa:

Kokonaisturvallisuus kuuluu meille kaikille! Sen tukijalkoina tulisi olla yleinen, myös naisia koskeva ase-/kansalaispalvelus ja reserviläisarmeija.

Asevelvollisuutta tulisi kehittää monin osin. Yksi fakta on, että reilun kymmenen vuoden kuluttua  ikäluokkien pienentyessä miehet eivät enää riitä ylläpitämään nykyisiä koulutusmääriä, ainakaan sillä prosenttimäärällä miehistä, jotka suorittavat palveluksen loppuun asti (noin 2/3 ikäluokasta). Vapaaehtoisten naisten lukumäärään tulisi kasvattaa nykyisestä reilusta tuhannesta aina neljääntuhanteen, jotta ero kyetään korvaamaan. Ellemme tee järjestelmäämme rakenteellisia muutoksia en usko, että tuota kasvua tapahtuu.

Alle olen kuvannut mallini, jolla asioita tulisi kehittää eteenpäin.

  1. Kutsunnat laajennetaan koskemaan myös naisia. Todennäköisesti tämä tapahtuu ensin vapaaehtoispohjalta, eikä ainakaan aluksi velvoitteena. Lakiteknisistä syistä ainakaan nykylainsäädännön aikana naisia ei voida kutsua nimenomaan kutsuntoihin, koska tämä loisi heille silloin myös velvollisuuden joko ase- tai siviilipalvelukseen. Tämä voitaneen kiertää kutsumalla tilaisuutta joksikin muuksi.
  2. Useat kyselyt ovat kiistatta osoittaneet, että naisten tietoisuus kokonaisturvallisuuteen ja puolustuspolitiikkaan liittyvissä asioissa on heikompi kuin miehillä. Tämä ei ole tietenkään naisten syy, vaan järjestelmämme. Kutsuntatilaisuudessa (kutsun sitä tällä nimikkeellä tunnettuuden vuoksi) voitaisiin jakaa tätä informaatiota. Samoin se tarjoaisi yhteiskunnalle mahdollisuuden tarttua vielä kerran aikuistuvaan nuoreen ja ohjata esim. syrjäytymisvaarassa olevia. Lääkärintarkastuksen suorittaminen ja kutsuntatilaisuuden väkimäärän lisäys vaatisi luonnollisesti lisäresursseja ja rahoitusta. Toisaalta yhteiskunta hyötyisi todennäköisesti  alentuneista terveydenhuollon kustannuksista pitkällä aikavälillä.
  3. Seuraava askel on niin sanottu kansalaispalvelusmalli. Jokaisella suomalaisella tulisi olla velvollisuus osallistua tavalla tai toiselle kokonaisturvallisuuden hyväksi. Osa suorittaisi kyseisen palvelun aseellisessa palveluksessa, osa muissa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta hyödyntävissä tehtävissä. Näin koronaviruksen riehuessa on mielestäni sangen uskomatonta, että useimmat ministeriöt ovat aiemmissa lausunnoissa ilmoittaneet, etteivät he näe käyttöä ihmisten osoittamisessa tällaisiin tehtäviin. Olisiko ministeriöiden syytä katsoa asiaa hieman avarakatseisemmin?
  4. Puolustusvoimilla olisi etuoikeus valita ne henkilöt, jotka se katsoo itselleen välttämättömiksi ja tarpeellisiksi suorittamaan asepalvelus. Jatketaan muun muassa palveluskelpoisuuteen liittyvien vaatimusten tehtäväkohtaista eriyttämistä, jotta jokaiselle saadaan niin fyysisen, kuin psyykkisen kunnon kannalta sekä tiedollisen ja taidollisen osaamisen pohjalta mahdollisimman sopiva tehtävä joko aseellisessa, tai kokonaisturvallisuuden muissa tärkeissä tehtävissä.
  5. Palvelus- ja reserviaikaan kohdistuu paljon lukuisia pienempiä ja suurempia kehittämiskohteita. Näitä tulen tarkastelemaan toisessa kirjoituksessa. Nyt fokus keskittyi kutsuntoihin ja palvelukseen astumiseen liittyviin asioihin ylätasolla.

 

Lopuksi: Koko maailmaa koetteleva koronavirus osoittaa hyvin sen, miksi yhteiskunnan tulee olla varautunut hyvinkin erilaisiin häiriötiloihin. Vaikka Suomi onkin moneen muuhun maahan verrattuna varautunut hyvin, kannattaa silti kriittisin silmin tarkastella sitä, olisimmeko voineet tehdä vielä enemmän? Olisiko siitä esimerkiksi hyötyä, että meillä olisi joukko ihmisiä, jotka olisivat saaneet nyt käsillä olevaan kriisiin liittyvää koulutusta osana kokonaisturvallisuutemme kehittämistä? Uskoisin, että kyllä! Itse katson, että yhteiskuntamme ja sen jäsenten tahtotila olisi seuraava: Turvallisuus kuulu kaikille ja kaikkia tarvitaan turvaamaan sitä!

 

 

 

 

 

 

 

Helsingissä 20.3.2020

Jyri Vilamo

Suomen Reserviupseeriliiton liittovaltuuston varapuheenjohtaja

Reserviupseeriliitto

Reserviupseeriliitto

Kirjoitus on Suomen Reserviupseeriliiton julkaisu. Se on vapaasti lainattavissa ja käytettävissä, kunhan kirjoituksen alkuperäinen lähde mainitaan kirjoituksen yhteydessä.