Ampuma-aselaki mahdollistaa reserviläisten ampumatoiminnan jatkumisen

lokakuu 11, 2018

Valtioneuvosto hyväksyi kokouksessaan torstaina 11.10. esityksen ampuma-aselaista. Kyse on EU:n ampuma-asedirektiivin täytäntöönpanosta. Pitkään valmisteltu lakiesitys herätti paljon keskustelua reserviläisten keskuudessa, koska prosessin aikaisemmissa vaiheissa esitettiin merkittäviä, EU:n asedirektiiviin sisältymättömiä rajoituksia nykyiseen ampumatoimintaan.

– Ampumaharrastajien ja -järjestöjen sekä ministeriöiden ja poliittisten päättäjien yhteistyöllä lakiesitystä saatiin muutettua niin, että reserviläisten monipuolinen ampumatoiminta voi jatkua liki entiseen tapaan. Aselakiin vaikuttaminen on ollut yksi viime vuosien tärkeimmistä edunvalvontatehtävistä. On hienoa huomata, että perustellut näkemyksemme reserviläisten ampumatoiminnan merkityksestä maanpuolustuksellemme on ymmärretty, toteaa RUL:n puheenjohtaja Mikko Halkilahti.

Ampuma-aselakiesitykseen tehtiin lausuntokierroksen jälkeen mm. RUL:n esityksestä useita muutoksia. Keskeiset muutokset löytyvät SM:n sivuilta.

Yhteisöluvat ja reserviläispoikkeus

Reserviläisten ampumatoiminnan kannalta lakiesityksen tärkeimpiä asioita ovat mm. yhteisöluvat ja reserviläispoikkeus. Lakiesityksen mukaan edelleen on mahdollista saada A-luokan ampuma-aseille (tyypillisesti puoliautomaattiaseet normaalikokoisilla lippailla) yhteisölupia. Ampumaurheilukoulutukseen lupia voidaan jatkossakin myöntää yhteisöille tai säätiöille, jotka järjestävät näillä aseilla koulutusta. Näin ollen esimerkiksi reserviläisyhdistykset voivat saada lupia sovelletun reserviläisammunnan koulutusta varten.

Reserviläispoikkeus mahdollistaa sen, että sijoittamiskelpoinen henkilö voi saada tietyin edellytyksin luvan A-luokan ampuma-aseille. Henkilöistä pyydettään puolustusvoimilta lausunto, jossa arvioidaan hakijan tarve vapaaehtoiseen ampumaharjoitteluun kansallisen puolustuksen perusteella. Käytännössä kyseessä ovat reserviläiset, jotka ovat siis sijoituskelpoisia ja joilla puolustusvoimat katsoo lausunnossaan olevan tarve kyseiseen ampuma-aseeseen reservin ampumataidon ylläpitämiseksi. Ampuma-aseluvan myöntää näissäkin tapauksissa poliisi.

Edellä mainittujen asioiden lisäksi lakiesitykseen sisältyy useita muitakin muutosesityksiä nykyiseen ampuma-aselakiin. Lakiesityksen mukaan ammunnan harrastajien tulee osoittaa harrastuksen jatkuminen määräajoin. Tämä muutos koskee ainoastaan uuden aselain voimaantulon jälkeen myönnettyjä lupia.

Ampuma-aseiden lainaamista on selkeytetty ja lakimuutos mahdollistaa edelleen ampumisen keräilyaseilla. Vanhat, ennen vuotta 1946 valmistetut lippaat, esimerkiksi Suomi-konepistoolin lippaat, eivät jatkossakaan tarvitse erillistä lupaa.

Hallitus hyväksyi kokouksessaan ampuma-aselain muutokseen liittyen myös esitykset lakiin vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetusta laista sekä asevelvollisuuslain 97 pykälän muuttamisesta. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.