Liiton toiminnanjohtaja Janne Kosonen kirjoitti erittäin hyvän kirjoituksen joukkuepelistä ja vastuutehtävistä https://www.rul.fi/blogit/joukkuepelia-ja-vastuutehtavia/ . Eilen (7.11.2018) julkistetun RUL:n jäsenkyselyn tulokset kirvoittivat omassa mielessäni ikävän ajatuksen siitä, onko kaikilla oma paikkansa joukkueessa selvillä ja ovatko he oikeilla edes paikoilla?
Meidät kaikki RUL:n jäsenet on koulutettu johtajaksi, vieläpä sodanajan tilanteeseen. Ainakin allekirjoittaneella se tarkoittaa mm. sitä, että minun on kyettävä tekemään joukkoni edessä päätöksiä ja ratkaisuja. Lähes poikkeuksetta jopa puutteellisin tiedoin.
Mikä sai minut ajattelemaan, että joukossamme on johtajien lisäksi myös seuraajia? Jäseniltämme kysyttiin Naton liittymisestä. Puolesta oli n. 50%, vastaan 30% mutta kantaansa ei osannut sanoa peräti 20%. Tämä luku on ollut pitkään samalla tasolla. Suomen mahdollisesta jäsenyydestä on kirjoitettu ja sitä on spekuloitu koko 2000-luvun ajan. Näkökantoja puolesta ja vastaan on esitetty sekä käsitelty mediassa runsaasti. Miksi oman kannan muodostaminen on niin vaikeaa? Jäsenkyselyn perusteella etenkin nuoret (alle 35v.) aprikoivat muita enemmän.
Tilanne muuttuu vielä mielenkiintoisammaksi, kun esitetään jatkokysymys: ”Mikäli Ruotsi liittyisi Natoon, pitäisikö Suomenkin”. Prosentit muuttuvat seuraavasti; 68% kannattaa, 18% vastustaa ja 13% ei osaa sanoa. Itse luen näitä lukuja siten, että viidennes vastaajista on seuraajia, ei johtajia.
Provosoiduitko? Hyvä! Niin oli tarkoituskin. Totuus ei tietenkään ole näin yksinkertainen kuin esitin ja muitakin syitä on. Toivon, että kirjoitukseni herättää keskustelua ja ennen kaikkea toimintaa ottaa asioista selvää. Tietoa on kyllä tarjolla Natosta kuin muistakin aiheista, joista koet epätietoisuutta. Oma toiveeni on, että seuraavassa jäsenkyselyssä ”en osaa sanoa” vastausten lukumäärä olisi pudonnut selkeästi tuosta 20% tasosta jossa se on ollut jo pitkään.
Katajanokan Kasinolla järjestettiin 7.11.2018 esitelmätilaisuus, jossa tietoa oli tarjolla. Kenraalisali oli liki täynnä, paikalla n. 130 kuulijaa. Oma havaintoni oli kuitenkin, että nuoria (alle 35v.) oli paikalla vain noin puolen tusinaa. Miksi näin? Eikä nuoriso jaksa kuunnella ns. kovaa asiaa 1,5h paikallaan? Tilaisuus alkoi klo 18.00, joten ns. päivämenot eivät olleet esteenä? Liiton johtoon kuuluvana tunsin piston sydämessä. Miksi emme tavoita nuorempia reserviupseereita? Jäsenkysely ja arjen oma havainto vahvistivat tätä asiaa. Mitä voisimme tehdä paremmin tässä suhteessa?
Oma ehdotukseni on: Liitto alkaa tekemään tietoiskutyyppisiä 1-2 minuutin pituisia videoita Youtubeen käytettäväksi sosiaalisen median eri kanavissa. Yhdessä klipissä keskitytään kerralla yhteen kysymykseen. Saman aihepiirin ympäriltä voi olla useita klippejä. Oli sitten kyseessä Nato, aselaki tai mikä tahansa muu aihe, niin liiton tehtävänä on kehittää ja ylläpitää jäsenistön tietoisuutta maanpuolustukseen liittyvissä asioissa. Tähän työhön voivat joukkueessamme osallistua kaikki!
Jyri Vilamo – majuri res
Liittovaltuuston vpj
Reserviupseeriliitto
Kirjoitus on Suomen Reserviupseeriliiton julkaisu. Se on vapaasti lainattavissa ja käytettävissä, kunhan kirjoituksen alkuperäinen lähde mainitaan kirjoituksen yhteydessä.
Haminassa päättyi elokuun puolessavälissä Maavoimien reserviupseerikurssi 264 – Liekki. Päättäjäispäivänä sekä koulun että reserviupseerikurssin johtaja korostivat, että RUK:n tärkein tavoite
Viime sotiemme veteraaneja on tällä hetkellä elossa vain noin tuhat. Olemme siis vääjäämättömästi siirtymässä veteraaniajasta perinneaikaan. Merkkinä tästä on sekin,
Liittovaltuuston puheenjohtaja Jyri Vilamo luo katsauksen järjestöjen saamaan valtion tukeen. Olemme yhdessä majuri res. Jukka Rusilan kanssa jo vuodesta 2017
Käytämme sivustolla evästeitä, joista muodostuu EU:n Tietosuoja-asetuksen tarkoittama henkilörekisteri, jonka rekisterinpitäjä on Suomen Reserviupseeriliitto. Evästeet ovat pieniä, selaimeen tallennettavia tiedostoja, joita ilman käyttäjää ei pystytä sivustolla yksilöimään.
Tästä näkymästä hyväksytään tai hylätään eri tyyppisiä evästeitä erikseen. Suostumuksen voi milloin tahansa peruuttaa ja hyväksyntä on voimassa enintään 7 vrk ajan.
Välttämättömät evästeet
Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, joita sivun tavanomainen käyttö edellyttää. Tällä sivustolla välttämättömiä evästeitä käytetään ainoastaan siihen, että tekemäsi valinnat hyväksytyistä tai hylkäämistäsi evästeistä voidaan muistaa.
Kolmannen osapuolen evästeet
Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.
Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!